Heikki Turunen kirjoitti puolenkymmentä vuotta sitten Pohjoisen ulottuvuuden. Siinä, missä se oli juukalainen näkökulma suomalaisen maaseudun EU-todellisuuteen, Omertan liitto on brysseliläinen näkökulma finanssikapitalismin värittämään eurooppalaiseen EU-todellisuuteen.
Kirjan luonnetta voidaan kuvata parilla sitaatilla.
Kirjailija on pannut todellisten henkilöiden avaintekstejä kirjan päähenkilöiden suuhun. Esimerkiksi EU:n tilintarkastajana oikeasti toimineen Robert Dougal Wattin mielipiteen sanoo kirjan Riikka omanaan: ”Tilintarkastajatuomioistuin on korruptoitunut, OLAF (petosvirasto) suojelee korruptiota, oikeusasiamies on hyödytön, parlamentin hallinto käyttää väärin vaikutusvaltaansa ja mafia on sekaantunut asioihin.” Totta?
Remeksen omaa tekstiä on se, kun kirjan Tuomo sanoo: ”Eurooppalaiset ovat luovuttaneet koko maanosaa koskevan päätösvallan ryhmälle tuntemattomia, vaaleilla valitsemattomia miehiä, jotka ovat askel askeleelta muokanneet kansojen ja ihmisten Euroopasta teollisuuden ja rahan ehdoilla toimivan markkina-alueen. Kansalaiset ovat luovuttaneet itseään koskevan päätösvallan elinkeinoelämän ja pankkien edusmiehille.” Totta?
Ja edelleen: ”Työttömyys on viemässä kokonaisen sukupolven monissa EU-maissa, kansalaiset ovat joutuneet rankkojen säästötoimien uhreiksi ja kärsivät pienen eliittiryhmän tekemistä virheistä. Kaiken keskiössä ovat pankit. Meneillään on historiallinen tulonsiirto veronmaksajilta pankeille, jotka aiheuttivat talouskriisin holtittomalla voitontavoittelullaan. Pankinjohtajat pyytävät ja saavat miljardeittain veronmaksajien rahoja pelastuspaketteihinsa omien virheidensä kattamiseksi.” Tässäkin on totta enemmän kuin toinen puoli.
Rosvoja ja pollareita
Kun on kysymys rikosromaanista, siitä löytyy rosvojen ja pollareitten ohella ammattitappajia, murhaajia, väärentäjiä, pankinjohtajia, pörssimeklareita, mafiosoja ja muita likaisen työn tekijöitä.
Kaikki päähenkilöt ovat jonkun sortin lainrikkojia, eivätkä EU:n virkamiehet ole poikkeuksia säännöstä.
Remes löytää koko suurta ja mahtavaa unionikoneistoa yhdistävän päällysrakenteen sen poliittis-taloudellisista kytkennöistä: ”Välähdyksenomaisesti Tuomo tajusi Ainon materiaalista hahmottuvan Euroopan unionin ydinrakenteen. Se oli Omertan liitto, politiikan ja rahavallan symbioosi, johon kuului asioiden sopiminen kabineteissa, samalla tavalla kuin mafian sisällä vallitsi Omertan laki, vaikenemisen laki.”
Pyhä, pyhä, pyhä
Remes löytää EU:n ikonostaasista aarteen. EU:n kunniakansalaiseksi nimetty Jean Monnet on paitsi ranskalaisen konjakkisuvun poikia myös EU:n ”perustajaisiä”.
Monnet kirjoittaa, että ”Euroopan kansakuntia pitäisi ohjata kohden supervaltaa ilman, että ihmiset ymmärtävät, mistä on kysymys. Tämä voidaan toteuttaa toinen toistaan seuraavilla askelilla, joista jokainen on puettu taloudellisen tarkoituksen valepukuun mutta johtaa lopullisesti ja peruuttamattomasti liittovaltioon”.
Tätä sitaattia ei löydy virallisista elämänkerroista, mutta sen sanotaan olevan peräisin hänen kirjoittamastaan kirjeestä ystävälle. EU-liittovaltio on eurokraattien taivas.
Perustuslakikonventin Hilton-ryhmä
Olin kymmenkunta vuotta sitten europarlamentin edustajana luonnostelemassa EU:lle perustuslakia. Sitä varten koolle kutsutussa konventissa meitä jäsenmaiden ja europarlamentin edustajia oli 207, ja edustettavanamme oli yli puoli miljardia eurokansalaista (ja turkkilaista).
Konventti kokoontui lähes 30 kertaa kahden päivän istuntoihin, joissa konventtilaiset saivat käyttää lyhyitä puheenvuoroja. Esityslistat ja puheenvuorojen järjestyksen määräsi 13-henkinen puheenjohtajisto, jolla oli kaikki valta.
