Kunnallisen henkilöstön lukumäärä on kasvanut 1990-luvun alun lamavuosien jälkeen vuoden 2009 loppuun mennessä 44 000 henkilöllä. Valtaosa tästä kasvusta on ollut terveydenhuollossa ja sosiaalitoimessa.
Lokakuussa 2009 kunta-alalla työskenteli 433 000 palkansaajaa, näistä terveydenhuollossa 134 000 ja sosiaalitoimessa 114 000. Näillä kahdella hallinnonalalla työskenteli lähes 60 prosenttia koko kunnallisesta henkilöstöstä.
Selvitys eräiden sosiaali- ja terveydenhuollon ammattiryhmien työvoimatilanteesta lokakuussa 2010 kertoo, että työvoimavaje oli niissä vajaa neljä prosenttia. Vaje oli laskenut vuodessa 1,4 prosenttiyksiköllä. Työvoimavajetta on edelleen suhteellisesti enemmän sosiaalihuollossa kuin terveydenhuollossa.
Kyselytutkimukseen vastanneissa vastanneissa kunnissa ja kuntayhtymissä oli vaje sosiaali- ja terveydenhuollon vakanssien hoitajista 4 148 henkilöä. Reilu viidennes vakansseista oli täyttämättä siitä syystä, ettei niitä hoitamaan oltu saatu pätevää henkilöä.
Tilanne vaihteli ammattiryhmittäin. Esimerkiksi sosiaalityöntekijöiden ja erityissosiaalityöntekijöiden vakansseista jopa kaksi kolmasosaa oli kokonaan hoitamatta, koska pätevää henkilöä ei ollut saatavissa.
Suhteellisesti eniten työvoimavaje on helpottunut erityislastentarhanopettajien osalta. Heillä vaje oli vuonna 2008 peräti 17,9 prosenttia, mutta lokakuussa 2010 enää 2,8 prosenttia.
Suhteellisesti eniten työvoimavajetta oli sosiaalityöntekijöiden/erityissosiaalityöntekijöiden (vaje 6,5 prosenttia), koulukuraattorien (vaje 6,4 prosenttia), puheterapeuttien (vaje 6,2 prosenttia) sekä psykologien (vaje 5,7 prosenttia) ammattiryhmissä.
Lukumääräisesti eniten työvoimavajetta oli sosiaalipalveluissa työskentelevien lähihoitajien/lastenhoitajien/kodinhoitajien/kehitysvammahoitajien tms. ammattiryhmässä (1 136 henkilöä, vaje 4,1 prosenttia) sekä sairaanhoitajien/erikoissairaanhoitajien ammattiryhmässä (997 henkilöä, vaje 3,2 prosenttia).
Työvoimavajeesta kaksi kolmasosaa oli kaupungeissa ja muissa kunnissa ja kolmasosa kuntayhtymissä.
Kuntatyönantajien tiedustelu lähetettiin kaikkiin kuntiin ja kuntayhtymiin ja se kattaa noin 80 prosenttia koko kunta-alan ko. ammattiryhmissä työskentelevästä sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstöstä. Tiedustelu ei koskenut lääkäreitä eikä hammaslääkäreitä.