Tuore tutkimusraportti osoittaa, että lasten ja nuorten liikunnan harrastaminen seuroissa on kallistunut. Urheilun harrastaminen kilpaurheilumielessä on eräissä lajeissa kasvanut kymmenessä vuodessa jopa kaksin- tai kolminkertaiseksi.
Tutkimuksen tulokset saavat tutkijan kysymään myös, onko valtaosa väestön nuorimmasta osasta organisoidun liikunnan harrastustoiminnan ulkopuolella.
Tutkimuksessa, jossa oli mukana 13 lajia, selvitettiin miten 11–14-vuotiaiden kilpaurheilijoiden harrastuksen kustannukset ovat kasvaneet vuodesta 2001 vuoteen 2012. Vuonna 2001 näiden yhden harrastuskerran hinta oli 6–39 euroa, vuonna 2012 hinta oli 13–58 euroa.
Eri lajien kokonaiskulut kymmenessä vuodessa (2001–2012) vaihtelivat välillä 9 994–86 987 euroa. Mikäli kustannuskehitys jatkuu samanlaisena, voivat yhden 17-vuotiaan kilpaurheilijan vanhemmat varautua maksamaan lajista riippuen 3 518–22 796 euroa kaudessa.
Tutkimusaineisto saatiin syksyllä 2012 ja keväällä 2013 tehdyllä kyselyllä, johon vastasi yli 5 000 henkilöä ja vertailu tehtiin vuonna 2001 tehtyyn vastaavaan selvitykseen.
Vastanneiden kotitalouksien perheiden bruttoansio vuodessa oli noin 85 000 euroa.
Kaksi kolmasosaa ulkopuolella?
Tutkimuksen tekijä, Haaga-Helian ammattikorkeakoulussa työskentelevä filosofian tohtori Kari Puronaho muistuttaa, että tälle tulotasolle yltävään joukkoon lukeutuu Suomessa noin kolmannes kotitalouksista, kaksi kolmannesta ei.
Puronaho esittikin tutkimuksensa tuloksia esitellessään tästä suomalaisen liikuntajärjestelmän kannalta aivan perustavanlaatuisen kysymyksen:
– Onko siis käynyt niin, että kaksi kolmasosaa lapsiperheistä on jo jäänyt organisoidun liikunnan harrastustoiminnan ulkopuolelle?
Harrastamisen kokonaiskustannukset syntyvät monista pienistä yksittäisistä ja erillisistä kustannuksista, joita seurojen, lajiliittojen tai kuntien toimijat eivät aina riittävästi havaitse.
Liika on monelle liikaa
Keskeisimpiä syitä kustannusten kasvulle olivat välinekustannusten kasvu, pakollisten maksujen ja kilpailu- ja leirikustannusten kasvu. Lisäksi kustannuksiin vaikutti yleinen kustannustason nousu. Harrastusintensiteetin kasvu on tuonut mukanaan myös kustannusten kasvun.
Erillisistä kustannusten kasvuista voi syntyä monille perheille liian suuri kustannuserä, joka estää lapsen liikunnan harrastamisen ohjatussa seuratoiminnassa.
Ylitarkastaja Sari Virta viittasi opetusministeriön tilaaman tutkimuksen julkistamistilaisuudessa viime vuonna tehtyyn kansalliseen liikuntatutkimukseen, joka kertoi liikunnasta luopumisen, eli drop out-ilmiön, olevan Suomessa jyrkintä länsimaissa.
– Luonnollisten murrosikään liittyvien syiden, kuten muiden kiinnostusten kohteiden lisäksi drop outissa on merkillepantavaa on se, että harrastus vie nuorten mielestä liikaa aikaa, totesi Virta ja peräsi vaihtoehtoja.
Throw out, ei drop out
Vaihtoehtoja löytyy Puronahon tutkimuksen johtopäätöksissä.
Liikunta-aktiivisuuden vähenemisen syynä on harrastamisen kallistumisen rinnalla Puronahon mukaan nimenomaan intensiteetin kasvun aiheuttama ajan puute. Harrastettujen lajien määrä on myös vähentynyt. Aikaisemmin nuorimmissa ikäryhmissä harrastettiin aikaisemmin hyvinkin kolmea lajia.
Usean liikuntalajin harrastaminen kilpailumielessä on tullut mahdottomaksi jo 11–14-vuotiaille ja lajivalinta täytyy usein tehdä jo 12-vuotiaana.
– Ajan puutteessa ei ole ihmeteltävää, jos ajatellaan, että vähintään 240 kertaa vuodessa on ainoa tapa harrastaa liikuntaa seurassa, sanoo Puronaho ja osoittaa syyttävällä sormelle seuroja, joissa tämä on se ainoa tapa.
– Silloin kun seurat eivät tarjoa mahdollisuutta harrastaa liikuntaa murrosiässä esimerkiksi kaksi kertaa viikossa, vaan vähintään viisi kertaa viikossa tapahtuvana kilpaurheiluna, ei kysymyksessä ole drop out vaan throw out, jyrähtää tutkija.
Tämä tarkoittaa, että käytännössä seurat heittävät suuret määrät urheilusta kiinnostuneita nuoria pois harrastuksesta ja lajitoiminnasta.
Seurojen tulisi järjestää toimintaa myös murrosikäisille kaksi kertaa viikossa ja tavoitella laajoja harrastajaryhmiä lajiharrastuksen pariin, mikä tavoite toki löytyy niiden säännöistä.
Kysyntää yleisseuroille
Puronaho katsoi tutkimuksensa osoittavan, että kysyntää kesä- ja talvilajien yleisseuroille olisi. Ne olisivat seuroja, jotka kohdistaisivat toimintansa erityisesti heille, jotka haluavat harrastaa useita lajeja, jotka eivät kenties vielä ole tehneet lajipäätöstä, ja jotka kustannussyistä haluavat harrastaa lajiaan esimerkiksi kuusi kuukautta vuodessa tai vain muutaman kerran viikossa.
Tutkimuksessa mukana olleet 13 lajia ovat golf, hiihto, jalkapallo, jääkiekko, koripallo, pesäpallo, ratsastus, salibandy, taitoluistelu, tanssi, uinti, voimistelu ja yleisurheilu. Lajit vastaavat harrastajamääriltään yli 80 prosenttia suomalaisten lasten ja nuorten liikuntaharrastuksista seuroissa.
Drop-out vai throw-out? – Tutkimus lasten ja nuorten liikuntaharrastusten kustannuksista (Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2014:5) on luettavissa osoitteessa www.minedu.fi/julkaisut.