Miten hyvinvointi tulisi määritellä, kun aineellisen vaurauden kasvu ei enää lisää ihmisten tyytyväisyyttä elämäänsä? Tämä on yksi peruskysymys keskiviikkona julkistetussa into-sarjan pamfletissa Yltäkylläisten pidot – hyvinvoinnin tulevaisuus (toimittanut Salla Korpela, Like).
Aihetta pohtii yhdeksän eri tavoin suuntautunutta yhteiskunnallista vaikuttajaa. Esikuvana ovat 1930- ja 1950-luvuilla järjestetyt intellektuellien keskustelut, joista julkaistiin aikoinaan kaksi Pidot Tornissa -kirjaa.
”Valtavirrassa väitellään vain parhaista keinoista jatkaa nykyisen muotoista talouskasvua. Samalla hukkuu puhe hyvinvoinnista, vaikka juuri se on tai ainakin sen pitäisi olla yhteiskuntapolitiikan varsinainen tavoite”, kirjan esipuheessa todetaan.
Polttavaksi kysymyksen ovat tehneet ekologiset kriisit ja aineellisen kasvun rajat.
Kasvu hiipuu, ennustaa Kiander
Kirjassakin otetaan vasta heiveröisiä alkuaskeleita uuden hyvinvointikäsityksen rakentamisessa, totesi hankkeen taustavaikuttaja, tohtori Jouko Kajanoja julkistamistilaisuudessa.
Esille tulevat muun muassa maksimielintason käsite, nollakasvu, bruttokansantuotetta kuvaavammat hyvinvoinnin mittarit, henkilökohtaiset päästökiintiöt sekä ”vapaa-ajankorotukset” palkankorotusten vaihtoehtona.
Kaikki keskustelijat eivät ole varauksettomasti sillä kannalla, että talouskasvun tavoittelusta pitää luopua. Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtaja Jaakko Kiander totesi julkistamistilaisuudessa, että kasvua voi syntyä muustakin kuin luonnonvarojen hyödyntämisestä, esimerkiksi tuotteiden jalostuksesta tai palveluista. Hän ennusti kuitenkin, että 1900-luvun kaltaista talouskasvua ei enää tulla länsimaissa näkemään.
Keskustelumuotoisessa teoksessa debattia käyvät Kianderin lisäksi piispa Ambrosius, Teppo Eskelinen, Tuula Helne, Heikki Hiilamo, Karina Jutila, Riina Nevamäki, Tiina Silvasti ja Leo Stranius.
Keskustelu jatkuu blogissa, jossa siihen voi osallistua kuka tahansa: yltakyllaistenpidot.blogspot.com
Aiheesta enemmän Viikkolehdessä 12.3.
uutiskirje 