Kun syksyllä 1944 koko vasemmisto saavutti toimintavapauden, parissa vuodessa aloitti rypäs uusia sanomalehtiä. Valtakunnallisesti tulivat SKDL:n Vapaa Sana, SKP:n Työkansan Sanomat ja ruotsinkielinen Ny Tid, ja peräti kaksitoista maakuntalehteä.
Jos luku nyt tuntuisikin liialliselta, tuolloin sitä tulkittiin osoituksena poliittisesta voimasta. Moni aluelehti kuitenkin kuihtui parissa vuodessa ja päälehdet lyötiin yhteen Kansan Uutisiksi 1957.
Alkutilanne kasvatti myös lehtimiesten ja -naisten joukkoa, joita yhdistämään luotiin Yleinen Lehtimiesliitto YLL helmikuussa 1947. Vastikään 70 vuotta täyteen saaneesta liitosta Aatteen paloa, tiedon janoa -historiikin laatinut toimittaja Elias Krohn vaeltaa noiden vuosikymmenten läpi nykypäiviin asti.
Henkinen käännekohta oli kesän 1956 lehtipolemiikki, jossa myös kymmenet ylliläiset kyseenalaistivat paitsi Stalin-kultin myös SKP:n omat stalinilaiset menettelytavat.
Krohn ei sommittele kaikkein perinteisintä järjestöpotrettia, vaan malttaa silmätä liitosta ulospäinkin: SKP:n, SKDL:n ja vasemmistoliiton lehdistösuhteisiin, yleisiin ay- ja tes-asioihin ja joihinkin yksittäistapauksiin.
Jäsenistöltään YLL ei ole koskaan ollut suurensuuri. Perustamisvuodesta (58 jäsentä) on korkeimmillaan noustu 310 jäseneen (1986) ja liu’uttu siitä tasaisesti viime vuoden 185:een. Liiton painavin merkitys onkin löytynyt lähinnä aatteellisista, viestintäpoliittisista ja kansainvälisistä yhteyksistä. SKDL:ssä lehtimiehillä oli aika ajoin keskeinen kollektiivirooli.
Kun liitto antoi jäsentensä tes-asiat Sanomalehtimiesliiton hoitoon vuonna 1972, painopiste liikahti yhä korostetummin perinteisen ay-politiikan ulkopuolelle. SKP:n hajaannuksessa YLL oli enemmistöläisten linnake, ja vähemmistö loi omakseen Toimittajaliiton.
Eroon stalinismista
Niitä ani harvoja ajankohtia, joina ylliläiset ovat niin sanotusti tehneet historiaa, Krohn käsittelee jokseenkin yliolkaisesti.
Kun Krohn selostaa päätoimittaja Raoul Palmgrenin ulosheittoa Vapaasta Sanasta 1952, hän referoi enimmäkseen Kalevi Kalemaan Palmgren-teosta, mutta järeintä materiaalia skismasta on arkistossa – kuten Palmgrenin ja SKP:n johdon välille kesällä 1948 räjähtäneestä ilmiriidasta. Jäikö Palmgren aivan yksin vai saiko hän pientäkään solidaarisuutta YLL:n riveistä?
Henkinen käännekohta oli kesän 1956 lehtipolemiikki, jossa myös kymmenet ylliläiset kyseenalaistivat paitsi Stalin-kultin myös SKP:n omat stalinilaiset menettelytavat. Ville Pessi kumppaneineen jyräsi alas julkisen sananvaihdon, jossa ehdittiin silti julkaista monta harvinaista dokumenttia. Sitä kaikkea kuuluisi eritellä – sentään liiton jäsenten (uhka)rohkeimpia tähtihetkiä!
Lavea lehtikeskustelu 1965 oli taas osin repäisemässä SKP/SKDL:n sisäistä jakoa. Monet toimittajat lukeutuivat uudistajien skarpeimpaan osaan. Debatin alku kerrataan, mutta temaattiseen yhteenvetoon Krohn ei ryhdy, vaikka prosessi pohjusti muutoksia politiikan valtakunnallisissa asetelmissa, kansanrintamahallituksen edellytyksiä myöten.
Merkittäviä yksityiskohtia
Krohnin teoksella on monta vissiä ansiota – kriittisten huomioiden jälkeenkin. Hitaampia kehityskulkuja hän käy läpi hallitusti ja nostaa esille myös osuvia yksityiskohtia. Niin ikään kansainvälistä toimintaa hän esittelee tasapainoisesti.
Keskeinen seikka YLL:lle oli vasemmistohahmo Cay Sundströmin (1902–1959) testamentti: kaksi osakehuoneistoa, rahaa, arvopapereita ja -esineitä. Lahjoitus pönkitti aikoinaan liiton taloutta erinomaisesti – ja pönkittää yhä edelleen.
Kuten sanottu, YLL ei pääluvultaan ole ollut mainittavaa luokkaa. Mutta vasemmistojournalistien yhdyssiteenä ja foorumina se on kestänyt poikki vuosikymmenten. Vertailukohtana nousee mieleen toinen kokoaan merkittävämpi porukka, kulttuuriyhdistys Kiila.
Elias Krohn: Aatteen paloa, tiedon janoa. Yleinen
Lehtimiesliitto 1947–2017. 143 sivua.
uutiskirje 
