Lempääläläisfilosofi Ville Lähteen Niukkuuden maailmassa on hyvä kompassi elämän edellytysten tutkimusmatkalle. Ennen kaikkea kyse on tietysti maapallon luonnonvarojen ehtymisestä, kuten viljelysmaan, makean veden, ruuan sekä fossiilisten polttoaineiden, joiden saatavuudelle yhteiskuntamme on rakennettu.
Elämme historiallisessa tilanteessa. Teollisen vallankumouksen ja ennennäkemättömän teknologisen murroksen jälkeen kasvun rajat ovat ensimmäistä kertaa globaalisti tulleet vastaan. Kaikki, mitä teemme, tehdään näiden reunaehtojen puitteissa. Siitäkin huolimatta näiden välttämättömyyksien huomiointi tulee tapahtumaan vasta pakon edessä.
Pitkälti samoja asioita käsittelee muun muassa hiljattain Parecon Finlandin suomeksi julkaisema Robin Hahnelin artikkeli Talouskasvusta, mutta painottuen kasvupakon kritiikkiin. Sitä sivuaa myös Lähde. Ihmiskunnan on tulevaisuudessa kyettävä tekemään ”enemmän vähemmällä”. Kuten kirjoittaja toteaa, muutos on välttämätön, muttei välttämättä vaikea.
Politiikan paluu on välttämätöntä.
Lähde kuvaa resursseja ja niiden hyödyntämistä säntillisesti kuin taksonomi sekoittaen filosofiaa, luonnontieteitä ja fysiikkaa. Välillä lukijalle tulee olo itsestäänselvyyksien aukikirjoittamisesta, mutta toisaalta on miellyttävä huomata kirjoittajan selittävän vaikkapa termodynamiikan lakeja ymmärrettävästi kenelle tahansa.
Jatkuvan kasvun mahdottomuus
Toisilla on usko ihmisen loputtomaan kekseliäisyyteen ja markkinoihin, toiset maalaavat itsensä nurkkaan tuomiopäivän profeettoina, joilla ei ole muuta konkreettista sanottavaa kuin saarnata oikeaoppisina tuhoa. Sanomansa vakavuuden puolesta Lähde asettuisi myös jälkimmäiseen joukkoon, mutta kyynisyyden puuttuminen pitää hänet kirjoineen poissa sieltä.
Lähteen huomio kasvukritiikin ja degrowth-ajattelun jäämistä marginaaliin leikkaa jälleen mielenkiintoisesti Hahnelin huomioihin talouskasvun kriitikoiden marginalisoitumisesta. Hahnel moittii kasvukriitikoita siitä, etteivät nämä ole onnistuneet vakuuttaman kuin oman jo oikeaoppisen seurakuntansa. Lähteen mukaan kyse on siitä, etteivät ne koko sivilisaation kritiikkinä ole löytäneet yhteyttä käytävän keskustelun muihin teemoihin.
Politiikan paluu välttämätöntä
Kuinka se sitten tehdään? Lähteen mukaan resurssien niukkuus on saatava vakavasti otettavaksi ”yleisellä tasolla”, ilmeisesti julkisessa keskustelussa, ennen kuin siitä voidaan käydä poliittista kamppailua. Vasta sitten kasvupakon taustalla olevat oletukset voidaan ottaa todella tarkasteluun.
Kuten Lähdekin toteaa, jatkuvaan kasvuun perustuva yhteiskuntamalli on globaalisti mahdoton. Yksin teknologinen kekseliäisyys, johon olemme laajalti tottuneet luottamaan, ei sitä ratkaise. Vaikka niukkuuden huomiointi on realiteettien huomioimista, huomauttaa Lähde, ettei politiikan aika ole koskaan ohi. Politiikan paluu on itse asiassa välttämätöntä, koska vaatii tahtoa luoda yhteiskunta, joka sopeutuu niukkeneviin resursseihin.
Kulutuksen lasku ja tasaaminen
Kuten kunnon filosofin kuuluu, Lähde problematisoi niukkuuden käsitteen. Siitä puhuminen on ongelmallista, koska poliittisessa retoriikassa sen konnotaatiot ovat ikäviä. Lisäksi vallitsevassa talousteoriassa uskotaan vain talouskasvun tuovan aineellista hyvää myös köyhille – sitten joskus, kun sitä rikkaiden pöydistä varisee.
Niukkuudesta puhuminen yleisesti on tavallaan myös irvokasta, sillä toiset elävät sietämättömässä niukkuudessa samalla kun toiset yltäkylläisyydessä. Kuten Lähde johtopäätöksissään toteaakin: aineellisen kulutuksen lasku ja eriarvoisuuden vähentäminen on yhdistettävä.
Lähde piruilee ”sanamaagikoille”, mutta hieman sellaiseksi tunnustautuvana uskon, että niukkuuden ”myyminen” tulee olemaan yksi suurimpia haasteita sen politisoimisen tiellä. Niukkuus täytyy yhdistää vallitsevan talouspolitiikan kritiikkiin, mutta uutta rakentavalla tavalla.
Tarpeita on vaikea määritellä
Mitä niukkuus on -osiossa kysytään, mitä me tarvitsemme. Ainakin ravintoa, vaatetusta ja asumuksen. Mutta milloin riittävästä tulee ylenmääräistä? Lähde jatkaa ajatusleikkiä ja toteaa, että rajan vetäminen on miltei mahdotonta ilman, että sorrutaan köyhyyden glorifiointiin ja moralismiin.
Tarpeitakaan ei voi erottaa toisistaan, syöminen on myös sosiaalista kanssakäymistä, jolla taas on edelleen omat vaikutuksensa. Pelkkä elossapysyminen ei riitä ihmiselle. Oikeammin on kysyttävä, mitä inhimilliseen elämään tarvitaan? Nykypäivästä eikä historiasta ole löydettävissä puhdasta ihmisluonnon ideaalia, jota tarkastellen voisimme tähän vastata. Siksi tarpeet ovat hankala lähtökohta.
Turvallisuus avaimena valtavirtaan
Yhtenä mahdollisena linkkinä tuoda resurssien niukkuus ja kasvun rajat poliittisen ja taloudellisen keskustelun keskiöön, mieluummin pohjaksi, Lähde tarjoilee hieman yllättävästi turvallisuuden teeman. Laajasti ajateltuna turvallisuudella on paljonkin tekemistä resurssien, niistä käytävän kamppailun, niiden loppumisen ja heijastevaikutusten kanssa.
Mitä sitten on tehtävä? Lähteen mukaan ensiksi on kieltäydyttävä hyväksymästä virheellisille käsityksille perustuvia ’realiteetteja’. Kirjoittaja ei usko minkään ”neljännen tien” uuden liikkeen syntymiseen, vaan niukkuuden kärsivälliseen tuomiseen kohti valtavirtaisen keskustelun ydintä, kamppailun ja kannanottojen kohteeksi.
Ville Lähde: Niukkuuden maailmassa. niin & näin -kirjat 2013.192 sivua.
uutiskirje 