Tämän Viikkolehden kansi vaikuttaa toisista aivan käsittämättömältä. Toisille siinä taas on jotain epämääräisen tuttua, mutta mistä?
Mystistä piirrosta on tuskin aiemmin julkaistu noin isona missään. Kyseessä on Sonja Strengin piirros veljensä Pekka Strengin ensimmäisen LP-levyn Magneettimiehen kuolema kanteen. Strengistä ja vuonna 1970 ilmestyneestä levystä kerrotaan enemmän sivuilla 36–37.
26-vuotiaana kuollut lauluntekijä jätti jälkeensä määrällisesti vähäisen tuotannon, mutta niin kuin todellisten klassikoiden kohdalla yleensä käy, sen merkitys vain korostuu vuosikymmenien kuluessa. Tämä ja tänään ensi-iltaan tuleva Arto Halosen Streng-dokumentti ovat syyt tämän viikon poikkeukselliseen kansivalintaan.
Pekka Streng oli ihmeellinen edelläkävijä suomalaisessa rockmusiikissa vuonna 1970. Jos ei oteta huomioon ulkomaisten esikuvien jäljittelijöitä ja enimmäkseen käännösbiisejä levyttäneitä bändejä, koko suomalainen rock syntyi oikeastaan vasta vuonna 1967, kun (tietenkin) Love Recordsin talliin kuulunut Blues Section julkaisi ensimmäisen LP:nsä.
Suomeksi laulettua suomirokkia taas ei käytännössä ollut olemassakaan paria Wigwamin singlebiisiä lukuunottamatta ennen Magneettimiehen kuolemaa.
Magneettimies olisi tuskin noussut legendaariseen asemaansa, ellei levy-yhtiö olisi onnekkaasti tai sitten erittäin kaukonäköisesti laittanut levylle taustabändiksi sen ajan ykkösnimeä Tasavallan Presidenttiä. Kun vertaa myöhemmin julkaistuja Strengin hauraita demoversioita valmiiseen levyyn, voi vain kuvitella sitä tunnetilaa, missä artisti ja yhtye ovat ruokkineet toistensa mielikuvitusta. Näin oivaltavia sovituksia ei ole tehty rutiinikeikalla.
On usein todettu, että suomalainen rock syntyi vasta 1970-luvun alussa. Ja juuri näinhän se on.
Pekka Strengin ensilevyn jälkeen liikkeelle päästiin silti verkkaisaan tahtiin. Dave Lindholmin ensimmäinen soololevy Iso ”Kynä” Lindholm ilmestyi vasta 1972 samoin kuin Hectorin Nostalgia. Neljäs suomenkielisen perustan muurannut levy, Juice Leskinen & Coitus Int ilmestyi 1973.
Siinä on neljä debyyttiä, joihin ajan hammas ei pure. Se on oikeastaan päinvastoin. Nostalgiankin todellinen nerokkuus pääsi esille vasta uusimmassa cd-painoksessa, kun Matti ja Pirjo Bergströmin ideat kaivettiin kirkkaina esiin alkuperäiseltä nauhalta.
Neljältä levyltä välittyvä luovuus tuntuu niin ällistyttävältä, koska kotimaisia esikuvia ei ollut eivätkä maailman merkkilevytkään tuohon aikaan olleet ilmestymishetkellä saatavilla Suomessa. Tässä kesällä Radio Suomessa uusittiin jotain Hectorin 1960-luvun lopussa juontamaa listaohjelmaa. Kaikkia brittilistan kärkeen nousijoita ei voinut soittaa malliksi, koska levyä ei ollut edes Yleisradiolla.
Ensilevyjensä jälkeen nämä Hectorit, Lindholmit ja Leskiset levyttivät kerran vuodessa ja saivat myös seuraajia. Kun mukaan lasketaan vielä englanniksi levyttäneet Wigwam ja Tasavallan Presidentti sekä vähemmän tunnetut progebändit, niin 1970-luvun ensimmäisen puoliskon luovuus suomalaisessa pop-musiikissa oli jotain… ehkä uskaltaa sanoa ainutlaatuista tarkoittamatta kuitenkaan sitä, että sen jälkeen ei ole tullut mitään mielenkiintoista. Mutta lähtökohtiin nähden.
Missä muuten viipyy se paljon puhuttu ja pelätty sikainfluenssa eli H1N1-virus? Ollaan jo lokakuun puolivälissä, mutta epidemiasta ei – onneksi – ole tietoakaan.
Ettei koko virus olisi vain lääketeollisuuden elvyttämiseksi tarkoitettu huhu?
Amerikkalaisen ABC-tv-yhtiön uutiset kertoivat keskiviikkona, että sikainfluessa on ollut lääkeyhtiöille kultakaivos. Normaalisti ne myyvät Yhdysvalloissa rokotteita kausi-influenssaa vastaa miljardilla dollarilla vuodessa. Tänä vuonna ne ovat sen päälle myyneet 1,5 miljardilla sikainfluenssarokotteita.
Miljardien vilinä tuli mieleen, kun samaan aikaan luin pikku-uutisen, jossa kerrottiin, että maailmassa on nyt nälkää näkeviä enemmän kuin kertaakaan sitten vuoden 1970. Nälkäisten määrän nousu yli miljardiin ei johdu huonoista sadoista, vaan teollisuusmaiden törmäilyistä, joiden vuoksi ruoan hinta on kallistunut ja työpaikkoja on menetetty kehitysmaissa.
uutiskirje 