SS teetti likaisen työn juutalaisilla
Shlomo Venezia, haastattelijana Beatrice Prasquier: Sonderkommando – tarinani Auschwitzistä. Suomentanut Lotta Toivanen. Like 2008, 265 sivua.
Natsi-Saksan keskitysleireistä on kirjoitettu paljon, mutta tuskin ennen mitään niin karmaisevaa kuin nyt ilmestynyt Shlomo Venezian kertomus Auschwitz-Birkenaun jättimäisen keskitysleirin erikoisosastosta – sonderkommandosta.
Lähes pelkästään juutalaisista keskitysleirivangeista kootut sonderkommandot työskentelivät keskitysleirin kaasukammiolla ja krematoriossa; he raahasivat pois kaasutettujen ruumiit ja polttivat ne.
Saksalaiset valitsivat sonderkommandoihin yleensä hyväkuntoisia nuoria miehiä, sillä työ oli raskasta sekä henkisesti että fyysisesti. Sonderkommandoihin kuuluvat saivat hieman suuremmat ruoka-annokset kuin tavalliset leiriläiset, mutta heilläkin oli pian edessään kuolema kaasukammiossa.
Saksalaiset eivät halunneet jättää todistajia. Siksi Venezian kertomus ajastaan keskitysleirin erikoisosastossa lienee ainoa koko maailmassa. Sitä ei todellakaan voi suositella herkille eikä heikkohermoisille, joiden on syytä lopettaa tämän jutunkin lukeminen tähän.
Spagettiversio
natsismista
Sonderkommando -kirjan kertoja Shlomo Venezian joutui saksalaisten keskitysleirille varsin myöhään: vasta 11. päivänä huhtikuuta vuonna 1944, sodan lähestyessä jo loppuaan. Häntä oli suojellut se, että hän oli Kreikassa asuva juutalainen, mutta Italian kansalainen.
Vaikka Benito Mussolinin johtama Italian olikin toisessa maailmansodassa Saksan liittolainen, niin Italian fasismi oli kuitenkin vain eräänlainen ”spagettiversio” saksalaisesta natsismista. Italia suojeli kansalaisiaan saksalaisilta, vaikka nämä sattuivat olemaan juutalaisia.
Mutta kun Mussolini oli kukistunut ja Italia irronnut sodasta, niin kaikki Kreikan juutalaiset joutuivat saksalaisten armoille ja junakuljetukset keskitysleireille vauhdittuivat. Helpottaakseen toimintaansa natsit uskottelivat, että perheet pidettäisiin yhdessä ja niille annettaisiin kunnon asunnot. Vain miehet joutuisivat tekemään töitä uusissa oloissa.
Lajittelu heti
judenrampella
Monet Kreikan vanhemmat ja heikkokuntoiset juutalaiset kuolivat jo ns. härkävaunuissa tapahtuneen junakuljetuksen aikana. Shlomo Venezia oli tuolloin vasta 21-vuotias nuorimies ja selvisi perille Auschwitz Birkenaun -keskitysleirille.
Junat pysähtyivät kuuluisalla judenrampella, joka sijaitsi lähekkäin olevien Auschwitzin ja Birkenaun välissä. Judenrampe oli lastauslaituri, jossa leireille tuodut juutalaiset purettiin junista ja lajiteltiin vielä työkykyisiin ja suoraan kaasukammioihin vietäviksi.
Vastoin lupauksia saksalaiset hajottivat perheet; naiset ja miehet marssitettiin keskistysleirien eri osiin.
Venezia veljensä ja serkkunsa kanssa selvisivät vallinnassa toistaiseksi henkiin jätettävien joukkoon ja joutivat aluksi ns. karanteenileirille. Kolmen viikon kuluttua sinne tuli saksalaisia upseereja, jotka valitsivat suuresta joukosta 80 miestä. Shlomo Venezia sukulaisineen pääsi tähänkin joukkoon. Helpompien hommien toivossa hän valehteli olevansa ammatiltaan parturi.
Hilloa vaalean
leivän päällä
Seuraavana aamuna valitut miehet marssitettiin uudelle parakkialueella, joka oli eristetty muusta keskitysleiristä. Sisällä parakissa nälkäistä Veneziaa odotti yllätys: hän sai toiselta vangilta muhkean viipaleen vaaleaa leipää. jossa oli hilloa päällä.
Tältä vangilta hän saa kuulla, että he ovat nyt sonderkommandossa, joka työskentelee krematoriossa. Vanki vakuutti ei ruokaa heiltä ei tulisi kuitenkaan puuttumaan.
”Missään vaiheessa hän ei kertonut, että polttaisimme krematorioon elävänä tuotujen ihmisten ruumiita”, Shlomo Venezia kertoo kirjassaan.
Hän tapasi saman miehen kuusikymmentä vuotta myöhemmin Israelissa ja sai tietää, että tämän nimi oli Avraham Dragon. Myös Dragon muisti keskustelun sonderkommandoon lähetetyn nälkiintyneen kreikkalaispojan kanssa.
