Valtaosa Itämeren luonnonlohikannoista (noin 90 prosenttia) syntyy Perämereen laskevissa joissa, ja suurin osa jokiin palaavista emolohiparvista nousee Perämerelle Suomen rannikkoa pitkin.
Suomi voi yksistään kansallisilla päätöksillä vaikuttaa ratkaisevasti jokiin pääseviin emokalamääriin. Tämän lisäksi Suomella ja Ruotsilla on kansainvälisiä sitoumuksia, joista tärkein on YK:n merioikeusyleissopimus ja sen vaelluskalakantoja käsittelevä artikla. Suomi on vienyt sopimuksen 1996 lainsäädäntöön (laki 524/1996).
YK:n merioikeussopimuksen mukaan päävastuu vaelluskalakannoista on niillä mailla, joiden alueilla kalakannat lisääntyvät. Sopimus puhuu ”alkuperävaltiosta”. Nämä alkuperävaltiot voivat sopimuksen mukaan määrätä niiden joissa lisääntyvien kantojen suurimman sallitun kokonaissaliin neuvoteltuaan tästä muiden näitä kantoja pyytävien maiden kanssa.
Tutkijoiden arvio laittomasti pyydetystä lohesta oli runsas 30 prosenttia yli sallitun kokonaiskiintiön.
Tämä sopimuksen kohta on kirjattu Suomen lainsäädäntöön. Käytännössä se vain on jäänyt ”kuolleeksi kirjaimeksi”.
Suomessa maa- ja metsätalousministeriö on myös kalastusministeriö, jonka kala- ja riistaosasto (KRO) on tähän saakka ollut pääasiassa elintarviketeollisuuden kalastusosasto. KRO on edustanut ensisijaisesti ammattikalastuksen lyhyen tähtäyksen tavoitteita, ja ministerit, Kalevi Hemilää lukuun ottamatta, ovat olleet osaston virkamiesten vietävissä.
Hyvältä ei näytä nykyisenkään ministerin Jari Koskisen ( kok.) aloitus. Hän vastusti EU:n esitystä lohen kalastuskiintiöiden pienentämisestä. Onneksemme hän ei onnistunut.
Itämeren lohen kalastuksen suurin ongelma on laiton, kontrolloimaton kalastus eteläisellä merialueella. Puolalaisten laiton pyynti on ollut tiedossa pitkään, mutta nyt se on virallisesti ensimmäisen kerran arvioitu. Merentutkimusneuvoston neuvonanto EU-komissiolle (ICES Advice 2011, Book 8) on karua kertomaa.
Koko Itämeren sallittu lohen saaliskiintiö oli 2010 yhteensä 294 000. Tutkijoiden arvio laittomasti pyydetystä lohesta oli 107 500 kappaletta eli runsas 30 prosenttia yli sallitun kokonaiskiintiön. Laittomasti pyydetystä lohesta puolalaisten osuus on 70 500. Virallisesti puolalaiset raportoivat saaliikseen vain 5 700 lohta!
Puolalaisten laiton pyynti on suurempaa. Tutkimusmetodina on ollut puolalaisten ilmoittamien pyydysten määrän vertaaminen raportoituun saaliiseen. Pyydysten määrä ei ole ollut moneen vuoteen missään järjellisessä suhteessa ilmoitettuun saaliiseen.
Tutkijat ovat kuitenkin varovaisia arvioissaan. He ovat ottaneet lähtökohdaksi, että puolalaiset ovat merkittävästi huonompia kalastajia kuin muiden maiden kalastajat, mikä ei pidä paikkaansa. Niinpä oikeampi arvio laittomasti pyydetystä lohesta on lähempänä 200 000 kappaletta kuin sataatuhatta eli yli puolet Itämeren lohesta pyydetään nykytilanteessa laittomasti!
Suomi ei ole valvonut YK:n meriyleissopimuksen noudattamista EU:ssa. Asiasta tuskin on kuultu yhtään Suomen viranomaisen puheenvuoroa? Nyt on sen aika koittanut, koskapa Euroopan unionikin on pannut arvovaltansa peliin Itämeren lohenkalastuksen saattamiseksi sopimusten mukaiseksi.
Itämeren lohikantojen vahvistamisen tavoite ei ole vain pohjoisten alueiden luontomatkailun edistäminen. Kysymys on koko Itämeren lohen tulevaisuudesta; jatkuuko Itämeren lohen tarina vai ei? Laittomalla ryöstökalastuksella se loppuu.
Järkevä, hallittu kalastus on kaikkien etu. Mitä enemmän lohia pääsee jokiin, sitä enemmän joet tuottavat poikasia mereen ja sitä vahvemmat lohikannat ovat meressä, ja jälleen yhä suurempi emokalaparvi nousee jokeen. Siinä sivussa voimakkaista lohikannoista hyötyvät niin pohjoisen matkailun edistäjät kuin Itämeren kalastajatkin.