Suomen teollistumisen kaudella maaseudullakin syntyi ansiotöitä erilaisiin pienyrityksiin ja osuuskuntiin. Ne opettivat ihmisille monenlaisia taitoja, ja paikallisia rahatuloja kertyi myös kunnallisten palvelujen ylläpitämiseen. Nyt paikallinen tuotanto on vähäistä ja väestökato jatkuu. Lapissa ylikansallinen turismi vilkastuu, mutta myös sen työvoimaa tulee eri puolilta maata ja maailmaa.
Menestyvien kasvuyritysten omistukset ja tuotanto ovat ylikansallista kauppatavaraa, josta sijoittajat hakevat rahaa. Paikallisten yhteisöjen menestys ei paina sijoituksissa mitään. Kunnat kilpailevat yhdessä ja erikseen sijoittajien häilyvästä suosiosta.
Asukkaiden tekemä työ on nykymaailmassakin kunnan paras tuotantoväline. Sitä ilman kuntaa ei ole olemassa. Ihmistyö on myös uusiutuvin luonnonvara. Sen kasvattajina Suomen kunnallinen päivähoito ja peruskoulu ovat maailmankuuluja. Kuntien elinkeinopolitiikankin voisi uudistaa maailmanmaineeseen asti.
Aikuisilla pitää olla oikeus osallistua tarpeelliseen tuotantoon ja saada työstä kohtuullinen toimeentulo.
Maakuntauudistuksen jälkeen kuntiin jää lakisääteisiä ja kunnan itse valitsemia lähipalveluja. Samoin paikallinen vastuu maankäytöstä, ympäristöstä ja elinkeinojen mahdollisuuksista. Valtion taas on vastattava paikallistalouksia edistävästä talous- ja rahapolitiikasta. Suuri enemmistö suomalaisista poliitikoista, yritysjohtajista ja ammattiyhdistysliikkeestä on kuitenkin sitonut itsensä yksipuoliseen vapaakauppaan ja viennin kasvattamiseen, kuten myös Euroopan unionin johto.
Sipilän hallitus väittää lisäävänsä Suomessa ansiotyötä ja tuotantoa. Perussuomalaisia myöten hallitus luottaa viennin kasvuun ja väittää, että ilman sitä työllisyys ja tuotanto eivät parane. Myös pääosa Suomen työntekijöiden eläkerahastoista on sijoitettu ylikansallisten suuromistajien ohjaamiin valtaviin tuotanto- ja rahoitusketjuihin. Niiden ruokkima massatuotanto hävittää paikallisten työpaikkojen lisäksi näihin työpaikkoihin perustuvien hyvinvointipalvelujen ja sosiaaliturvan rahoitusta.
USA:n johtoon valitun Donald Trumpin voittotähti oli päinvastainen eli kotimaisten investointien ja ulkomaisen työvoiman tulon rajoittaminen. Myös EU-kansalaisten suuret joukot kaipaavat lisää kotimaista tuotantoa ja työpaikkoja. Trump tosin hakee investointeja muun muassa lupaamalla rikkaille lisää rahaa, mikä on SOS-hallituksenkin rakas työkalu.
Suomalaiset tai amerikkalaiset eivät elä viennistä. Kaikki kansat elävät siitä tuotannosta, mitä maassa tehdään ja siitä, mitä ne tuovat muista maista. Vientiä tarvitaan tuonnin maksamiseen.
EU:n yhtenä periaatteena on varsin sammunut johtotähti, jonka mukaan asiat hoidetaan niin lähellä kuin mahdollista. Läheisyysperiaate on sekä demokratian että luontoystävällisen kansantalouden peruskivi. EU:ssa tämä kivi on hukattu. EU:n sijoitusmarkkinoilla ihaillaan ylikansallista kilpailua ja massatuotantoa. Ihmistä käsitellään ositettujen prosessien osana, jonka paikan työnantajat määrittelevät rahantuottavuuden perusteella.
Kelvollisessa yhteiskunnassa aikuisilla pitää olla oikeus osallistua tarpeelliseen tuotantoon ja saada työstä kohtuullinen toimeentulo. Lähellä olevat monipuoliset työpaikat lisäävät ihmisten valinnanvapautta. Monipuolisuutta ei synny ilman kestäviä kotimarkkinoita. Poliittisten päättäjien on huolehdittava siitä, että kunnat ja maakunnat tuottavat verovaroilla yhteisiä palveluja. Päättäjien on vastattava myös paikallisille ihmisille ja luonnolle sopivan yksityisen tuotannon edellytyksistä.
Tuontia tarvitaan, mutta sitä pystytään korvaamaan nykyistä paremmalla paikallistuotannolla. Oman kestävän tuotannon ja kulutuksen lisäys merkitsee sitäkin, että viennin eteen ei tarvitse uhrata lasten, vanhusten ja muiden toisista riippuvaisten toimeentuloa ja palveluja. Muiden maiden ihmisten kanssa pitää jakaa paikallistalouden kokemusta. Maailmalla on kova pula edelläkävijöistä, joihin voi luottaa.
Lasten päivähoidon ja peruskoulun kehittämisen ja niiden kestävän rahoituksen korjaamisen rinnalla Suomen pitää rakentaa myös maailmanmaineeseen yltävää valtion, maakuntien ja kuntien elinkeinopolitiikkaa.
Kirjoittaja on Vasemmistoaktiivi ja pitää Vaihtoehtojen kirja -blogia Kansan Uutisten verkkolehdessä.