Vasemmistoliitto sai Ahon porvarihallituksen vastaisella oppositiopolitiikalla vielä nostetta, mutta tuuli kääntyi Lipposen ensimmäiseen hallitukseen osallistumiseen myötä. Tämän jälkeen uskottavan vaihtoehdon tarjoaminen niin kutsutulle uusliberaalille politiikalle on ollut liki mahdotonta.
Uusliberalismilla viitataan taloudelliseen ajatteluun, jossa korostuvat kilpailukyky, yrittäjyyden ylivertaisuus, yksilön vastuu sekä mahdollisimman vapaiden markkinoiden toiminta.
Suomalaisessa analyysissä uusliberalismin tulo Suomeen ajoitetaan yleensä Lipposen sateenkaarihallituksiin. Kuitenkin Suomen Pankki luopui tiukasta yksityisen velan sääntelystä jo 1980-luvulla ja antoi globaalien pääomien virrata Suomeen. Suomen Pankin rahapoliittiset muutokset loivat pohjan velkavetoiselle keinottelulle, ylikuumenemiselle ja kasinotaloudelle.
EKP on luokkataisteluorganisaatio, joka pakottaa Emu-maat toteuttamaan politiikkaa, jossa talouden vakauden määrittelee kilpailukyky eli kyky leikata, sopeuttaa, yksityistää ja ulkoistaa.
Kuplan ja neuvostokaupan romahtaminen synnyttivät kriisin, johon vastaaminen loi pohjan uusliberaalille politiikalle. Suomen liittyminen ilman kansan mandaattia Euroopan talous- ja rahaliittoon (Emu) ja omasta valuutasta luopuminen veivät tämän kehityksen äärimmilleen.
Suomen Pankista tuli Euroopan keskuspankin (EKP) haarakonttori ja Suomen rahapoliittinen suvereniteetti luovutettiin EKP:n päämajaan Frankfurtiin. Uusliberalismin tärkein suojakilpi on EKP:n harjoittama rahapolitiikka, jota pidetään ikään kuin se olisi ideologiasta vapaata. EKP:n rahapolitiikasta ei käydä julkista keskustelua, sen suosiota ei mitata vaaleilla, eikä EKP:n tarvitse nauttia minkään demokraattisesti valitun päätöksentekoelimen luottamusta.
Vasemmisto ei ole kyennyt tarjoamaan uskottavaa vaihtoehtoa uusliberalismille, koska se ei ole käsittänyt rahapolitiikan merkitystä.
1990-luvun laman ratkaisemisen kannalta vahvan markan politiikasta luopuminen oli Suomen taloudellisen toipumisen tärkein edellytys. Syyskuussa 1992 markka laskettiin kellumaan, jolloin sen arvo ennustettavasti laski (devalvoitui), koska kiinteä valuuttakurssi oli 1980-luvun talousbuumin ja vientiteollisuuden romahduksen myötä epärealistisen korkealla.
Markan devalvoituminen suhteessa muihin valuuttoihin paransi vientiteollisuuden toimintaedellytyksiä, koska suomalaiset tuotteet tulivat ulkomailla halvemmiksi. Tätä työkalua ei kuitenkaan voida käyttää Emussa.
Euro kelluu vapaasti markkinoilla ja EKP voi toimillaan ainoastaan edesauttaa euron devalvoitumista tai revalvoitumista. Koska euroalueella on kilpailukyvyltään eritasoisia maita, ei euron devalvoituminen parantaisi esimerkiksi Kreikan kilpailukykyä suhteessa Saksaan vaan ainoastaan lisäisi euroalueen sisäistä epätasapainoa Saksan kilpailukyvyn parantuessa entisestään.
Tämän vuoksi EKP pakottaa euroa käyttävät valtiot niin kutsuttuun sisäiseen devalvaatioon. Se tarkoittaa palkkojen ja eläkkeiden alennuksia, sosiaaliturvan ja julkissektorin leikkauksia, työurien pidentämisiä, irtisanomisia, työttömyyttä, yksityistämistä, ulkoistamista ja muita “kilpailukykyä” edistäviä toimenpiteitä.
