Jari Litmasen patsasta tehnyt kuvataiteilija Satu Loukkola kertoo kesken jääneestä patsashankkeesta ja esittelee mm. Litti-patsaan pään ja käsivarren.
Kuulostaa Pahkasika-lehden uutiselta, mutta ote on Lahden kirjamessujen tiedotteesta. Samaisilla messuilla Wilson Kirwan sunnuntaiksi suunniteltu esiintyminen siirtyi lauantaille Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kuvauskiireiden takia.
Niinpä niin. Kirjamessuilla on kyse suurin piirtein kaikesta mahdollisesta, paitsi kirjallisuudesta.
Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa on puolestaan kyse yli 30 maahan levinneestä, miljoonia tahkoavasta brittiläisestä ohjelmaformaatista. Tämä on unohtua, kun juontajat muistuttavat katsojia siitä, kuinka ”vain äänestämällä voi vaikuttaa”.
– Turha on jälkikäteen harmitella tulosta, jos ei itse käytä ääntänsä, vakuuttelevat Marco ja Vappu kilvan.
Kiva, että demokratia pelaa, edes niin kauan kännykässä riittää saldoa.
Kaikki tämä sälä; tämä markkinahumu ja pömppömahakohu kahden niinkin hienon taiteenlajin kuin kirjallisuuden ja tanssin ympärillä, se latistaa kaiken keskinkertaiseksi viihdemössöksi.
Kun taide voi olla ihan jotain muuta! Ravistavaa, virkistävää, järkyttävääkin. Ajatuksia herättävää, kapinaan nostattavaa ja kaikille kuuluvaa.
Kilpailua ja pudotuspeliä käydään kaikkialla. Taide voi virkistää ja lohduttaa, olla irtiotto kilpailemisesta, olematta silti pakoa todellisuudesta. Kulttuurilla on yhteiskunnallista merkitystä, jos niin halutaan.
En yritä esiintyä korkeakulttuurin asiantuntijana tai suurkuluttajana. Kuuntelen sujuvasti niin työväenlauluja, Madonnaa kuin Egotrippiäkin. Kokeilevat performanssit saavat minut vaivaantumaan ja venäläisklassikoista lukemistaan odottaa yhä muutama hyllymetri.
Tytär on ennakkoluulottomampi. Hänen lempikappaleensa on tällä hetkellä Mäntsälä mielessäin.
Muistatteko: ”Jos mä lähden täältä Lahteen, joudun Mäntsälään…”
Onhan se hassua, että 9-vuotias tyttö kuuntelee vuonna 2009 Kake Singersiä. Mielummin joutuisin silti Mäntsälään, kuin Litti-torsoa ihmettelemään Lahteen.
Joku roti olla pitää.