Suihkun jälkeen
luvassa ateria
Pian Venezialle ja muille uusille erikoisosastolaisille selvisi mihin he olivat joutuneet. He näkivät kuinka saksalaiset kaasuttivat juuri saapuneen ryhmän juutalaisia. Mukana joukossa oli myös pieniä lapsia.
Vangit käskettiin riisumaan kaikki vaatteensa ulkona kaasukammion edessä. Heille uskoteltiin, että suihkussa käynnin jälkeen heitä odottaisi hyvä ateria. Sonderkommandot näkivät kuinka ovien sulkemisen jälkeen saksalainen kiipesi rakennuksen katolle ja kaatoi luukusta sisään jotain ainetta.
Luukku suljettiin ja hetken kuluttua sisältä alkoi kuulua huutoa ja itkua, joka kesti noin kymmenen minuuttia. Sitten tuli hiljaista.
”Birkenau on todellinen helvetti, leirin toimintamekanismeja ei voi ymmärtää eikä käsittää. Sen takia minä haluan kertoa, kertoa niin kauan kuin vielä kykenen, mutta ainoastaan siitä minkä muistan, siitä minkä olen varmasti nähnyt, en mistään muusta”, Shlomo Venezia sanoo kirjassaan.
Ja sitten Venezia alkaa kertoa erikoisosaston miesten pakkotyöstä:
”Meistä oli tullut kuin robotteja, jotka tottelivat käskyjä ja koettivat olla ajattelematta saadakseen elää vielä muutaman tunnin.”
Kaasutuksen jälkeen sonderkommandon miehet joutuivat raahaamaan ruumiit ulos kammiosta. Ennen kuin ne vietiin krematorion polttouuneihin, oli edessä vielä toimenpiteet, joilla vainajista otettiin viimeinen hyöty saksalaisille.
Nyt kostautui se, että Shlomo Venezia oli valehdellut olevansa parturi. Hän joutui muutaman muun kohtalotoverinsa kanssa leikkaamaan vainajilta hiukset.
Eräs hänen ystävä oli väittänyt olevansa hammaslääkäri . Hänet määrättiin irrottamaan pihdeillä kultahampaat kaasutettujen suusta.
”Ensimmäiset ruumiit hän käsitteli nopeasti, avasi suun ja poisti kultahampaat. Vähitellen työ vaikeutui, koska ruumiit kangistuivat ja leuat piti vääntää väen väkisin auki”, Shlomo Venezia kertoo.
Kaasukammion
kauheat näyt
Kysymyksiin vastaamalla Venezia palauttaa mieleensä kaasukammion kauhut vuosikymmenten takaa:
”Saatoimme löytää ihmisiä, joiden silmät olivat pullahtaneet kuopistaan elimistön ponnistelun takia. Jotkut olivat aivan verisiä tai yltä päältä ulosteessa, omassa ja muiden. Pelko ja kaasu tekivät usein sen, että uhrit päästivät kaikki kuonat ulos elimistöstään. Jotkut ruumiit olivat punaisia, toiset kalmankalpeita.”
Hän kertoo myös siitä miten hän kohtalotovereineen joutui suoranaisesti avustamaan saksalaisia tappamisessa. Kaasukammion katossa oleva luukku, josta saksalaiset pudottivat sisään Zyklon B -kaasun, oli nimittäin niin raskas, että avuksi tarvittiin kaksi sonderkommandon miestä.
”Tätä en ole ennen kertonut, koska tuntuu pahalta myöntää, että meidän piti nostaa kansi ja sulkea se taas kun kaasu oli laskettu. Mutta niin se tapahtui”, Shlomo Venezia kuvailee häpeän hetkeään.
Ruumiit kiinni
kuumaan rautaan
Venezia antaa tarkan kuvauksen kaikesta siitä mitä keskitysleirien joukkomurhaamisen yhteydessä tapahtui:
”Kun hiukset oli leikattu ja kultahampaat poistettu, kaksi miestä nosti ruumiit tavarahissiin, jolla ne nostettiin ylös tuhkausuuneille rakennuksen ensimmäiseen kerrokseen. Muut tilat, pukuhuone ja kaasukammio, olivat kellarikerroksessa. Tavarahissiin mahtui seitsemästä kymmeneen ruumista sen mukaan, olivatko ne pitkiä, lyhyitä, lihavia vai laihoja.”
Sitten hän kuvaa miten kaasutetut ruumiit asetettiin eräänlaisille rautapaareille, jotka sitten työnnettiin uuniin. Poltettavat piti liu´uttaa pois paareilta ennen kuin rauta ehtisi kuumeta liikaa, muuten ruumiit tarttuisivat kiinni polttavaan rautaan.
”Jos näin kävi, työ vaikeutui, koska ruumis piti irrottaa hangolla ja rautaan jäi kiinni ihonriekaleita”, Shlomo Venezia selittää.
