Paina poika mieleesi, että nyt käydään sotaa. Tää on samanlaista kuin vuonna 1918, mutta aseita ei käytetä. Niitä ei tarvita – vielä. Mutta uhreja on jo nyt enemmän kuin siinä aiemmassa sodassa. Ja lisää tulee kun väkisin sullotaan enemmistö vähemmistöön.
Näin opastaa pimeää kauppaa tekevä vanha kommunisti Jylhäkorpi varastomies Rouskua Arto Salmisen romaanissa Varasto. Salminen pani sanat vuonna 1998 ilmestyneessä romaanissa Jylhäkorven suuhun osoittamaan, että on keskiluokan vuoro proletarisoitua. Työväenluokka oli jo nujerrettu, mutta keskiluokka eli vielä valheellisen turvallisuudentunteen varassa luullen pääsevänsä vähemmällä.
Pääsikö? Kolmetoista vuotta myöhemmin jokainen voi itse päätellä.
Marginaalien mies kuoli läpimurron kynnyksellä
Arto Salminen kirjoitti kuusi loistavaa yhteiskunnallista romaania ilman, että juuri kukaan luki niitä. Kritiikeissä Salmista kehuttiin, mutta luonnehdinnat kirjojen inhorealismista viimeistään karkottivat lukijat. Romaanien huumoria ei huomattu.
Varaston oli määrä nostaa marginaalien mies suurempaan julkisuuteen. Romaanin näyttämösovitus sai ensi-iltansa Kansallisteatterissa joulukuussa 2005. Salminen ei ollut itse muokkaamaansa sovitusta katsomassa, sillä hän yllättäen kuoli kuukautta aiemmin vain 46-vuotiaana. Hän ehti saada julki kuudennen romaaninsa Kalavale, jonka näyttämösovituksen teki muutama vuosi sitten KOM-teatteri.
Duunareiden screwball-komedia
Varasto koki kolmannen tulemisensa, kun Arto Salmisen koulutoveri Taru Mäkelä ohjasi siitä hersyvän duunarikomedian Hollywoodin kulta-ajan teräväkielisten screwball-elokuvien hengessä. Elokuva saa tänään tv-ensi-iltansa.
Tarina on sama kuin romaanissa. Rousku (Kari-Pekka Toivonen) ja Raninen (Aku Hirviniemi) paiskivat töitä maalikaupan varastossa. Joutoaikoina heitetään tikkaa pornokuvaan, luetaan Alibia ja lototaan. Rousku myy Ranisen huomaamatta tavaraa omaan laskuunsa remonttiyrittäjä Jylhäkorvelle (Vesa Vierikko). Kun pomo (Esko Salminen) huomaa hävikin, Rousku käräyttää epäröimättä syyttömän työtoverinsa Ranisen.
Rousku on heilastellut maalikaupan myyjän Karitan (Minttu Mustakallio) kanssa, mutta halunnut kuitenkin pitää naisen etäällä. Nyt Karita ilmoittaa olevansa raskaana. Rousku yrittää pyristellä suhteesta irti, mutta Howard Hawksin komedioista tuttuun tyyliin vahvalla ja määrätietoisella naisella on keinonsa kengittää vastaan hangoitteleva mies.
”Arto oli hillitön räppääjä”
Ohjaaja Taru Mäkelä oivalsi romaanin ja screwball-elokuvan yhteyden. Lajiin kuuluvat rankkakin ruttaaminen, huikeat naishahmot ja terävä huumori.
– Varaston kovaksikeitetyssä sanailussa ja arjen reaalipolitiikassa on jotain hyvin läheistä tälle perinteelle. Lisäksi siinä on vahva, sanavalmis ja käsittämättömän ovela naisrooli, hän sanoo 1930-luvulla parasta aikaansa eläneeseen komediatyyppiin viitaten.
Taru Mäkelä ja Arto Salminen olivat samaan aikaan Töölön yhteiskoulun rinnakkaisluokilla.
– Emme me mitään bestiksiä olleet, mutta saman kulman skidejä.
Mäkelä muistaa Salmisen olleen verbaalivirtuoosi jo koulussa.
– Oli aivan hillitöntä, miten hän pystyi räppäämään. Muistan lukiovuosien teinibileitä, joissa illan dramaturgia muodostui sellaiseksi, että kaikki olivat keittiössä kuuntelemassa, miten Arto räppää. Hän pystyi tuottamaan aiheita loputtomasti.