Minulla oli naiivi luulo, että konventti päättäisi omasta esityksestään. Kuitenkin kaikki oli ennalta manipuloitu, vieläpä kahteen kertaan. Oli ensiksikin mainittu politbyroo. Sen lisäksi oli erityinen Hilton-ryhmä, joka kokoontui kokousten aattopäivinä brysseliläisessä hotellissa. Siitä sain tietää vasta konventin jälkeen. Se valmisteli ennakolta konventin johtopäätökset seuraavien päivien keskusteluista, joiden tulkinnan perusteella se tuotti konventin jäsenten hyväksyttäväksi 300 sivua perustuslakitekstiä. Esitys puolen miljardin ihmisen korkeimmasta lainsäädännöstä oli vain kahdella kielellä, ja siihen tutustumiseen annettiin aikaa vain yhden yön verran.
Vieläkään en tiedä, keitä olivat tämän Hilton-ryhmän jäsenet.
EU ja vieras valta
Kokemukseni konventista, jonka esitys perustuslaiksi hylättiin Ranskan ja Hollannin kansanäänestyksissä (mutta hyväksyttiin sittemmin kosmeettisin muutoksin ilman kansanäänestyksiä), kertoo demokratiavajeesta. Jos EU hakisi EU:n jäsenyyttä, sitä ei varmaankaan siitä syystä voitaisi hyväksyä.
Unionin rakenteellista demokratiavajetta ilmentää ylikansallinen päätöksenteko maiden väkiluvun mukaan. Ei ole eikä voi olla ylikansallista demokratiaa, jos suuret maat käyttävät valtaa pieniin ilman että pienet pystyvät puolustautumaan niitä vastaan.
Kun minä näen EU:n ongelmien olevan sisäsyntyisiä, Ilkka Remes löytää EU:n taustalta ulkopuolisia salaseuroja ja valtarakenteita. Minun mielestäni hän mystifioi näitä herraseurueita, jotka ovat itse itsensä tärkeiksi tekevien fossiiliukkojen poliittisia hiekkalaatikoita.
Sellaisia suljettuja klubeja ovat Euroopan teollisuusjohtajien pyöreän pöydän ryhmä (ERT) ja Bilderberg-ryhmä sekalaisine siipijengeineen. Niissä molemmissa Suomen pysyvä edustaja on (Nieu-veroparatiisisaarten kautta varojaan hallinnoinut) Jorma Ollila.
Samaa sangen vaatimatonta vaikutusvaltaa edustavat David Rockefellerin ja Henry Kissingerin nimiin liitetyt Trilateraalinen komissio (jonka edusmies on Esko Aho) ja lähes 5 000 jäsenen amerikkalainen ajatushautomo CFR (jossa ei ole merkittävää suomalaisedustusta). Vapaamuurarit eivät Remeksellekään ole niin merkittävä turha joukko, että hän uskoisi näiden nahkaesiliinamiesten voivan vaikuttaa unionin päätöksiin. Vapaamuurareita suurempi vaikuttaja on kulloinenkin paavin pallin haltija.
EU:ssa valta on talon sisällä, ja mitä enemmän päätöksiä tehdään sen omissa toimielimissä, sitä enemmän EU muistuttaa liittovaltiota. Viime kädessä niistä ovat vastuussa jäsenmaat ja niiden edustajat. Konventissakin jäsenmaat olisivat voineet asettaa kyseenalaiseksi politbyroon sanelun, jos niillä olisi ollut siihen halu.
Toisaalta on niin, että vallan ei tarvitse kulkea pääovesta tullakseen kuulluksi. Sivuovesta pääsee sisään huomaamattomammin.
Pankkimafia EU:n rakenteissa
Remeksen esille nostama mafia vaikuttaa EU-rahan juoksutukseen vain paikallisesti. Se voi hyötyä siitä, että rakennetaan silta manner-Italiasta Sisiliaan tai että sinne pystytetään tuulipuistoja. Mafia voi omistaa pikaveneet, joilla rahdataan verottomia tupakkatuotteita Montenegrosta Italiaan.
Mafia ei kuitenkaan ole EU:n sisällä sen rakenteissa niin kuin on maailman merkittävin rikollisjärjestö: pankkimafia. Sille on turvattu pääomien vapaa liikkuminen valon nopeudella yli kaikkien rajojen, eikä politiikka pysy siinä vauhdissa mukana. Roistopankkien epäonnistuneille manöövereille ollaan sen sijaan säätämässä uusia yhteisvastuun muotoja meille maksuun.
Remes on kirjoittanut fiktiivisen, EU-kielteisen, jännän ja osin dokumentoidun romaanin Euroopan unionista osana modernia finanssikapitalismia. Se on kuitenkin ”vain” romaani samalla tavalla kuin Sofi Oksasen Puhdistus tai Dan Brownin Da Vinci -koodi. Se on toden tuntuinen fiktio, joka ei ole totta.
Ilkka Remes: Omertan liitto. WSOY 2013. 480 sivua.Ilkka Remeksen haastattelu KU:n verkkolehdessä sunnuntaina kello 15.
uutiskirje 