Luutkin
murskattiin
Auschwitzissä ja Birkenaussa oli lukuisia tämän kaltaisia kaasukammioista ja polttouuneista koostuvia tuhoamisyksiköitä. Siinä ohessa ihmisiä tapettiin milloin mistäkin syytä ampumalla. Heidänkin ruumiinsa saatettiin hävittää krematorioissa.
Keskitysleirien toiminnasta vastaavat SS-upseerit yrittivät kaikin keinoin varmistaa, että mitään todisteita ei jäisi ”juutalaiskysymyksen lopullisesta ratkaisusta”. Shlomo Venezia kertoo:
”Myös tuhka piti hävittää, ettei mitään jälkiä jäisi. Varsinkin kun jotkut luut, kuten lantionseudun luut, paloivat huonosti sekä uunissa että polttohaudassa. Suurimmat luut piti sen takia ottaa erilleen, hienontaa ja sekoittaa sitten takaisin muuhun tuhkaan.”
Kuorma-auto kävi sitten säännöllisin väliajoin hakemassa kaasulla tapettujen tuhkan ja kaatoi sen jokeen.
Tapettavat
livistivät
Shlomo Venezia ehti olla sonderkommandossa kahdeksan kuukautta. Sitten venäläiset joukot alkoivat lähestyä Auschwitzia ja Birkenauta ja saksalaisille tuli kiire hävittää krematorioita ja kaasukammioita.
Tavallisia leiriläisiä ryhdyttiin marssittamaan pois lähestyvästä rintamasta, mutta sonderkommandoihin kuuluneet oli tarkoitus tappaa paikan päällä, Shlomo Venezia ja monet hänen kumppaninsa onnistuivat kuitenkin livahtamaan sekasortoisessa tilanteessa muiden vankien joukkoon.
Auschwitz/Birkenaun -keskitysleirille jäi vain noin 9 000 niin heikossa kunnossa olevaa vankia, että heitä ei millään uhkailulla saatu marssimaan. Puna-armeijan joukot vapauttivat nämä viimeiset vangit tammikuun 27. päivänä 1945.
Vankikuljetus, jonka suojiin Venezia oli piiloutunut, marssitettiin Itävallan puolella sijaitseville keskitysleireille, joissa aikaa kului vielä neljä kuukautta ennen kuin amerikkalaiset joukot saapuivat vapauttamaan vangit.
Sonderkommando -kirjassa on Simone Veilin esipuhe ja lopussa tiivis historiallinen katsaus Saksan juutalaisvainoihin. Siihen sisältyy myös selvitys keskitysleirien sonderkommandoista, jotka on joissakin yhteyksissä sekoitettu einsatzgruppeihin.
Viimeksi mainitut olivat kuitenkin liikkuvia murharyhmiä, joita liikkui erityisesti itärintamalla.
Einsatzgruppet teloittivat juutalaisia ja muitakin Saksan tuhottaviksi tuomitsemia suoraan paikan päällä.
Mainittakoon, että pelkästään Birkenaun keskitysleirin sonderkommandoon kuulu elokuussa 1944 kaikkiaan 874 henkeä.
Rudolf Hössin
sydän ja sielu
Auschwitz/Birkenau -keskitysleirien komendanttina toiminut Rudolf Höss kirjoitti ennen hirttämistään vuonna 1947 muistelmansa puolalaisessa vankilassa.
Hössin mukaan sonderkommandoihin valittiin juutalaisia siksi, että kaasukammioihin vietävät uskoivat paremmin menevänsä vain suihkuun, kun saattajina oli toisia juutalaisia.
Hössin muistelmista ilmestyi uusintapainos Auschwitzin komendantti (Tammi, suom. Reijo Wilenius) viime vuoden puolella. Keskitysleirin komendantin muistelmat antavat todellakin toisen näkökulman samoihin tapahtumiin, joita kuvataan Shlomo Venezian kirjassa.
Hössin kirjaan on pidetty ehkä järkyttävimpänä dokumenttina natsismin toimintamekanismeista. Kirjassaan keskitysleirin päällikkö kertoo yksityiskohtaisesti, millaisia ongelmia miljoonien ihmisten tuhoaminen hänelle käytännössä aiheutti. Höss käy läpi elämänsä vaiheet ja tulee siihen johtopäätökseen, että hänen hillitön isänmaanrakkautensa johti hänet lopulta rattaaksi tuhoamiskoneistoon, vaikka hän olisi halunnut maanviljelijäksi.
Kirjansa päätteeksi Höss antaa lausunnon itsestään: ”…hänelläkin oli sydän, eikä hän ollut huono.”
Jotain Hössistä itsestään kertoo myös hänen muistelmiensa käsikirjoituksen alkuperäinen nimi Sieluni. Kehitys, elämä ja elämykset. Kirja ilmestyi ensimmäisen kerran puolaksi vuonna 1951.
uutiskirje 
