Keegan varottaa tiedustelun yliarvostamisesta
John Keegan: Sodan tiedustelu. Suomentanut Simo Liikanen. Ajatus Kirjat 2007, sivuja 479.
Arvostettu ja aateloitu brittiläinen sotahistorioitsija Jorn Keegan käsittelee tutkimuksessaan sodankäyntiin liittyvää tiedustelua ja varoittaa sen merkityksen yliarvioimisesta.
Keeganin mukaan sodan lopputuloksen ratkaisee aina taistelu, mutta onnistunut tiedustelu voi nopeuttaa voiton saamista. Keegan ei myöskään usko nykyisin tiedustelun käytössä olevan huipputekniikan kaikkivoipaisuuteen.
John Keegan on hankkinut tutkijatyönsä ohella käytännön kokemusta toimimalla Daily Telegraph -lehden sotakirjeenvaihtajana. Hänen laajasta tuotannostaan on aikaisemmin suomennettu teos Sodankäynnin historia (Ajatus Kirjat 2005).
Amiraali Nelson ja
Napoleonin laivat
Keeganin mielestä henkilötiedustelua eli vanhan ajan vakoilijoita tarvitaan edelleen. Heitä eivät korvaa viestitiedustelu, eikä taivaalta tarkkoja kuvia ottavat vakoilusatelliititkaan. Keegan pohjaa mielipiteensä kirjaansa sisältyviin tapaustutkimukseen.
Jokainen tapaustutkimus sisältää jonkun enemmän tai vähemmän tunnetun sotahistoriallisen tapahtumaketjun sotatoimineen ja tiedusteluineen. Sen jälkeen Keegan analysoi terävästi onnistuneet ja epäonnistuneet tiedusteluoperaatiot ja niiden vaikutukset.
Laajemmiksi tapaustutkimustensa kohteiksi Keegan on ottanut mm. amiraali Horatio Nelsonin toimet Napoleon Bonaparten laivaston tavoittamiseksi Välimerellä. Nelson ei tiennyt Napoleonin purjehtineen Egyptiin, joten hän todella tarvitsi tiedustelutietoa löytääkseen vastustajansa.
Keeganin mukaan Nelson oli taitava analysoimaan saamaansa pikkutietoa ja jahti johti lopulta vuoden 1798 Abukirin meritaisteluun, jossa Nelson tuhosi ranskalaisten laivaston varsin perusteellisesti.
Caesar keräsi
tiedustelutietoa
Keegan käsittelee sotilastiedustelun historiaa toki myös ennen Napoleonin ja Nelsonin aikaa. Tiedustelu oli tärkeä osa mm. Aleksanteri Suuren ja Julius Caius Caesarin voitokkaita sotaretkiä.
”Caesar näki paljon vaivaa kasatakseen taloudellista ja alueellista tiedustelutietoa. aivan kuin Aleksanterikin oli tehnyt, ja hän arvioi kylmän kyynisesti gallialaisten etnisiä puutteita: pöyhkeilyä, ailahtelevaisuutta, epäluotettavuutta ja sinnikkyyden puutetta”, kertoo Keegan ja jatkaa toteamalla Caesarin käyttäneen kaikkea hankkimaansa tietoa häikäilemättä hyväkseen.
Edellä mainittua Keegan kutsuu strategiseksi tiedustelutiedoksi. Sen lisäksi Caesarilla oli lyhyen ja keskimatkan tiedusteluyksiköitä. Näitä täydensivät vielä syvällä vihollisalueen sisällä toimivat vakoilijat.
Tärkeänä Keegan pitää sitä, että tiedustelupäälliköillä oli aina välitön ja suora pääsy Caesarin puheille. Tällainen tiedustelujärjestelmä ei ollut pelkästään Caesarin käytössä, vaan se kuului roomalaiseen sodankäyntiin yleisemminkin.
