Yhä useammat entiset tukijat syyttävät Bushia Irakin epäonnistumisesta
Arvostelu republikaanisen puolueen sisältä presidentti George W. Bushin Irakin-politiikkaa kohtaan yltyi jo viimeisinä viikkoina ennen marraskuun 7. päivän kongressinvaaleja. Vaalien jälkeen padot ovat auenneet yhä lisää.
Monet valittavat sitä, että Bush erotti puolustusministeri Donald Rumsfeldin vasta vaalien jälkeen eikä jo ennen vaaleja, vaikka tämä pahensi republikaanien tappiota. Yhä enemmän on kuitenkin ilmaantunut niitä visionäärejä, jotka kertovat nähneensä oikeastaan jo alusta pitäen, että Irakissa tulee menemään pieleen.
Yksi huomatuimmista ja katkerimmista on uuskonservatiivisten aivoriihten kantaveikko Kenneth Adelman, joka Ronald Reaganin aikana johti aseriisuntavirastoa ja Bushin aikana on ollut jäsen puolustuspoliittisessa neuvottelukunnassa.
Neuvottelukunta – jota johti toinen tunnettu uuskonservatiivi Richard Perle – valmisteli Irakin sotaa Rumsfeldin apuna.
Välit poikki
Cheneyn kanssa
Adelman kuului vuosikymmeniä varapresidentti Dick Cheneyn ja Rumsfeldin lähipiiriin. Keväällä 2003 hän riekkui, että marssi Irakiin tulee sujumaan kuin cakewalk (eräs tanssi).
Nyt Adelman ei enää ole puheväleissä Cheneyn kanssa. Rumsfeldin kanssa sukset menivät lopullisesti ristiin syyskuussa, jolloin Rumsfeld vaati häntä eroamaan neuvottelukunnasta.
Adelmanin mukaan syynä riitoihin oli se, että hän arvosteli sisäisesti Irakin sotaa, vaikka pysyikin julkisesti lojaalina.
Adelman on viime päivinä avautunut useissa haastatteluissa. Hän on kertonut pettyneensä sodan kulkuun jo pian Bagdadin valtauksen jälkeen. Häntä oli ”inhottanut” se, etteivät amerikkalaiset panneet ryöstelyä kuriin ja Rumsfeldin ylimielinen kommentti ryöstelyyn (”Sellaista sattuu”). Adelman sanoo pettyneensä siihen, ettei Irakista löytynytkään joukkotuhoaseita.
Perle ei olisi
miehittänyt
Viimeinen pisara oli se, että Bush antoi Yhdysvaltain korkeimmat siviilikunniamerkit miehityshallinnon johtajalle Paul Bremerille, miehitysjoukkojen komentajalle Tommy Franksille ja silloiselle CIA:n johtajalle George Tenetille, nämä kolme kun kuuluivat suurimpiin vastuullisiin Irakin virheistä.
Adelmanin mukaan Bushin apuna on ollut kyvyttömin turvallisuuspoliittinen tiimi ”viimeisen puolen vuosisadan aikana”, mutta viime kädessä vastuu on presidentillä. Adelman hyväksyy osan vastuusta jopa itselleen.
Adelmanin herkkää mieltä huolestuttavat eniten hänen ”särkyneet ihanteensa”. Washington Postin haastattelussa Adelman sanoo, ettei Irak sentään ole todistanut vääräksi filosofiaa siitä, että ”Amerikan voimaa käytettäisiin tekemään hyvää maailmassa, että ulkopolitiikka pohjautuisi arvoihin voimatasapainon sijasta”, mutta huonoon maineeseen filosofia on joutunut.
Perle avasi sanaisen arkkunsa jo ennen Adelmania. Hän ei halua tulla muistetuksi ”Irakin sodan arkkitehtina”, koska hän oli eri mieltä jo keväällä 2003.
Perle pitää yhä hyökkäystä Irakiin oikeutettuna, mutta sen jälkeen Yhdysvaltain ei olisi Perlen mielestä pitänyt miehittää Irakia. Saddam Husseinin kaatamisen jälkeen Irak olisi pitänyt jättää irakilaisten hoteisiin ja pystyttää sinne irakilaisista maanpakolaisista koostuva väliaikainen hallitus.
Kissinger hylkäisi
demokratiatavoitteen
Tuoreimpia muistelijoita on 1970-luvun ulkoministeri Henry Kissinger. Hän ei ole uuskonservatiivi, vaan kuuluu ns. realistiseen koulukuntaan. Realistien mukaan kansainvälisessä politiikassa on kysymys pelkästään siitä, että toimijat tavoittelevat etujaan kukin voimiensa mukaisesti.
Kissingerin mukaan virhe oli siinä, että Irakissa yritettiin ohittaa ns. kansakunnan rakentaminen ja hypätä suoraan demokratiaan. Yhdysvaltain olisi pitänyt asettaa Irakin johtoon yksi vahva, esim. Irakin sotilaiden piiristä valittu johtaja, koska vaalit vain kärjistivät kansanryhmien välisiä kiistoja.
Yhdysvaltain valittavana on Kissingerin mukaan ollut Irakissa vakaus tai demokratia. Demokratia ei ainakaan enää ole mahdollinen pitkään aikaan, joten vain vakaus jää päämääristä jäljelle.
Kissinger sanoo äskeisessä haastattelussa, että Yhdysvaltain päämääriksi on rajattava estää ”fundamentalistinen islamistinen hallinto” Irakissa sekä vetää muut maat mukaan vakauttamaan Irakia. Irak on muutettava liittovaltioksi, jossa kurdeilla, sunneilla ja shiioilla on kullakin huomattava itsehallinto.
Kissinger esittää perustettavaksi kansainvälisen ”kontaktiryhmän”, johon kuuluisivat mm. Iran, Syyria ja Turkki. Se pyrkisi vakauttamaan Irakin kansanryhmien välisiä suhteita.