Valtiosihteeri Raimo Sailas esiintyi teeseineen televisiossa (A-plus 3.2.). Pääasiallisena aiheena olivat Rantalan työryhmän asiat eli eläkkeet.
Sailas tuntui olevan kovasti tuohtunut siitä, että eläkkeisiin liittyvistä huononnuksista ei päästy sopimukseen lähinnä ammattiyhdistysliikkeen edustajien vastustuksen vuoksi. Eläkkeelle pääsyn ikärajaa tulisi hänen mielestään nostaa jopa neljällä vuodella. Lisäksi eläkeputkeen pääsy pitäisi lakkauttaa.
Ehdotukset ovat täysin epäinhimillisiä, sillä useat työnantajathan jakavat tuotantovaikeuksien takia tai muista syistä lopputilejä ensimmäiseksi ikääntyneille työntekijöille. Jo viisikymppiset ovat heidän mielestään liian vanhoja. Sailas jätti sanomatta, miten lopputilin saaneet ja ikänsä vuoksi työnantajien hylkimät sitten eläisivät, jos he eivät saisi minkäänlaista eläkettä. Onko tarkoitus, että he kulkisivat 30-luvun malliin kerjuulla?
Vaatimukset eläkeiän nostosta ovat käsittämättömiä, koska meillä on melkein jatkuvasti kymmeniä tuhansia töitä vailla olevia nuoria. Heitä olisi vieläkin enemmän, jos eläkkeelle pääsyn ikärajaa nostettaisiin. Päinvastoin ikärajaa pitäisi alentaa, että saataisiin nuorille työpaikkoja. Pelkät puheet eivät auta nuorten työllistymiseen, vaan sellaiset teot, joiden avulla työpaikkoja saadaan.
Sailaksen mukaan maatamme uhkaa työvoimapula, ellei eläkeikärajaa nosteta. Se on taas niin tuttua isopalkkaisten herrojen puhetta, ettei siihen viitsi kajota sen enempää. Todettakoon vain, että asiasta meillä on hallitusherrojen ja eräiden työnantajien taholta puhuttu jo ainakin viisikymmentä vuotta, eivätkä puheet ole toteutuneet. Saataisiin nyt ensin työttömyys alennettua edes puoleen nykyisestä ja vasta sen jälkeen alettaisiin varautua mahdolliseen työvoimapulaan.
Sailas toi esiin myös sen, ettei talous muka kestä nykyisiä eläkeikärajoja, joten niitä on nostettava. Hän ei kuitenkaan paljonkaan kiinnittänyt huomiota siihen, että eläkerahastoissa on varoja toistasataa miljardia euroa. Pitäisikö noita varoja hänen mielestään aina vain kartuttaa?