Pintaa syvemmältä
Euroalueen kriisit ovat johtaneet laajaan keskusteluun järjestelmän valuvioista ja niiden korjaamisesta. Huomio on tässä vaiheessa keskittynyt Saksaan, saksalaisten ihmetykseksi – maahan on hoitanut asiansa hyvin, paremmin kuin muut. Näinhän on, mutta rajattoman kilpailun oloissa Saksan menestys ei ole auttanut muita, päinvastoin.
Nyt myös saksalainen filosofi Jürgen Habermas on painavassa puheenvuorossa kohdistanut varsinkin Saksaan toivomuksen solidaarisuudesta Euroopan Unionin kaikkia kansalaisia kohtaan. Viikko sitten Leuvenin yliopistossa Belgiassa pitämässään puheessa hän pohti demokraattisempaa ja solidaarisempaa Eurooppaa.
Olen tuskin ainoa, joka vuosikymmeniä sitten valtio-opin tenttikirjoja lukiessaan piti Habermasia vaikeaselkoisena, saksalaisen koukeroisena teoreetikkona. Hän on kuitenkin – toisin kuin jotkut ranskalaiset muotiajattelijat – pysynyt huippuarvostettuna filosofina ja nytkin, 83-vuotiaana, hän keräsi toistatuhatta kuulijaa, heidän joukossaan Euroopan neuvoston puheenjohtaja Herman Van Rompuy.
Saksa on korjannut suurimman hyödyn rahaliitosta.
Van Rompuy kertoi puhujaa esitellessään, kuinka Habermas oli syyskuussa käynyt hänen luonaan huolestuneena tilanteen kehityksestä ja varsinkin Saksan osuudesta. ”Näin yhtäkkiä Teidät nuorena miehenä, 15-vuotiaana toisen maailmansodan loppuessa, ottamassa elämäntehtäväksenne etiikan osuuden lisäämisen politiikassa.”
EU siis ainakin kuuntelee filosofia. Minkä verran hänen ajatuksensa tulevat vaikuttamaan, toisaalta EU:ssa, toisaalta hänen kotimaassaan, jää nähtäväksi.
Habermasin puhe, joka löytyy netistä, oli selkeä ja looginen. Viime joulukuussa EU-komissio, neuvoston puheenjohtajisto sekä keskuspankki esittivät luonnoksen rahaunionin kehittämiseksi viiden vuoden tähtäimellä. Siihen sisältyy kolme päätavoitetta. Ensiksi päätetään EU-tasolla yksittäisten maiden budjetti- ja talouspolitiikan koordinoinnin peruslinjoista. Toiseksi luodaan EU-budjetti yksittäisten maiden elvytyksen tukemiseksi. Kolmanneksi perustetaan velkojen takaisinmaksurahasto ja lasketaan liikkeelle eurobondeja, jotta spekulointi yksittäisiä valtioita vastaan loppuisi.
Tällaiset toimet ovat Habermasin mukaan mahdollisia vain, jos rahaunioni kehittyy todelliseksi poliittiseksi unioniksi. Yksittäisten jäsenvaltioitten hallitsijat ja kansat suhtautuvat kuitenkin niin nuivasti päätösvallan siirtoon, että tämä tie on hyvin vaikeakulkuinen.
Habermas esittää kuitenkin painavia argumentteja tällaisen siirron puolesta. Nykyisellään EU:n koneistolla ei ole tarpeeksi painavuutta, jotta se kykenisi ohjaamaan pääomavirtoja sosiaalisesti hyväksyttäviin kanaviin.
”Teknokraateilla, joilla ei ole demokraattisia juuria, ei ole tarpeeksi kiinnostusta ottaa huomioon äänestäjien vaatimuksia tulojen ja omaisuuden oikeudenmukaisesta jaosta, turvallisuudesta ja julkisista palveluista, kun nämä vaatimukset sotivat järjestelmän kilpailukyvyn ja talouskasvun vaatimuksia vastaan”, Habermas totesi.
EU:n nykyisellä koneistolla ei hänen mukaansa ole kansalaisyhteiskunnan muodostamaa ankkuria, jotta se voisi pitää puoliaan markkinavoimia vastaan. Ratkaisu olisi siis siirtää yhä enemmän valtaa Euroopan parlamentille. Tällä olisi toinenkin etu: kun neuvosto toimii kansallisen logiikan mukaan, parlamentaarikot työskentelevät poliittisissa ryhmissä. Täten kansallisten rajojen merkitys vähenisi.
Suurena ongelmana tällä hetkellä Habermas näkee Saksan asenteen. Vaatimalla ongelmamaiden julkisten menojen vahvaa leikkaamista ja vastustamalla eurobondeja, jotka alentaisivat ongelmavaltioiden velkojen korkoja, Saksa pidentää ja pahentaa lamaa.
Saksalla on suurimmat mahdollisuudet ratkaista kriisi suostumalla muutoksiin EU:n sopimusrakenteissa. Habermasin mukaan olisi Saksankin edun mukaista vähentää kitkaa maan ja muun Euroopan välillä. Saksan keisarikunnan syntymisen (1871) jälkeen on käyty kolme veristä sotaa, joissa Saksan asema on ollut keskeisenä tekijänä. Nyt jälleenyhdistyneen Saksan ylivoimaisuus aiheuttaa taas kitkaa, kilpailua ja katkeruutta suhteissa muuhun Eurooppaan.
Saksa on korjannut suurimman hyödyn rahaliitosta vientiään lisäämällä. Tällä vientiylijäämällään Saksa on lisännyt epätasapainoa liiton sisällä. Syntyneet kriisit ovat sen lisäksi nostaneet kriisimaiden valtionobligaatioiden korkoja ja laskeneet Saksan vastaavia korkoja. Siksi Habermasin moraalin mukaista olisi, että Saksa uhraisi mahdolliset lyhyen tähtäimen itsekkäät etunsa arvostamalla suuremmaksi rahaliiton yhteiset, ja täten sen omatkin pidemmän tähtäimen edut. Tämä olisi oikeaa solidaarisuutta.
Myös jättisijoittaja George Soros arvosteli Saksan europolitiikkaa huomiota herättäneessä puheessaan pankkipääkaupunki Frankfurtissa huhtikuussa, vaatien eurobondien hyväksymistä.
Sorosin lähtökohdat ovat toiset ja vaihtoehtoisesti hän vaatii Saksan eroamista euroalueesta, mikä varmaan olisi Habermasille kauhistus. Joka tapauksessa paine Angela Merkelin kuri- ja kurjistamispolitiikkaa vastaan kasvaa.
uutiskirje 
