Viimeinen sana
Vietin viime viikon yhdessä nigerialaisen ympäristöaktivistin Philip Jakporin kanssa Talvivaaran kaivoksen liepeillä Sotkamossa. Jakpor on toimittaja ja paikallisen ympäristöjärjestön Environmental Rights Actionin (ERA) tiedotuspäällikkö. Hän oli Suomessa tapaamassa suomalaisia ympäristötoimittajia ja järjestöaktiiveja ja tutustumassa täkäläiseen ympäristöhallintoon.
Matkan aikana käytiin myös läpi suomalaisilla kehitysyhteistyövaroilla Nigeriassa toteutettavan ympäristöjournalismin koulutushankkeen yksityiskohtia.
Talvivaaran nikkelikaivos jätevesipäästöineen oli ikään kuin tapaustutkimus siitä, miten ympäristövahingot voivat olla mahdollisia myös Euroopassa ja miten ympäristöhallinto, paikalliset asukkaat ja media reagoivat ongelmiin.
Tällaista meillä on öljytuhoalueilla Ogonimaassa ja muualla Nigerjoen suistossa.
Pohjois-Suomen aluehallintoviraston ympäristölupajohtaja Sami Koivula kertoi Talvivaaran lupaehtojen kiemuroista.
Sotkamon seurakunnan kappalainen Antti Lankinen kuvaili paikallisten asukkaiden vastustuksen heräämistä ja Stop Talvivaara -liikkeen syntyä sen jälkeen kun kaivoksen bioliuotusjärjestelmä alkoi tökkiä, kipsisakka-allas rupesi vuotamaan ja läheisiin järviin pääsi sulfaatti- ja raskasmetallipäästöjä vastoin lupaehtoja.
Kainuun luonnonsuojelupiirin toiminnanjohtaja Janne Kumpulainen selosti metallisakkapäästöjen ympäristövaikutuksia ja järvivesien uraanipitoisuuksia ja pohti Pohjois-Suomen kaivosbuumin vaaroja, ei pelkästään Talvivaarassa vaan myös monilla muilla paikkakunnilla Kainuussa ja Lapissa.
Kotona Nigeriassa Philip Jakpor on tottunut vierailemaan öljyvuotopaikoilla Nigerjoen suiston öljyntuotantoalueilla. Öljytuhon sattuessa kyläläiset soittavat kännykällä Jakporin ERA-järjestön maksuttomaan hälytysnumeroon, ja pian järjestön aktiivit saapuvat paikalle jututtamaan asukkaita, dokumentoimaan vahinkoja ja neuvomaan ihmisiä heidän lainmukaisista oikeuksistaan.
Talvivaaran kaivoksen eteläpuolella sijaitsevan Ylä-Lumijärven rannalla Jakpor kuitenkin hiljenee. Järven kalat ovat kaikonneet ja pohjamudat ovat rikkihaposta syntyneen paksun sulfaattikerroksen peitossa.
Viime syksyn kipsisakkavuodon jälkeen kaivettu ohitusoja ei varmaankaan tule estämään saastealtaaksi muuttuneen järven vesien pääsyä Lumijokeen ja alempana sijaitsevaan kuvankauniiseen Kivijärveen.
”Tällaista meillä on öljytuhoalueilla Ogonimaassa ja muualla Nigerjoen suistossa”, Jakpor tokaisee lopulta.
”On käsittämätöntä, että myös Suomessa yhtiö voi olla yhtä piittaamaton ympäristöä kohtaan – eikä hallitus tee asialle mitään.”
Vertaus Ogonimaahan on raju, mutta kieltämättä Nigeriassa ympäristötuhon laajuus on toista luokkaa kuin Talvivaaran lähistön vesistöissä Kainuussa ja Ylä-Savossa.
Öljy-yhtiö Shell porasi Ogonimaassa öljyä 35 vuoden ajan, kunnes vuonna 1993 paikalliset asukkaat ryhtyivät kirjailija Ken Saro-Wiwan johdolla osoittamaan mieltään Shellin aiheuttamaa ympäristötuhoa vastaan ja ajoivat lopulta öljyjätin mailtaan. Ogonien Mosop-liike vaati Shelliä maksamaan korvauksia ympäristötuhoista ja kunnollista osuutta öljystä saaduista voitoista.
