Elokuussa sattui onnettomuus, joka sekoitti sunnuntaisten vaalien kuviot täysin.
Jos neljä vuotta sitten tehtiin historiaa, kun työväenpuolueen Dilma Rousseff nousi jättivaltion ensimmäiseksi naispresidentiksi, nyt sunnuntain vaaleissa näyttää toiselle kierrokselle pääsevän yhden naisen sijasta kaksi.
Tilanne on työväenpuolueen (PT) kannalta pahin mahdollinen. Sosialistipuolueen (PSB) presidenttiehdokas Eduardo Campos menehtyi elokuun puolivälissä lento-onnettomuudessa, ja varsinaiseksi ehdokkaaksi nousi Marina Silva. Nimestään huolimatta sosialistipuolue sijoittuu poliittisella kartalla verrattain oikealle.
Silvan kannatus on välillä ollut korkeampi kuin Rousseffin.
Silva haastoi Rousseffia jo vuoden 2010 presidentinvaaleissa pudoten silloin kuitenkin ensimmäisellä kierroksella.
Päästäkseen jälleen presidenttiehdokkaaksi Silva yritti perustaa viime vuonna oman puolueen, muttei onnistunut hankkimaan tarvittavaa määrää allekirjoituksia. Sen jälkeen hänestä tuli yllättäen sosialistipuolueen Camposin varapresidenttiehdokas.
Camposin kannatus oli vain 8 prosenttiyksikön luokkaa, kun taas Silvan suosio nousi traagisen onnettomuuden siivittämänä huippulukemiin. Silva on toki myös edesmennyttä aisapariaan tunnetumpi, ja vetoaa yli puoluerajojen.
Silva: ”Puolue vaihtui, periaatteet pysyvät
”Olet vaihtanut puoluetta neljä kertaa kolmen vuoden sisällä”, sivalsi Rousseff brasilialaismediassa kilpailijaansa, jolla on mahdollisuus katkaista työväenpuolueen 12 vuotta kestänyt valtakausi.
”Vaihdoin puoluetta, jottei minun tarvitsisi vaihtaa ajatuksiani ja periaatteitani”, vastasi Silva.
Rousseffilla onkin syytä huoleen, sillä Silvan kannatus nousi välillä jopa ohi istuvan presidentin. Viimeisimpien mielipidemittausten mukaan toiselle kierrokselle olisivat menossa Rousseff ja Silva.
Vaalien suurin häviäjä on PSDB -puolueen uusliberaali Aécio Neves, sillä nyt näyttää siltä, ettei sosialidemokraattinen puolue pääse ensimmäiseen kertaan 20 vuoteen presidentinvaalin toiselle kierrokselle.
Sen sijaan Silvan kannatus oli välillä mielipidemittauksissa niin korkealla, että hänellä näytti olevan mahdollisuus jopa peitota Rousseff kakkoskierroksella. Viimeisimmät gallupit kuitenkin povaavat toisella kierroksella voittoa Roussefille.
Ympäristöradikaali, mutta arvokonservatiivi
Silva toimi työväenpuolueen ympäristöministerinä Rousseffin edeltäjän Luiz Inácio Lula da Silvan kaudella vuosina 2003–2008, mutta erosi tehtävistään Amazonin sademetsän suojeluun liittyvien erimielisyyksien vuoksi.
Silva on radikaali ympäristönpuolustaja, mutta samalla vakaumuksellisena helluntailaisena myös äärimmäisen konservatiivi muun muassa aborttioikeuden kaltaisissa asioissa.
Oikeus aborttiin on noussut ainakin jossain määrin vaalikeskusteluun Brasiliassa naapurimaa Uruguayn salliessa abortin ja Argentiinankin lieventäessä aborttilainsäädäntöään. Myös Chilessä on ollut esillä aborttilainsäädännön löyhentäminen.
Silva on ilmoittanut ”haastavansa vanhan politiikan ja edustavansa uutta politiikkaa”. Rousseff taas on syyttänyt kilpailijaansa ”äärimmäisestä konservatiivisuudesta ja uusliberaalisuudesta”.
”Marinan talouspoliittinen malli on erittäin konservatiivinen ja uusliberaali. Hänen prioriteettinsa ei ole vain palvella pankkeja, mikä tuli selväksi, kun hän esitti keskuspankille täyttä itsenäisyyttä, vaan hän puhuu myös työvoiman joustavuudesta ja julkisten pankkien roolin vähentämisestä, mikä tarkoittaisi sosiaaliohjelmien, kuten Minha Casa, Minha Vida (suom. kotini, elämäni) lopettamista”, latasi Rousseff Brasilian suurimmassa Globo- sanomalehdessä.
Miljoonia noussut köyhyydestä
Rousseff on luvannut jatkaa edeltäjänsä Lula da Silvan aloittamaa kokonaisvaltaista talouspoliittista uudistusta, jonka aikana toteutettujen sosiaaliohjelmien, kuten Bolsa Familian, on sanottu nostaneen noin 40 miljoonaa brasilialaista köyhyydestä.
”Tämän maan johtaminen vaatii lujuutta, rohkeutta, ja selkeää poliittista asemaa. Nyt ei ole improvisoinnin aika”, sanoi Rousseff paikallismediassa.
Haasteita Rousseffin presidenttikaudelle toivat muun muassa reilun vuoden takaiset laajat protestit, jotka saivat alkunsa joukkoliikenteen hinnankorotuksista leviten laajemmaksi sosiaaliseksi protestiksi.
Viimeksi Rousseffin kampanjaa taas on varjostanut muun muassa valtion öljy-yhtiön Petrobrasin korruptioskandaali.
”Kuka irtisanoi Pablo Roberton (Costa, Petrobrasin ex-johtaja, jota syytettiin rahanpesusta)? Se olin minä, ja alaisuudessani oleva liittovaltiopoliisi tutkii näitä rikoksia. Olen itse asiassa ainoa ehdokas, joka on toiminut korruption kitkemiseksi”, on Rousseff vastannut muun muassa Prensa Latina -uutistoimiston mukaan syytöksiin.
Brasilian presidentinvaalin toinen kierros järjestetään kolmen viikon kuluttua vaalipäivästä, mikäli yksikään ehdokas ei saa ensimmäisellä kierroksella yli puolia äänistä.