Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeudet ovat olleet viime vuosina merkittävässä osassa kansainvälisessä politiikassa. Mutta suomalaisessa keskustelussa asia ei ole noussut esille sen enempää ulkopoliittisen johdon ulostuloissa kuin tiedotusvälineissäkään, vaikka akateemisessa maailmassa sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen merkitys niin kansalliselle kuin kansainväliselle kylmänsodan jälkeiselle politiikalle ymmärrettiin jo varhain.
Kuvaavaa on kuinka esimerkiksi Suomen kuvalehdessä naureskeltiin vielä vuosituhannen vaihteessa kun Tampereen yliopiston politiikan tutkimuksen laitoksen opintovaatimuksiin otettiin, nykyään akatemianprofessorina toimivan, Tuija Pulkkisen teos Postmodernin politiikan filosofia.
Se kyseenalaisti niin sukupuolesta, seksuaalisuudesta, demokratiasta kuin monikulttuurisuudesta tuolloin jo yliopistomaailmassa käydyn keskustelun palautuvan sen enempää hegeliläis-marxilaiseen kuin liberalistiseen poliittiseen ontologiaan.
n
Yhdysvalloissa demokraattipresidentti Barack Obaman hallinto on ymmärtänyt sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksien kaltaisten identiteettipoliittisten kysymysten merkityksen osana niin Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaa, sisäpolitiikkaa kuin postmodernia globaalia kapitalismia.
Kylmän sodan päättyessä ja kommunismin uhan väistyessä Yhdysvallat koki – lainatakseni professori Vilho Harlea – menetyksen tuskaan kun ei ollut enää abstraktia päämäärää, jonka puolesta uhrata elämänsä. Mutta vuosituhannen vaihteessa republikaanit keksivät terrorismin vastaisen sodan ja ”pahan akselin” tuomaan helpotusta menetyksen tuskaan.
Tosin terrorismin vastainen sota epämääräisyydessään toimi ainoastaan väliaikaisena ratkaisuna ”hyvän vihollisen” problematiikkaan, koska sen tuottama viholliskuva jää – hegeliläisittäin ilmaistuna – epämääräiseksi ja reaktiiviseksi kansakunnan itseymmärrykselle. Irakin ja Afganistanin sodista tuli nopeasti epäsuosittuja propagandasta huolimatta.
Siksi Obaman hallinto onkin ollut hiljempaa terrorismin vastaisesta sodasta ja ilmoitti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien puolustamisen keskeiseksi ulkopoliittiseksi tavoitteeksi, abstraktiksi kansakuntaa yhdistäväksi päämääräksi.
Obaman hallinto perusti joulukuussa 2011 globaalin tasa-arvon rahaston (engl. Global Equal Fund) rahoittamaan ohjelmia, joilla parannetaan homojen, lesbojen, bi-ihmisten ja transsukupuolisten ihmisten oikeuksia ympäri maailmaa. Myös Suomessa muun muassa Yhdysvaltojen Suomen suurlähettiläs Bruce J. Oreck on vuodesta 2012 alkaen osallistunut Helsinki Pride -marsseille.
Yhdysvaltojen edellinen presidentti George W. Bush julisti terrorismin vastaisen sodan nimissä, että jos et ole meidän puolella, olet vihollinen. Obaman hallinnolle homojen oikeuksia polkevat valtiot ovat potentiaalisia vihollisvaltioita ja homojen oikeuksia kunnioittavat valtiot ystäviä.
Voisi sanoa, että sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksien puolustaminen mahdollistaa Yhdysvaltojen kutsumuskohtalon, ajatuksen Yhdysvalloista uutena Israelina tai valittuna kansana, jonka tehtävänä on vapauttaa orjuutettuja ja vartioida vapautta, uudelleenmäärittelyn sekä kansainväliselle politiikalle välttämättömän eronteon ystävä- ja vihollisvaltioiden välillä.
Vladimir Putinin Venäjällä kehityskulku on ollut päinvastainen: Suomestakin vielä ennen vuotta 1998 tuttu niin sanottu kehotuskielto ei rajoita ainoastaan maan omaa sukupuoli- ja seksuaalivähemmistön oikeuksia, vaan se asemoi Venäjää kansainvälisessä politiikassa.
Ranskassa tasa-arvoista avioliittolakia vastustava La Manif Pour Tous -liike ammentaa antiamerikkalaisesta diskurssista, mihin niin ikään Ranskassa on pitkät perinteet.
n
Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeudet ulkopolitiikan välineenä ja kansakunnan itseymmärryksen luojana toimii demokraateille myös sisäpolitiikan jatkeena heidän kamppaillessaan republikaaneja vastaan. Republikaanit vastustavat kategorisesti tasa-arvoista avioliittolakia, vaikka puolueen johto on kuitenkin pyrkinyt pitämään asian taustalla, koska kansan enemmistö on taipumassa yhä selkeämmin tasa-arvoisten avioliittojen sallimisen kannalle.
Niin ikään sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksien puolustaminen ja edistäminen on yhteydessä globaaliin kapitalismiin. 1900-luvun teolliseen tuotantoon perustuneen savupiippukapitalismin logiikka perustui määrällisyyteen: seksuaalisuus normalisoitiin tuottamaan mies- ja naiskansalaisia liukuhihnan ääreen ja tuolloin nuorten kansallisvaltioiden palvelukseen. Hyvä kansalainen oli kuuliainen heterotyöläinen – sanan kaikissa merkityksissä.
Sen sijaan nykykapitalismi perustuu laadullisuudelle. Normalisoinnin sijaan ala- ja nuorisokulttuurien lailla seksuaalinen ja sukupuolinen moninaisuus alistetaan lisäarvon tuottamiselle ja kaupallistamiselle osana urbaania elämäntyyliä. Hyvänä esimerkkinä ovat vaikkapa Finlaysonin lanseeraamat Tom of Finland -lakanat, jotka kaksinkertaistivat yhtiön verkkokauppansa liikevaihdon vuonna 2014. Postmoderniin kuluttamiseen perustuvassa kapitalismissa seksistä on tullut reproduktion sijaan tai lisäksi merkittävä tuotannontekijä.
n
Akatemiatutkija Tuula Juvosen hiljattain julkaistu teos Kaapista kaapin päälle: Homoseksuaaliset ihmiset ja heidän oikeutensa edustuksellisessa politiikassa, osoittaa kuinka linjaton Suomen poliittinen johto on ollut suhtautumisessaan sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksiin.
Esimerkiksi kokoomuksen Alexander Stubb ollessaan europarlamentaarikkona ajoi aktiivisesti sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksia Euroopan tasolla, mutta Suomessa tasa-arvoinen avioliittolaki hyväksyttiin Stubbin hallituksesta huolimatta, ei sen ansiosta.
Niin ikään tasavallan presidentti Sauli Niinistö kommentoi tasa-arvoisesta avioliittolaista eduskunnassa käydyn äänestyksen jälkeen Radio Suomen presidentin haastattelutunnilla, että olisi ollut parempi käyttää jotain muuta ilmaisua kuin avioliitto. Ei sovi ihmetellä, miksi Niinistö ei ole saanut kutsua Valkoiseen Taloon, kun Suomen ulkopoliittinen linja on niin räikeässä ristiriidassa Yhdysvaltojen nykyhallinnon keskeiseen ulkopoliittiseen instrumenttiin.
Kirjoittaja on yhteiskuntatieteiden tohtori, joka on tutkijana Tampereen yliopiston Journalismin, viestinnän ja median tutkimuskeskuksessa.
uutiskirje 