Unkarin pääministerin, Fidesz-puolueen Viktor Orbánista nimensä saava ideologia orbánismi on uuden kapitalismin luokkatuote. Se on kotimaisen pääomaluokan ja ylikansallisen pääoman kilpailun seurausta. Orbánismi ilmentää Horthyn ajan (maailmansotien välisen ajan kansallis-konservatiivista) järjestelmää nostalgisoivaa uuden porvariston ideologiaa.
Se on kapitalismin uusliberaalin hallinnan tyypillinen itäeurooppalainen muoto: ylikansallisen pääoman lisäksi se yrittää huolehtia myös kotimaisen pääoman eduista. Uusi luokkavalta peitetään kansallisella ideologialla – nationalismilla – ja julistetaan sen kansallista arvoa.
Fideszin perusta on järjestelmänvaihdoksen jälkeen yhteiskunnassa esiin nousseissa Horthyn ajan hallitsevan luokan perillisissä. Entisen pääministerin József Antallin kristillis-kansallisen perinteen tapaan Orbán ja Fidesz ovat uusrikkaiden ja näihin kytkeytyvien keskiluokkien ruumiillistuma.
Unkarissa oikeisto ja äärioikeisto eivät koskaan ole todella eronneet toisistaan.
Fidesz kykenee uuspopulistisella demagogiallaan peittämään tämän taustansa väestön enemmistöltä. Sille unkarilaisen työväenluokan hajaannus merkitsee mahdollisuutta alistaa miljoonat työstään elävät ja omaisuutensa menettäneet ihmiset uudelleen taloudellisen ja poliittisen riiston kohteeksi.
Orbán huomasi järjestelmänvaihdoksen jälkeen, että uudelleenkäynnistyvän kapitalismin hallinta Itä-Euroopassa mahdollistaa autoritaarisen hallintomuodon. Järjestelmänvaihdoksen yksityistämisten yhteydessä rikastuneella luokalla oli aluksi vaikeuksia löytää oma paikkansa.
Lyhyen liberaalisen harhapolun jälkeen Orbán valtasi József Antallin paikan ja yritti sitoa nämä yhteiskunnalliset voimat. Hänellä oli keskeinen merkitys näiden luokkatietoisuuden ja -yhteisyyden kasvattajana.
Kansallista porvaristoa yhtenäistettäessä nousi samalla äärioikeistolaisia virtauksia, jotka ryhtyivät käsittelemään uuskapitalismin aiheuttamia ongelmia siirtämällä puhetta juutalaisiin ja romaneihin.
Orbán suhtautui innostuneena Jobbik-puolueen syntyyn ollessaan pääministerinä vuonna 1999. Unkarin (ja yleisemmin Itä-Euroopan) kehityksen ominaislaatuisuutena on se, että oikeisto ja äärioikeisto eivät koskaan ole todella eronneet toisistaan. Orbánismi vuoden 2006 mielenosoitusaaltojen yhteydessä osoittaa tämän selvästi.
Samalla selvisi sekin, että markkinoilla alakynnessä oleva ja tulevaisuuttaan pelkäävä pikkuporvarillinen pienyrittäjien kerrostuma sekä tietyt köyhtyvät palkansaajien ryhmät alkoivat ryhmittäytyä kansallisradikaaliseksi blokiksi radikaalimmalla äänellä puhuvan äärioikeistolaisen Jobbikin taakse.
Fideszin tuella noussut Jobbik lähti kuitenkin vuoden 2010 vaaleissa yrittämään itsenäisesti. Fideszín kanssa kilpaillen se halusi itselleen valtaa parlamentin valiokunnissa. Samalla äärioikeisto on kuitenkin Fideszille väline, jolla se yrittää säännellä vasemmistoa voidakseen rajoittaa kansallisen kapitalismin kritiikin mahdollista kasvua.
Orbánismi on käynnistänyt vaalivoittonsa seurauksena porvarillisen demokratian instituutioiden rajoittamisen ja monipuoluejärjestelmän vaihtamisen ”puolitoista-järjestelmään”.
Orbánismin yhteiskunnallista valtaa vahvistaa myös katolinen kirkko. Fidesz on käynnistänyt, aivan kuten edellisen kerran hallituksessa ollessaan, samanlaisen uushorthylaisen henkisen ja poliittisen ilmapiirin palauttamisen, joka sopii puoliperifeerisen kapitalismin olosuhteisiin, työtä tekevien luokkien hillitsemiseen sekä voittojen kasvattamisen vaatimuksiin.
Euroopan unionissa ja nykyisten luokkasuhteiden vallitessa orbánismin fasistisoituminen ja avoimen diktatuurin pystyttäminen ei kuitenkaan näytä kovin todennäköiseltä. On myös odotettavissa, että orbánismi tulee murtamaan katujen äärioikeistolaisuuden, sitomaan sen johtajat vallan alemmille asteille ja vakauttamaan sillä valtaansa. Tämä valta tukee perustavasti yhteiskunnan nykyistä ihmisvastaista luonnetta.
Kirjoittaja on ELTE-yliopiston historian professori ja Unkarin yhdistyneen vasemmistoliikkeen Mebalin aktiivi. Tekstin on kääntänyt Tamás Matekovits.
uutiskirje 