”Valta etääntyy, huttua tilalle”
Salminen toimi eri ammateissa ja suodatti kokemastaan romaaneja. Vuodet 1980-luvulla Iltalehden urheilutoimituksessa tuottivat Suomen kaikkien aikojen herkullisimman mediasatiirin Paskateoria (2001). Ei-kuoressa (2003) heijastuivat kokemukset taksikuskina ja esikoisromaanissa Turvapaikka (1995) pakolaisten vastaanottokeskuksessa.
Viihdemediasta Salminen kirjoitti paljon, koska siinä tämä aika hänen mielestään kristallisoituu:
– Mitä huonompia aikoja eletään, sitä karmeampia ohjelmia ja lehtijuttuja kaikki paikat ovat pullollaan. Mitä kauemmas valta siirtyy ihmisiltä, sitä hirveämpää huttua he saavat tilalle, Salminen sanoi Viikkolehden haastattelussa kaksi kuukautta ennen kuolemaansa.
Miten kasvetaan aikuiseksi
Koulun jälkeen Taru Mäkelä ja Arto Salminen kohtasivat vasta vuosien jälkeen. Salmista haastateltiin television kirjallisuusohjelmassa esimerkkinä kirjailijasta, jonka teokset eivät myy lainkaan. Mäkelä näki ohjelman ja kirjoitti sen jälkeen entiselle koulutoverilleen.
– Kirjoitin, että minä kyllä ostan hänen teoksiaan aina isänpäivälahjaksi miehelleni.
Varasto valikoitui Salmisen romaaneista elokuvan aiheeksi, koska Mäkelän mukaan se on tuotannollisesti helposti hallittava kokonaisuus.
– Kaikki Salmisen romaanit ovat hienoja, mutta tässä on kosketuskohtia ihan kaikkiin ihmisiin. Varasto on kehitystarina siitä, miten tullaan aikuiseksi, Mäkelä luonnehtii.
Uhmaiässä löytyvät oman kehon rajat ja murrosiässä kehittyy psyyke.
– Minun käsitykseni mukaan ihmisen kolmas kehitysmahdollisuus on silloin, kun hänelle tulee vanhemmuuden vastuu. Se on kasvun paikka sekä miehelle että naiselle. Varasto on minusta nimenomaan kasvukertomus.
Tällaisia puolia ei Salmisen romaaneista löydetty. Hän koki inhorealismista puhumisen työnsä mitätöimiseksi.
”Tässä on ihminen”
Taru Mäkelän mielestä Salminen oli moraalisesti äärettömän selkeä ja tarkkanäköinen ihminen. Maailmaa hän kuvasi juuri sellaisena kuin sen koki ja näki.
– Meidän kansallista pääomaamme on esimerkiksi Joel Lehtosen Putkinotko, josta tehdään aina uusia epookkiversioita. Salmisen tuotanto on ihan sitä samaa, raadollisen selkeästi nähtyä köyhän kansan kuvaa, joka ei kuitenkaan vaivu voivotteluun eikä poliittiseen julistamiseen.
– Ecce homo. Tässä on ihminen. Hyvä ja paha, posketon sydämellisyys ja kylmäävä kovuus ihmisessä, ja Arto on sen nähnyt ja kirjoittanut ulos. Hänen henkilönsä eivät ole pikkusieviä, mutta ei oikea elämä sitä olekaan. Onhan se aika visvaista touhua välillä.
Mihin katosi työläinen?
Jos ei Kaurismäkien romantisoituja työläisiä oteta lukuun, niin arkista ryskätyötä ei suomalaisella valkokankaalla ole juuri nähty sitten Mikko Niskasen töiden 1980-luvulla. Taru Mäkelästä oli tärkeää kuvata ihmisiä, jotka tekevät oikeaa työtä.
– Olen kaivannut duunariluokkaa elokuviin ja ihmetellyt, mihin se on kadonnut. Ehkä koko ihmisryhmästä on tullut niin poliittisen julistuksen väline, että heitä on käytetty hyödyksi johonkin ihan muuhun kuin ihmisyyteen, hän miettii.
Varastossa puhutaan paljon moraalista. Tarinan moraali on Taru Mäkelän mielestä tämä:
– Jokainen ihminen on kokonainen maailmankaikkeus. Kaikesta selviää. Jos elämälle antautuu, niin elämä antaa.
– Teatteriversiot vaipuvat usein aika synkän dostojevskiläisiksi, mistä en tunnista ollenkaan Arto Salmista. Hän käkätti ja nauroi paskaisesti sen päälle. Salmista on muokattu jotenkin ylevän tuskaiseen suuntaan, hän moittii.
Varasto. MTV3 perjantai kello 20.
uutiskirje 
