Suomessa kaikki ihmiset ovat alun perin maahanmuuttajia tai heidän jälkeläisiään, ajalta, jolloin Suomi oli autio ja tyhjä. Minäkin olen maahanmuuttaja, vieläpä pakolainen Neuvostoliitolle luovutetusta Karjalasta.
Sodan jälkeen kaltaisiani oli yli 400 000. Jotkut maahanmuuttajista ovat olleet aika tunnettuja ja tärkeitä, mainitsen esimerkkeinä nimet Gutzeit, Finlayson ja Fazer.
Maahamme sodan aikana siirrettyjä inkeriläisiä lähti tai palautettiin itään yli 60 000. Ruotsiin on meiltä sotien jälkeen lähtenyt yli puoli miljoonaa ihmistä, muualle aikojen kuluessa vieläkin enemmän. Nuo luvut ihan suhteellisuuden vuoksi. Suurin osa nykyajan maahanmuuttajistamme on tullut avioitumisen myötä. Töihinkin tarvitaan ulkomaalaisia jatkuvasti lisää, vaikka omia työttömiä on.
Monet vieraista tulevat ja menevät, kuten thaimaalaiset marjankerääjät. Ilman heitä suomalainen marjateollisuus jäisi ilman raaka-ainetta, alle kuusikymppistä kanta-asukasta ei metsään töihin tahdo saada.
Monet muutkin työt tehdään nykyisin maahanmuuttajien voimin. Ilmeisiä asioita, joiden tunnustaminen näyttää olevan vaikeata.
Moniin maihin, muun muassa Ruotsiin, on muuttanut ihmisiä suurin määrin jo vuosikymmenten ajan. Ruotsalaisia tuotteita löytää maailman jokseenkin jokaisesta maasta. Suomalaisia ei, ja ainakin osittain siksi meillä monet ovat työttöminä.
Olisikohan yhtenä syynä se, että naapurimaassa osataan käyttää vaikkapa arabian- ja persiankielisiä ihmisiä viennin edistämiseen? Edellisiä on maailmassa 250 ja jälkimmäisiä yli 100 miljoonaa.
Saksassa vienti vetää, mutta myös maa vetää siirtolaisia. Kannattaisikohan Suomessakin käyttää tervettä järkeä pelkän politikoinnin ja kauhukuvien maalailun sijaan?
Toki äkillisestä maahanmuutosta seuraa ongelmiakin, mutta niitäkään ei kannata liioitella, eikä valehdella ei senkään vertaa. Meille jääneitä viime talven tulijoita lienee parikymmentä tuhatta. Se tekee noin neljä promillea väestöstä.
Itse olen tutustunut aika moneen pakolaisena tulleeseen, muutamaan hyvinkin. Mukavia ihmisiä ovat kaikkine puutteineen ja vikoineenkin. Jotkut ovat lähteneet liikkeelle paremman elämän toivossa, mutta monet ihan hengenhädässä.
Perheet, jotka ovat olleet kotiseudultaan pakomatkalla jo vuosikausia, ovat pistäneet kaikki menemään päästäkseen turvaan. Heillä ei useinkaan ole mitään, mihin palaisivat.
Tuntuu älyttömältä, että Suomi, jossa syntyvyys on alin 150 vuoteen, pistää poistoon ”valmiita lapsia”, joiden kotoutuminen on edennyt, ja joihin on jo satsattu verorahaa ja vapaaehtoisten auttajien työpanosta. Sama pätee myös nuoriin ja aikuisiin, jotka ovat opetelleet suomen kieltä ja osoittaneet selvästi halunsa sopeutua ja kotoutua Suomeen.
Viranomaiset ja poliitikot, jotka pelossaan käännyttävät pakolaisia jonkin etukäteen päätetyn prosenttiluvun puitteissa, näyttävät selvästi halveksivan niitä, jotka ovat ottaneet tosissaan syksyllä esitetyn kotoutumisvaatimuksen. Myönteisyyteen tuskin kannattaa suhtautua kielteisesti!
Pakolaispolitiikassa voidaan mainiosti ainakin yrittää yhdistää Suomen edut ja tulijoiden aidot tarpeet. Siihen soisi löytyvän rehellisyyttä ja uskallusta myös poliitikoilta. Vielä alkuvuodesta Suomi käännytti tulijoita suhteessa vähemmän kuin Ruotsi. Nyt suhde on kääntynyt jyrkästi päinvastaiseksi.
Vastaanottokeskuksissa ja vapaaehtoisilla auttajilla on paljon tietoa pakolaisista ja heidän tilanteistaan. Tätä tietoa ja asiantuntemusta ei taideta juurikaan käyttää päätösten teon tukena. Miksi ei?
Matti Nissinen
Nastola
uutiskirje 
