Karmeampi kuin Hiroshima tai Dresden
Iris Chang: Nankingin verilöyly. Suomentanut Heikki Salojärvi. WSOY 2006, 326 sivua.
Mikä on ollut maailman kaikkien aikojen suurin verilöyly? Vastaukseksi kysymykseen tarjotaan helposti joka Yhdysvaltojen Japaniin pudottamia ydinpommeja tai liittoutuneiden suorittamaa Dresdenin pommitusta. Oikea vastaus on kuitenkin japanilaisten Kiinassa Nankingin kaupungissa vuonna 1937 suorittama massamurhaaminen.
Nankingin verilöylyssä kuoli muutaman päivän kuluessa 260 000 – 350 000 kiinalaista, joista suuri osa oli siviilejä; naisia ja lapsia ei säästetty millään tavalla. Arviot surmattujen määrästä vaihtelevat edellä mainittujen lukujen välillä, mutta kaikki ovat yksimielisiä siitä, että Nankingissa verityöt tehtiin poikkeuksellisen raa´asti.
Uhrien kiduttaminen ennen tappamista oli normaali käytäntö. Vähimmällä pääsivät ne nankingilaiset, jotka menettivät henkensä japanilaisten pistimenkäyttöharjoituksissa tai kilpailuissa, joissa kauloja katkottiin samuraimiekoilla.
Varsinaiset kidutukset olivat niin karmeita, että niitä ei voi lehtijutussa edes kuvailla. Naiset tietysti raiskattiin, mutta se harvoin riitti Nankingin valloittajille.
Samoin on kirjassa olevan laajan kuvamateriaalin pahimpien otosten julkaisemisen kanssa. Valokuvat ovat kiistaton todistusaineisto, sillä ne ovat japanilaisten itsensä ottamia. Julmuuksia ei siis mitenkään hävetty, vaan niillä haluttiin myöhemminkin rehvastella.
Vielä enemmän uhreja aiheuttivat tietysti Josif Stalinin suuret puhdistukset ja Adolf Hitlerin keskitysleirien kaasukammiot, joissa murhattujen ihmisten määrät nousivat miljooniin, mutta hirmutöissä näissä tuhoaminen tapahtui useiden vuosien aikana.
”Unohdettu
holokausti”
Nankingin verilöylystä hyvin dokumentoidun kirjan kirjoittanut amerikankiinalainen Iris Chang on vuonna 1968 syntynyt toimittaja ja kirjailija. Hän kutsuu Nankingin verilöylyä ”unohdetuksi holokaustiksi”. Kirjassaan hän esittää myös perustellut syyt sille, miksi Nankingin kauheudet on pyritty unohtamaan Japanissa ja miksi ne ovat länsimaissakin jääneet unholaan – tuoreempien verilöylyjen katveeseen.
Chang luettelee monia arvostettuja historiankirjoja, joissa ei mainita sanaakaan Nankingin verisistä tapahtumista. Japanilaisten suhtautumisesta tekemiinsä julmuuksiin Chang kirjoittaa mm. näin:
”…saksalaiset ovat toistuvasti pyytäneet anteeksi holokaustin uhreilta, japanilaiset ovat rakentaneet sotarikollisilleen pyhäkön – mitä yksi japanilaisten vankina sodan aikana ollut amerikkalainen on verrannut poliittisena kannanottona ´Hitlerille pyhitetyn katedraalin pystyttämiseen keskelle Berliiniä´ .”
Changin tietojen mukaan japanilaiset ovat maksaneet toisen maailmansodan aikaisille uhreilleen korvausta vain prosentin siitä, mitä saksalaiset ovat maksaneet.
Kolmessa
kuukaudessa
tehtiin paholaisia
Mutta Chang ei tyydy vain kertomaan japanilaisten julmuuksista ja tuomitsemaan niitä. Hän yrittää myös vakavasti selvittää syitä siihen, että miksi Japanin armeijan upseerit ja myös tavalliset rivimiehet olivat niin valmiita siviilien, naisten ja lapsien raakoihin kidutuksiin.
Mitään yksiselitteistä syytä tähän ei tietenkään löydy. Chang toteaakin useiden tutkijoiden painiskelleen turhaan tämän kysymyksen kimpussa ja jatkaa:
”Monen on vaikea sovittaa Nankingin tapahtumien barbaarisuutta hienostuneisuuteen, kohteliaisuuteen ja hyviin tapoihin, joista japanilaiset ovat tunnettuja.”
Charg lähtee itse etsimään vastausta toteamalla, että japanilaisia sotilaista ei ainoastaan koulutettu taisteluihin, vaan heitä karaistiin tietoisesti murhaamaan sotilaita ja siviilejä. Myös upseerien tunteet pyrittiin turruttamaan. Koulutukseen kuului kaulan katkaiseminen miekalla vangeilta.
Chang siteeraa erästä japanilaista upseeria:
”Ihmisistä tehtiin murhanhimoisia paholaisia. Jokaisesta tuli paholainen kolmessa kuukaudessa.
Lempeä tohtori
oli säälimätön
tappaja
Changin mukaan tappamisen teki helpoksi myös se, että japanilaisille oli opetettu, että jokaisen ihmisen elämä oli arvoton verrattuna keisariin. Vihollisen elämällä ei tietenkään ollut arvoa senkään vertaa. Kynnys kidutuksiin oli matala: Avuttomia siviilejä rääkätessään japanilaiset sotilaat eivät tunteneet tekevänsä mitään väärää.
Chang on kirjaansa varten haastatellut lukuisia Nankingin verilöylyyn osallistuneita japanilaisia sotaveteraaneja. Eräs heistä on Nagatomi Hakudo, joka kertoo, kuinka itse ”ylpeästi hymyillen” hakkasi miekalla päitä irti kiinalaisilta vangeilta.
Nagatomi Hakudo on tunnustanut rikoksensa ja katuu niitä. Hän muistelee omien tekojensa lisäksi sitä, miten japanilaiset sotilaat Nankingissa seivästivät kiinalaisvauvoja pistimiinsä ja heittivät heitä elävinä kiehuvaan veteen.
”Tohtorin lempeästä vieraanvaraisesta käytöksestä ei voi mitenkään aavistaa, kuinka kauhistuttava menneisyys hänellä on takanaan, ja tuntuu lähes mahdottomalta kuvitella, että hän on kerran ollut säälimätön tappaja”, Iris Chang kirjoittaa.
lehti 