Mitä kuuluu vahakabinettiin 17
Älkää tehkö niin kuin minä teen vaan tehkää niin kuin minä neuvon. Tätä on Yhdysvaltojen, Maailmanpankin ja Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n talouspolitiikka, kun sitä tarkastellaan historian tapahtumien valossa. Yhdysvallat on aina suojannut talouttaan protektionismilla, tulleilla ja tuontirajoituksilla.
Kirjassaan 23 tosiasiaa kapitalismista taloustieteilijä Ha-Joon Chang toteaa, että jokainen dollarisetelipresidentti saisi osakseen paheksuntaa Yhdysvaltain valtiovarainministeriöltä, IMF:ltä, Maailmanpankilta ja muilta markkinauskon puolustajilta.
Viidenkymmenen dollarin seteliä koristaa Yhdysvaltain sisällissodan sankari, kenraali Ulysses Grant, joka oli presidenttinä 1869-77.
Grantin aikaan Britannia painosti Yhdysvaltoja vapauttamaan ulkomaankaupan, mutta presidentti ei taipunut, vaan totesi:
”Amerikka siirtyy vapaaseen kauppaan 200 vuoden sisällä, kun olemme ensin saaneet irti kaikki hyödyt teollisuutemme suojelusta.”
Sadan dollarin setelissä poseeraa Benjamin Franklin (1706-90), joka oli Yhdysvaltojen perustajaisistä vanhin ja arvostetuin, mutta liian iäkäs asettuakseen ehdolle ensimmäisissä presidentinvaaleissa 1789.
Yhden dollarin setelissä esiintyvä Yhdysvaltain ensimmäisenä presidenttinä 1789-97 toiminut George Washington halusi virkaanastujaisissaan ehdottomasti pukeutua Britanniassa tehtyjen hienolaatuisempien vaatteiden sijasta kotimaassa valmistettuihin vaatteisiin.
Changin mukaan nykyään tällainen toiminta rikkoisi Maailman kauppajärjestön WTO:n ajamaa periaatetta, jonka mukaan julkisten hankintojen pitää olla läpinäkyviä.
Kymmenen dollarin setelissä kuvattu Alexander Hamiltonkaan ei ollut koskaan presidenttinä vaan 33-vuotiaana valittu ensimmäinen valtiovarainministeri.
Vuonna 1781 Hamilton esitti raportissaan, että Yhdysvaltain silloinen teollisuus tarvitsi valtion hoivaa ja suojelua, kunnes se on tarpeeksi kypsä selvitäkseen omillaan.
Protektionismin lisäksi Hamilton ehdotti valtion investointeja infrastruktuuriin kuten kanaviin, pankkijärjestelmän kehittämiseen sekä markkinoiden luomiseen valtion velkakirjoille.
Franklin ei jakanut Hamiltonin näkemyksiä nuorten teollisuusalojen suojelusta, mutta kannatti korkeita suojatulleja.
Tuohon aikaan maa oli Yhdysvalloissa lähestulkoon ilmaista. Teollisuusyritysten piti maksaa työntekijöilleen neljä kertaa korkeampia palkkoja kuin Euroopassa.
Muutoin työntekijät olisivat ottaneet lopputilin ja perustaneet oman tilan. Monet tehdastyöläiset olivat entisiä viljelijöitä.
Franklin katsoi, ettei maan teollisuustuotanto pysyisi pystyssä, ellei sitä suojeltaisi tulleilla matalia palkkoja maksavilta eurooppalaisilta kilpailijoilta. Nykyään tällaista kilpailua nimitetään ”sosiaaliseksi polkumyynniksi.”
Chang huomauttaakin, että jos Hamilton olisi tänä päivänä jonkun kehitysmaan valtiovarainministeri, Yhdysvaltain valtiovarainministeriö tyrmäisi hänen näkemyksensä harhaoppisina. IMF ja Maailmanpankki ehkä kieltäytyisivät myöntämästä lainaa hänen maalleen.
Viiden dollarin setelissä esiintyvä 1865 murhattu Abraham Lincoln oli kovan luokan protektionisti, joka sisällissodan aikaan korotti tullit ennätyskorkeiksi.
Kahden dollarin setelissä poseeraavalle vuosien 1801-09 presidentti Thomas Jeffersonille ja 20 dollarin setelin vuosien 1829-37 presidentille Andrew Jacksonille ei Yhdysvaltain valtiovarainministeriö antaisi puhtaita papereita.
Jefferson vastusti protektionismia, mutta vastusti kiivaasti myös patentteja. Hän oli aikansa piratisti. Hänen mielestään ideat olivat ”kuin ilmaa”, ja siksi kenenkään ei pitäisi antaa omistaa niitä.
Chang arvelee, että patenttien ja immateriaalioikeuksien suojaamista kannattavat vapaiden markkinoiden taloustieteilijät ampuisivat Jeffersonin näkemykset alas epäröimättä.
uutiskirje 