Kurt Wallanderin ystävät saivat kokea iloisen yllätyksen. Henning Mankell kertoi Rauhaton mies -kirjan valmistuttua hyvin selkeästi, että Wallander-sarja oli sitten siinä. Kymmenen kirjaa saa riittää eikä jatkoa tule.
Mutta kirjakauppojen hyllyille ilmestyikin tämä Haudattu. Esipuheesta selviää, mistä oli kyse: Haudattu oli tilaustyö. Mankell kirjoitti kirjan Hollannin kirjakauppiaiden myynninedistämiskampanjaan. Sen sai ilmaiseksi kirjaostosten kylkiäisenä.
Haudattu on pienoisdekkari, jossa Wallander haluaa toteuttaa haaveensa omasta talosta. Etsinnän jälkeen sellainen löytyykin, mutta löytyy muutakin: ihmisen käsi puutarhasta.
Ääni sisällä sanoi, että on lopettava hyvän sään aikana.
Essee Wallanderista
Haudattu on taattua Mankellia, mutta sen kansien sisällä mielenkiintoisempi kokonaisuus on essee. Siinä kirjailija kertoo, miten ja miksi Wallander-sarja sai alkunsa ja mikä hänet sai jatkamaan sitä.
Kasvoton kuolema -romaanin sytykkeenä oli vuoden 1990 rasistinen ilmapiiri, johon hän Afrikasta kotiin Ruotsiin palattuaan törmäsi. Hänen mielestään oikea tapa kirjoittaa aiheesta oli rikostarina. Rasistiset teot ovat rikollisia. Päähenkilöksi nimen hän löysi puhelinluettelosta.
Kirjoittaessaan ensimmäistä Wallanderia Mankellilla ei ollut ajatustakaan mistään sarjatuotannosta. Antiikin Kreikan draamasta, siis perinteestä aineksensa ottaneen kirjan saama suosio kertoi kuitenkin hänelle, että ”oli luonut instrumentin, jolla saattoi jatkaa soittamista”.
Seuraava kirja, Riian verikoirat kertoi, mitä Euroopassa tapahtui, kun Berliinin muuri murtui ja kolmas kirja tilanteesta Etelä-Afrikassa, kun Nelson Mandela oli vapautettu vankilasta.
Mankell kertoo halunneensa luoda poliisistaan henkilön, johon jokainen – myös hän itse – voi samaistua. Henkilön, joka muuttuu koko ajan niin henkisesti kun ruumiillisestikin. Wallanderin suosio kasvoi, kun Mankell kirjoitti tämän sairastuvan diabetekseen, yhteen kansantautiin. Wallander-hahmon suosiota hän selittää muun muassa tällä ”diabetessyndroomalla”.
Wallander-kirjat heijastavat monin tavoin 1990– ja 2000-lukujen Ruotsia ja Eurooppaa, minkä takia ne ovat saaneet lukijoita ja elävät edelleen, uskoo Mankell.
Ehkä Linda Wallander palaa
Kahdeksannen kirjan, Valkoinen Naarasleijona, kirjoitettuaan Henning Mankell havahtui ikään kuin pelkäämään, mitä on Wallanderinsa kanssa tehnyt ja tekemässä. Hälytyskellot soivat. Ääni sisällä sanoi, että on lopettava hyvän sään aikana, ettei alkaisi kirjoittaa rutiininomaisesti.
Päätöksen sarjan lopettamisesta Mankell teki pikku hiljaa, kaksi kirjaakin vielä synty. Lopullisen pisteen pani vaimo Eva.
Wallander-sarjan taru on Mankellin mukaan peruuttamaton, mutta pienen toivon kipinän hän jättää kirjojaan kaipaaville. Hän ei halua ”kokonaan tyrmätä sitä mahdollisuutta, että tulisi kirja tai pari, joissa Linda Wallander pääsee kannattelemaan kertomusta”.
Henning Mankell: Haudattu. Suomentanut Kari Koski. Otava 2013. 174 sivua.
uutiskirje 