Shell ja Nigerian silloinen sotilashallitus vastasivat protesteihin kovin ottein. Ogonimaahan lähetetyt armeijan erikoisjoukot surmasivat 2 000 ihmistä, polttivat 27 kylää ja pakottivat 80 000 ihmistä lähtemään kodeistaan. Lopulta Ken Saro-Wiwa ja kahdeksan muuta ogonimiestä hirtettiin.
YK:n ympäristöjärjestön Unepin kahden vuoden takaisen raportin mukaan Ogonimaassa öljy on saastuttanut maaperän ainakin viiden metrin syvyydeltä ja kaikki vesistöt ovat öljyn tuhoamia. Elemen kunnassa pohjaveden pinnalla kelluu kahdeksan sentin paksuinen kerros jalostettua öljyä. Juomavedessä on syöpää aiheuttavaa bentseeniä yli tuhat kertaa yli Maailman terveysjärjestön suositusten.
YK:n ympäristöjärjestö kehotti Shelliä ja Nigerian hallitusta aloittamaan välittömästi öljyvahinkojen puhdistuksen. Puhdistustyön uskottiin kestävän 30 vuotta ja maksavan miljardi dollaria.
Kaksi vuotta Unepin raportin jälkeen juuri mitään ei ole kuitenkaan tehty paikan päällä Ogonimaan puhdistamiseksi, Philip Jakporin ERA-järjestö totesi viime viikolla julkistetussa tiedotteessa.
Tilanne Nigeriassa ei silti ole täysin lohduton, sillä tänä päivänä ympäristöongelmista puhutaan ja ympäristöasioita käsitellään mediassa aiempaa enemmän ja asiantuntevammin – pitkälti ERA:n järjestämien ja Suomen ulkoministeriön ja suomalaisten journalistijärjestöjen Viestintä ja kehitys -säätiön Vikesin rahoittamien ympäristöjournalismikurssien ansiosta.
Viidettä vuotta meneillään olevan koulutushankkeen myötä Nigeriassa on nyt toistasataa ympäristöasioihin ja ympäristölainsäädäntöön perehtynyttä toimittajaa yli 50 mediatalossa eri puolilla maata.
”Aiemmin öljyvuodon sattuessa toimituksissa vain istuttiin ja odotettiin, että Shell tai muut öljy-yhtiöt julkistavat lehdistötiedotteen tapahtumista, mutta nyt toimittajat etsivät taustatietoja öljy-yhtiöiden verkkosivuilta, haastattelevat paikallisia asukkaita ja vaativat vastauksia myös viranomaisilta”, Jakpor kertoo.
Ympäristötoimittajien valtakunnallisen järjestön perustaneet journalistit ovat myös paremmin tietoisia oikeuksistaan.
”Heillä on vahva ammatillinen itsetunto ja he uskaltavat raportoida ympäristöasioista, vaikka öljy-yhtiöiden voitelemat viranomaiset pitäisivät ympäristötuhoja koskevat tiedot mieluiten salassa.”
Ympäristöjournalismihankkeen tulevia sisältöjä suunniteltiin myös Jakporin Suomen-vierailun aikana. Syyskuussa Port Harcourtissa Nigerian öljyalueella järjestetään ensimmäinen nimenomaan öljyalueen journalisteille suunnattu tutkivan ympäristöjournalismin kurssi. Tutkiva toimittaja Hanna Nikkanen on lähdössä Nigeriaan yhdeksi kurssin kouluttajaksi.
Uutta yhteistyötä viriteltiin myös suomalaisten ympäristöjärjestöjen Siemenpuu-säätiön kanssa. Jos suunnitelmat toteutuvat, nigerialaiset ympäristöaktiivit lähtevät tulevaisuudessa Siemenpuu-säätiön tuella jakamaan kokemuksiaan öljyntuotannon haitoista paikallisten järjestöjen kanssa Itä-Afrikan uusissa öljyn ja maakaasun tuottajamaissa Keniassa, Tansaniassa ja Mosambikissa.
uutiskirje 