Enigmasta
Midwaylle
Suurin osa Keeganin tapaustutkimuksista käsittelee tiedustelua toisen maailmansodan aikana. Radiotiedustelun osalta hän nostaa keskeiseen asemaan sen, että britit pystyivät seuraamaan saksalaisten Enigma-salakirjoituskoneen viestejä.
Se ei hänen mukaansa ratkaissut taistelu Atlantista, mutta nopeutti erityisesti saksalaisten sukellusvenesodankäynnin lamauttamista. Keegan käsittelee tiedustelun roolia myös mm. saksalaisten maahanlaskussa Kreetalle ja Midwayn meritaistelussa Tyynellämerellä.
Toisen maailmansodan jälkeisistä konflikteista Keegan on löytänyt vain yhden, josta hän on saanut kerätyksi tarpeeksi aineistoa tapaustutkimusta varten.
Tämä sota käytiin Falklandinsaarista kesällä vuonna 1982, jolloin sotilasjuntan hallitsema Argentiina hyökkäsi brittien hallitsemille saarille eteläisellä Atlantilla 13 000 kilometrin päässä’ Englannista.
USA:n tiedustelu
Englannin avuksi
Argentiinalaisten joukkojen maihinnousu saarille yllätti Englannin täysin. Pienen taistelun jälkeen 40 sotilaan vahvuinen brittiläinen varuskunta antautui ja Argentiinan sotilasjuntta jo luuli saaneensa helpon voiton, joka pönkittäisi sen horjuvaa asemaa.
Englannin pääministeri Margaret Thatcher määräsi kuitenkin laivasto-osaston matkaan. Sen tehtäväksi annettiin saarten valloittaminen takaisin. Tässä vaiheessa brittien sodanjohto pelästyi; he eivät tienneet Argentiinan sotilaallisesta voimasta juuri mitään. MI 6:n toimintaa Buenos Airesissa oli supistettu säästösyistä.
Sodan alkuvaiheessa britit joutuivat toimimaan melkein sokkoina, mutta onneksi sitten avuksi tuli suuri liittolainen Yhdysvallat, joka alkoi toimittaa vakoilusatelliittiensa antia ja SR-71-tiedustelukoneiden kuvaamaa materiaalia.
Exocet-ohjus
yllätti britit
Sodan alkuvaiheessa Englanti koki Atlantilla kaksi raskasta tappiota, jotka olivat johtaa koko sodan häviämiseen. Yksi brittiläinen hävittäjä tuhottiin ranskalaiselle Exocet-ohjuksella ja toinen samanlainen ohjus osui kuljetusalukseen,
Falklandinsaarten sodan aikana Exocet-ohjukset nousivat otsikoihin kaikkialla maailmassa. Niiden tuottamat suuret tuhot vaikuttivat mm. sota-alusten rakentamiseen Suomen laivastolle.
Keegan kertoo brittiläisten tienneet, että Argentiina oli ehtinyt saada vain viisi Exocet -ohjusta. Englannin tiedustelu oli myös tietävinään, että argentiinalaisilla oli vain yksi Super Etendart-rynnäkkökone, josta näitä ohjuksia voitiin laukaista.
Mutta Ranska olikin ehtinyt toimittaa Argentiinan sotilasjuntalle jo viisi Super Etendart-konetta. Tämä sotki brittien suunnitelmia Exocetien torjumiseksi, mutta mikään ei voinut estää Englantia voittamasta huonosti varustettua ja heikosti koulutettua Argentiinan armeijaa, kun USA auttoi tiedustelussa.
Vähän väliä John Keegan huomauttaa kirjassaan, että tärkeydestään huolimatta tiedustelutieto ei riitä voittoon. ”Sodan lopputuloksen ratkaisee aina taistelu, ja taistelutahto painaa aina ennakkotietoa enemmän”, Keegan painottaa ikään kuin vihjeeksi Irakiin juuttuneille amerikkalaisille.
uutiskirje 
