Viimeinen supervalta alkoi kääntyä itseensä jo paljon ennen viime syyskuuta
Viime syyskuu ei merkinnyt sellaista äkkikäännettä maailmanpolitiikassa kuin tuoreeltaan uskottiin. Käänne oli alkanut jo paljon aikaisemmin Yhdysvaltojen tehdessä ensimmäisiä arvioita kylmän sodan jälkeisestä tilanteesta ja painopisteen muutoksesta maailmanpolitiikassa.
Yhden ilmiasunsa uusi asennoituminen sai maailman ainoan supervallan presidentinvaaleista, joissa republikaanit tekivät viime vuonna paluun Valkoiseen taloon.
Kylmän sodan jälkeinen luottamus instituutioihin, integraatioon ja kollektiiviseen turvallisuuteen oli Yhdysvalloissa vastatuulessa jo presidentti Bill Clintonin kaudella, sillä republikaanit lupasivat nostaa etusijalle asevoimien vahvistamisen ja sotilaallisten sitoumusten vähentämisen ulkomailla.
Viime vuoden alusta “kansallisen edun” oppia on johtanut republikaanipresidentti George W. Bush. Yhdysvallat irtisanoutui välittömästi Kioton ilmastosopimuksesta sekä Neuvostoliion kanssa tehdystä mannertenvälisiä ohjuksia koskevasta ABM-sopimuksesta. Samoin Bush pyyhki pöytää kansainvälisen rikostuomioistuimen perustamisella.
Yhdysvaltojen maantieteellisen mielenkiinnon painopiste alkoi siirtyä jo ennen syyskuuta Euroopasta Lähi-itään ja Aasiaan.
Lopullisesti yhteistyön politiikka hylättiin 11.9. 2001. Sen jälkeistä aikaa Ulkopoliittisen instituutin tutkija, valtiotieteen tohtori Pekka Visuri kutsuu voimapolitiikan paluuksi alkuviikolla ilmestyneessä kirjassaan Maailmanpolitiikan muutos ja Suomi. Kirjan on julkaissut EVA.
Hyvät sodassa
pahaa vastaan
Pekka Visuri kuvaa, miten välittömästi iskun jälkeen Yhdysvallat omaksui voimankäytön logiikan, joka syrjäytti kaiken muun. Tuohon logiikkaan kuuluu päätösvallan pidättäminen omissa käsissä ja suorien yhteyksien pitäminen muihin valtioihin painotettuna sen mukaan, miten paljon niistä on hyötyä Yhdysvalloille ja mikä on maan strateginen asema. Kansainvälisille instituutioille, myös Natolle, jäi apuvälineen rooli.
Yhdysvallat hyökkäsi Afganistaniin 7. lokakuuta ja taleban-hallinto tuli kukistetuksi muutamaa kuukautta myöhemmin.
Nyt käynnissä on terrorismin vastaisen sodan toinen vaihe, jossa Yhdysvallat on ilmoittanut taistelevansa “pahuuden akselin” (Irak, Iran ja Pohjois-Korea) tuottamaa joukkotuhoaseiden uhkaa vastaan. Tämän sodan presidentti George Bush julisti 29. tammikuuta pitämässään liittovaltion tilaa koskeneessa puheessa.
Samassa puheessa Bush ilmoitti Amerikan puolustavan lujin ottein omia arvojaan kaikkialla maailmassa, muslimimaailma mukaan lukien.
Puhetta analysoitaessa kiinnitettiin huomiota siihen, ettei George Bush viitannut sanallakaan kansainvälisiin järjestöihin, ei yleismaailmallisiin ihmisoikeuksiin eikä kansainväliseen oikeuteen. Sen sijaan Yhdysvalloilla oli “historian antama oikeutus” levittää omia arvojaan kaikkialle maailmaan.
”Mikä on hyväksi republikaanien johtamalle Amerikalle, on myös hyväksi maailmalle”, Pekka Visuri kiteyttää Yhdysvaltoja nyt johtavan ideologian.
Ydinaseet
koipussista
Pelottavin osa Yhdysvaltain uutta kansallisen turvallisuuden strategiaa on ydinaseiden käyttökynnyksen alentaminen. Maaliskuussa julkisuuteen vuotaneessa muistiossa kaavaillaan ydinaseen käyttämistä tavanomaisten aseiden jatkeena, jos niiden teho ei riitä.
Muutos on selvä kylmän sodan oppiin, jossa ydinaseet toimivat pelotteina. Nyt Yhdysvallat näyttää suuntautuvan kohti niiden parempaa käytettävyyttä.
Ydinaseen mahdollisiksi kohteiksi nimettiin Kiina, Venäjä, Irak, Pohjois-Korea, Iran, Libya ja Syyria.
Keväällä alkoi Pekka Visurin mukaan hahmottua se, että Yhdysvaltojen strateginen doktriini on saamassa myös virallisesti tunnustetun hyökkäyksellisen leiman. Yhdysvallat on valmis harjoittamaan jatkuvaa epäilyttävien alueiden valvontaa ja ryhtymään nopeaan iskuun mahdollisen uhan ilmetessä päämääränä hyökkääjän pääkaupungin miehittäminen ja hallituksen vaihtaminen.
Terrorismin vastaisessa sodassa ei riitä puolustautuminen, vaan taistelu on vietävä vihollisen alueelle.
– Me johdamme koko maailman vastustamaan pahaa, presidentti Bush sanoi kesäkuun ensimmäisenä puhuessaan West Pointista valmistuneille upseereille.
Uutta oppiaan Yhdysvallat saattaa toteuttaa ensimmäisen kerran Irakissa.
Isä-Bushin
avaamalla tiellä
“Bushin doktriini” on julistettu hänen ja muiden korkea-arvoisten poliitikkojen puheissa tämän vuoden puolella, mutta kyseessä ei ole vain reaktio viime syyskuuhun. Paluuta voimapolitiikkaan ennakoivat jo sekä Bushin itsensä että muun muassa puolustusministeri Donald Rumsfeldin avustajavalinnat vuoden 2001 alussa. Kumpikin keräsi ympärilleen kovan linjan turvallisuuspoliittista ajattelua edustavan joukon.
Pekka Visuri jäljittää uuden linjan syntysanoja niinkin kauas kuin vuoteen 1988, jolloin Pentagon ja Kansallinen turvallisuusneuvosto tuottivat pitkän aikavälin strategian uuteen maailmaan, jossa Neuvostoliiton uhka oli väistymässä ja painopiste siirtymässä Aasiaan.
Työ sai jatkoa 1990-luvun alussa, kun presidentti George Bush vanhemman kaudella valmisteltiin kansallisen strategian ohjelmaa kylmän sodan jälkeiselle kaudelle. Tuossa ohjelmassa katsottiin, että Yhdysvaltojen on otettava paikkansa maailman johdossa tarvittaessa asevoimaa käyttäen.
Syyskuu 2001 tarjosi kuin luonnostaan tilaisuuden noiden hahmotelmien ottamisesta käyttöön.