SAK:n edunvalvontajohtaja Nikolas Elomaan mielestä Elinkeinoelämän keskusliitto EK koordinoi jäsenliittojensa sopimuskierrosta nyt enemmän kuin viime kierroksella.
– Ihan selvästi näkee, että EK:ssa koordinaatio on tiukentunut. Se johtuu osin siitä, että heillä on aito huoli yritysten kantokyvystä ja taloudellisesta tilanteesta. Epäilen, että EK:ssa koordinointi olisi tiukentunut, vaikka taloustaantuma ei olisikaan päällä.
Työnantajapuoli haluaa tiukentaa koordinointia, koska viime kierroksella palkankorotukset karkasivat käsistä.
– Viime palkkakierroksella pakka hajosi aika pahasti. EK yritti kovasti palkkakoordinaatiota, mutta loppuvaiheessa palkankorotusprosentit muodostuivat aika huimiksi. EK sanoikin silloin avoimesti, että palkkakoordinaatio ei onnistunut.
EK:n koordinointi näkyy myös paikallisen sopimisen korostamisena.
Elomaalle paikallinen sopiminen voisi kelvatakin, jos ensin määriteltäisiin, mitä sillä tarkoitetaan.
– Paikallisen sopimisen isoin ongelma on, että siitä ei ole kauheasti pelisääntöjä. Työehtosopimuslaki ei edes tunne sanaa paikallinen sopiminen. Paikallinen sopiminen esiintyy periaatteessa siellä täällä lainsäädännössä, mutta se on siitä huolimatta hyvin hajanainen käsite.
Kun työmarkkinajohtajat puhuvat paikallisesta sopimisesta, he puhuvat eri asioista.
– Se luo paikalliseen sopimiseen paljon epävarmuustekijöitä.