Esikoisromaani yllätti tekijänsä:
Kun aineksina ovat 1600-luku, Pietari Brahen aika Turussa, salatieteet ja noituus, teatterin alkuvaiheet ja kiertolaiselämä, tarina vetää helposti veijarimaiseen suuntaan.
Niin käy varsinkin jos katsanto on humoristinen ja jos päähenkilö on ”itsekeskeinen sika”, kuten kirjailija Tammerkosken kylästä kotoisin olevaa Laurentiusta kauniisti kuvailee.
Toimittaja, käsikirjoittaja, ohjaaja, teatterikriitikko Anneli Kanto on elämänsä aikana tuottanut monenlaista tekstiä, ja moni tämänkin lehden lukija muistaa varmasti Kannon lentävät teatteriarvostelut parin vuosikymmenen takaa.
”
Mutta vasta nyt ilmestyi Kannon esikoisromaani, vaikka juuri proosan ja romaanin kirjoittaminen on aina ollut hänen haaveissaan. Miksi?
– Olen elättänyt miehiä ja lapsia, ja olen tehnyt toimittajan töitä, joista niistäkin olen pitänyt, esikoiskirjailija vastaa.
Juuri nyt Kanto tekee yhdessä Heini Tolan kanssa teatteri Avoimiin oviin näytelmää Fredrika Runebergista.
– Fredrika kirjoitti 15 vuotta kirjaansa Katarina Boijesta. Näytelmätekstiä tehdessäni olen monesti ajatellut, että eipä ole paljoakaan asiat muuttuneet niistä ajoista. Minä en tosin ole valanut kynttilöitä ja kiillottanut kupareita kuten Fredrika, mutta työtä olen tehnyt kovasti.
Vasta viime vuonna, kirjailija-apurahan turvin, löytyi kyllin pitkä yhtäjaksoinen aika keskittyä vain yhteen asiaan.
– Olen aina kokenut rimakauhua romaanin kirjoittamisen suhteen. Mutta kun sain itseni siihen pakotettua, se oli tosi kivaa, Kanto sanoo, ja toivoo itselleen lisää proosaa.
– Mutta kyllä haluaisin kirjoittaa draamaakin ja tv-juttuja. Se on toimittajan asenne, ettei tekstiin suhtauduta niin pyhästi. Sitä voi hyvin pistää eri muotoihin.
Aihe kauan
hautunut
Romaanissa Piru, kreivi, noita ja näyttelijä eletään aikaa, jolloin Turku saa yliopiston ja se saa noitakäräjät. Noitavainot kokee myös kirjan päähenkilö Laurentius. Hän pakenee noitaoikeudenkäyntiä ja liittyy teatteriseurue Komeetan matkaan. Seurue huvittaa näytelmillään suomalaisia länsirannikolla ja pohjoisessa. Kajaanin linnassa sitä odottavat kärsimykset.
Romaanin aihe on kieppunut Kannon päässä siitä lähtien, kun hän 1980-luvulla kirjoitti KU:n Viikkolehteen juttua noitavainoista. Se perustui Antero Heikkisen tutkimukseen Paholaisen liittolaiset.
Toisaalta myös teatterin varhaisvaiheet ovat kiinnostaneet Kantoa kovasti. Romaani hahmotteleekin elävästi sitä, millaista teatterintekijöiden alkuajat maassamme ovat olleet. Tuon ajan myyvät aiheet teatterissa olivat porno ja väkivalta, kuinkas muuten.
Historiallinen romaani on juuri se laji, joka Kantoa on aina kiehtonut. Mutta se on myös työläs laji. Tarina on vaatinut melkoisen määrän taustatyötä.
Kirjan lopusta löytyy lista kirjoista, jota veijariromaanissa on lainattu suoraan. Kaikkiaan tarinaa varten on kahlattu kymmeniä lähdekirjoja, tutkimuksia ja myös 1600-luvun alkuperäisaineistoa.
Historia tuli kirjoittajan avuksi monesti vielä juonen hionnassakin.
– Olin ajatellut, että tarvitsen tarinaan jonkun ketkun hurmurin, ja mietin, että mistä sellaisen saisin ja missähän kohtaa seurue löytäisi tämmöisen miehen.
– Sitten selvisi, että Kajaanin linnassa on oikeasti ollut vankina Lars Vivallius, runoilija ja huijari ja vielä juuri sinä vuonna, jolloin seurueenikin suljettiin tyrmään siellä. Vivallius oli juuri sellainen, mitä hain.
Sanomia
monessa tasossa
Romaanin voi lukea pelkkänä veijareiden seikkailuna tai siinä voi painottaa historiallista puolta. Mutta siellä on myös muuta sanomaa, piilotettuna moneen tasoon. Kirjailija ei kuitenkaan lähde tyhjentämään pakkaa, vaan mainitsee vain muutaman seikan.
– Tämä päähenkilö, se itsekeskeinen sika, alkaa vanhoilla päivillään muistella ja tajuta tekojaan, mikä onkin kauhea paikka. Eli pitäisi elää niin, että kehtaa kuolla.
Kanto nostaa romaanista esiin myös sen, miten päähenkilö kulkee metaelämästä toiseen.
– Se on tieteen maailmassa, se on salatieteen maailmassa, taiteen maailmassa, uskonnon maailmassa. Mutta kun tulee tämä arkinen maailma vastaan, sen kanssa Laurentius ei enää pärjääkään.