Eli kaikkea sitä, mitä Katainen, EK, Wahlroos ja HS yhdellä suulla Suomelta vaativat!
Vaikka yritysten veronalennukset, palkkojen polkemiset ja työurien pidentämiset lisäävät kilpailukykyä ja houkuttelevat pääomia, ne eivät ole onnistuneet takaamaan vakautta Euroopassa. Päinvastoin Välimeren emumaiden yli 600 miljardin sopeutustoimista huolimatta pääomat ja työvoima ainoastaan pakenevat Välimeren Emu-maista.
EKP on pakottanut valtiot uhrauksiin, jossa mayojen uhriseremoniat vaikuttavat pikkulasten teekutsuilta. Jo epäonnistunut eurokriisin hoito pakottaa ajattelemaan uusiksi niitä mittareita, joilla talouden “vakautta” mitataan.
Onko kilpailukyky hyvinvoinnin kannalta oleellisin mittari ja kuinka se edes määritetään? Miksi talouskurisopimuksessa kiinnitetään huomio julkiseen eikä yksityiseen velkaan? Miksi ollaan huolestuneita ainoastaan alijäämistä eikä ali- ja ylijäämien epätasapainosta?
Onko vakauden ainoa uhka kuluttajahintojen nousu eli inflaatio? Entä miksei asuntojen, osakkeiden, arvopapereiden ja muun varallisuuden hinnannousu ole inflaatiota? Mikseivät historiallisen korkea työttömyys, malaria, riisitauti, nälkäkriisi, itsemurha-aallot ja ääriliikkeiden nousu ole uhkia EU:n tulevaisuudelle?
Niin kauan kuin EKP:n rahapolitiikkaa ja nykyisiä vakauden mittareita ei nähdä poliittisina valintoina kaikki muu kuin uusliberalismi näyttää uhkarohkealta hulluudelta. EKP on luokkataisteluorganisaatio, joka pakottaa Emu-maat toteuttamaan politiikkaa, jossa talouden vakauden määrittelee kilpailukyky eli kyky leikata, sopeuttaa, yksityistää ja ulkoistaa.
EKP:n rahapolitiikan ja sisäisen devalvaation haastaminen ovat osoittautumassa koko Euroopan vasemmiston tärkeimmäksi tehtäväksi.
Vasemmistoliitto ei ottanut selkeää kantaa EU-jäsenyyteen kansanäänestyksessä, hyväksyi hiljaa Suomen Emu-jäsenyyden ja puolueen nykyinen kanta EU:hun on sumea. Nyt vasemmistoliitto istuu Suomen historian EU-myönteisimmässä hallituksessa tilanteessa, jossa EU on historiansa syvimmässä taloudellisessa ja poliittisessa kriisissä.
Hallituksessa vasemmistoliitosta on tulossa liittovaltiomyönteinen. Puolue on hyväksymässä hallitusvastuuseen vedoten ja Emu-jäsenyyden tavoin liittovaltiokehityksen, jossa ei ole sijaa vasemmistolaisille vaihtoehdoille. Tällä menolla kansa tietää, että vasemmistoliitto joutuu jatkossakin leikkaamaan ja parantamaan kilpailukykyä vastuullisen taloudenhoidon nimissä.
Tämä vieraannuttaa potentiaaliset äänestäjämme puolueesta.
Koska EKP:n rahapolitiikkaan ei voida vaikuttaa demokraattisesti, vasemmiston on vaadittava kansanäänestystä mukana olemisesta Emussa. Uusliberalismia ei voida haastaa haastamatta monetarismia.
Käytännössä se tarkoittaa kansanäänestystä sisäisen devalvaation jatkamisesta ja julkisen keskustelun avaamista rahapolitiikan vaihtoehdoista. Koska Emuun liityttiin ilman kansan mandaattia, kansan on demokraattisesti voitava päättää mukanaolosta projektissa, joka on kriisin kustannuksella muuttumassa entistä autoritaarisemmaksi ja oikeistolaisemmaksi.
Kyseessä on aivan eri projekti johon aikanaan liityttiin.
Kirjoittaja on vasemmistoliiton puolue-valtuuston jäsen.
uutiskirje 