Vasemmistoliiton sisäisissä keskusteluissa on tuotu esiin lukuisia vaihtoehtoja sekä strategioista että päämääristä. Miksi niitä ei näy julkisissa keskusteluissa tai aloitteissa? Taloudesta puhutaan vain muiden ehdoilla. Osataan kyllä kertoa mitkä ovat muiden virheet, mutta tyydytään tasolle ”säästöjä tai enemmän velkaa.”
Miksi olemme antaneet keskustan oppositiolle, Paavo Väyryselle, mahdollisuuden viedä vasemmiston todellisten vaihtoehtojen julkisuusarvo?
1960–70-luvuilla uskallettiin kysyä ääneen monia tärkeitä kysymyksiä: esimerkiksi miksi joillain on oikeus hyötyä toisten ihmisten kärsimyksistä. Tänään emme uskalla edes mainita että yli 90 prosenttia kaikesta rahasta laittavat liikkeelle liike-, osuus- ja säästöpankit, ei valtio eikä keskuspankki. Suomen Pankkikin kertoo omilla opetussivuillaan parilla lauseella asian. Mutta me keskustelemme siitä vain omassa piirissämme, emmekä julkisuudessa. Miksi?
Asian tärkeyttä korostaa se, että me maksamme jokainen erikseen päivittäisissä ostoksissamme enemmän ”rahoituskuluja” pankkien omistajille kuin veroja. Asuntojen kohdalla tämä on ollut tilastokeskuksen mukaan 1970-luvulta lähtien keskimäärin 150 prosenttia enemmän korkoja ja kuluja koko laina-ajalta kuin asunnon myyntihinta.
Onko tämä jokin salainen strategia, joka on unohdettu kertoa puolueen jäsenille? Vai onko kyseessä pelko ”katu-uskottavuuden” menettämisestä, jos emme vain seuraa valtavirran keskustelukulttuuria?
Tietoa asiasta on valtavasti Nobel-taloustieteilijöitä myöden. Viimeisin on Giánis Varoufákisin ehdotus rinnakkaisvaluutoista Euroalueella.
Eikö olisi jo korkea aika siirtää keskustelun painopiste todella tärkeisiin asioihin.
uutiskirje 