– Kuten kai on tässäkin ajassa. Arjesta on vaikea selvitä, mutta kauheat halut on tulla julkkikseksi, Kanto sanoo.
Alitajunta
pyörittää
Veijaritarinan sisältöä määrittävät Kannon mukaan melko mystiset asiat.
– Tietoisella egolla on vain vähän tekemistä kirjoittamisen kanssa. Alitajunta siinä pyörittää.
Romaani on kasa monenlaisia vaikuttimia, monenlaisia lähteitä.
– Ja esimerkiksi omat kirjoituskokemukset ovat siirtyneet tarinaan, Kanto lisää. Laurentius kirjoitti kiihkeästi näytelmäänsä pikkutunneille asti, ja ylisti innoissaan aikaansaannoksiaan, kunnes sitten tuli aamu ja sama teksti tuntui surkealta.
– Siinä voidaan havaita jonkinlaista omakohtaisuutta, Kanto nauraa.
Pitkän kypsyttelyn jälkeen kirjan kirjoittaminen vei puolisentoista vuotta. Kanto muistelee yhtä kiihkeän luomistyön jaksoa viime kesältä, kun lapset, Jenna, 12,. ja Antti,18, olivat puolitoista viikkoa pois kotoa.
– Sain olla iloisesti itsekäs. Ei tarvinnut tehdä kenellekään ruokaa eikä huolehtia mistään. Kesä oli kuuma, mutta minä kirjoitin.
Silloin Kanto kirjoitti pitkiä jaksoja. Päivän urakka päättyi vasta illalla
– Sitten lähdin Peltolammille uimaan. Siellä uidessani keksin aina sen, mitä seuraavana päivänä kirjoitin.
Useimmiten tarina myös eteni niin kuin uimareissulla oli suunniteltu.
– Mutta kyllä tuli sellaisiakin tilanteita, joissa havahduin, että näinkö tämä tekeekin.
Myös päähenkilö muuttui työn aikana hiukan.
– Aluksi Laurentius ei katunut mitään, oli vain täynnä itseään. Yllätyksekseni se alkoi sittemmin katua.
Kirjoittamista
joka lähtöön
Kanto on koulutukseltaan yhteiskuntatieteiden maisteri, pääaineenaan lehdistö- ja tiedotusoppi. Työelämä käynnistyi 1970-luvun lopulla järjestötehtävissä silloisessa Nuorisoliitossa ja Kansan Sivistystyön liitossa. Sitten hän siirtyi Kansan Uutisiin ja sieltä Viikkolehteen, kun se perustettiin.
Herttoniemen lehtitalosta löytyi 1980-luvun lopulla uusi haaste: Kanto alkoi päätoimittamaan kd-lehtiperheen naistenlehteä Uutta Naista, joka vähän myöhemmin itsenäistettiin.
– Juuri kivasti laman alla vuonna 1990, Kanto naurahtaa nyt.
Lamasta seurasi Uuden Naisen levikin romahdus ja päätoimittaja joutui irtisanomaan työtoverinsa ja myös itsensä.
– Lopun aikaa tein lehteä freenä ja ostopalveluilla.
Samassa rytäkässä päätoimittajan avoliitto hajosi. Yhden huoltajan perhe muutti Helsingistä takaisin kotikonnuilleen Tampereelle. Kanto lopetti Uuden Naisen tekemisen1996, josta lähtien hän on toiminut freelance-toimittajana. Uusi Nainen ilmestyy yhä, tekijänä on tamperelainen osuuskunta Novaco.
Viimeisten kymmenen vuoden aikana Kanto on siirtynyt pikkuhiljaa lähes kokonaan fiktiivisen kirjoittamisen puolelle. Teatterikorkeakoulun parivuotisen käsikirjoittajakoulutuksen jälkeen on löytynyt käsikirjoitustöitä television puolella. Kannon käsialaa on mm. tv-sarja Presidentit ja 20-osainen Klubi-sarja.
Näytelmäkäsikirjoittajan taitojaan Kanto on hionut myös KOM-tekstissä, joka on KOM-teatterin tekstipaja. Sieltä lähti lopulta maailmalle näytelmä nimeltä Tango sateessa. Sitä esitettiin muutama vuosi sitten Tampereella ja Seinäjoella kahden teatterin yhteistuotantona.
Muutama vuosi sitten historiallisen romaanin aihe poltteli Kannon aivoja jo siihen malliin, että kirjoittamisen rimakauhusta piti päästä eroon. Apu löytyi Viita-akatemiasta ja erityisesti Kordelinin säätiön kustantamasta romaaniprojektista Oriveden opistolla.
Viimeinen onnenpotku oli viime vuodeksi teatterin puolelta saatu taiteilija-apuraha. Sen turvin syntyi Fredrika Runebergia käsittelevän näytelmän lisäksi vielä veijariromaani.
Kannon ahkera uurastus on nähty ja palkittu monella taholla. Tuorein tunnustus tuli viime kuussa Suomen freelance-journalisteilta, jotka nimesivät hänet vuoden 2006 freelanceriksi.
Lähiaikoina ilmestyy Kannolta toinenkin kirja. Se on lastenkirja Hirmuinen vedenpaisumus.
lehti 