Talvi- ja jatkosota yhä keskuudessamme

Fediverse-instanssi: Jaa linkki

Ari Matikaisen ohjaama dokumenttielokuva Sota ja mielenrauha kertoo 70 vuoden takaisista Suomen sodista. Näkökulma ei ole sotahistoriallinen tai poliittinen vaan se avataan rintamamiesten inhimillisiin kokemuksiin.

”...ettei sodan koura tai laahus aina yllämme leijuisi”.

Silti politiikka ja sodan isotkin kuviot nousevat esiin rintamamiesten kirjeissä – ja asiantuntijoiden lausunnoissa.

Elokuva rakennetaan kolmesta toisiinsa lomittuvasta tasosta. Perustason muodostaa sotavalokuvien ja -filmien kuvavirta, jonka päälle muut tasot asetetaan. Toisena tasona toimii rintamamiesten luettu kirjeenvaihto. Kolmas taso rakentuu akateemisten tutkijoiden puheenvuoroista.

Kuva-aineiston tapahtumia ei elokuvassa kommentoida tai selosteta. Matikainen sanoo, että elokuvassa ei ole päähenkilöä.

– Asiantuntijoiden, arkistomateriaalin ja kirjeiden avulla katsojassa herätetään ajatuksia sodasta kokemuksena.

Katsojan oma kokemus esiin

– Päähenkilö tavallaan rakentuu katsojan omaan kokemukseen siitä, että ukki tai isä tai joku lähisukulainen oli siellä.

Matikainen itse sanoo elokuvaa tehdessään ajatelleensa sotaa oman henkilökohtaisen kokemuksensa kautta.

– Itseni kautta lähdin tätä asiaa katsomaan, miten sota on vaikuttanut isovanhempiini, vanhempiini ja omaan perheeseeni. Tällä tavalla lähdin pohtimaan, miten se on vaikuttanut minuun, Matikainen selvittää.

– Sota on edelleenkin täällä hyvin läsnä. Siitä haetaan milloin mitäkin, henkeä tai jotain.

Matikainen tiivistää, että elokuvassa pohditaan sitä, mitä merkityksiä milläkin asialla oli, että voitaisiin jättää sodan tapahtumat taakse.

– Ei tietenkään unohtaaksemme, sitä en tarkoita. Mutta sitä, että voitaisiin keskittyä tähän päivään ja tulevaan. Ja nähdä asiat nyt niin kuin ne ovat, ettei sodan koura tai laahus aina yllämme leijuisi.

Pakolaisten ymmärtämiseen

Matikaisen mukaan rauhanajassamme ollaan vieläkin sodan jälkipyykin kanssa tekemisissä. Hän sanoo, että se voi auttaa meitä ymmärtämään nyt sotivia kansoja ja sotaa pakenevia ihmisiä.

– Pitää miettiä, millä tavalla sota vaikuttaa näihin ihmisiin ja maihin.

Samaa pohtii elokuvassa esiintynyt everstiluutnantti VTT Juha Mälkki, joka on itse siirtokarjalaisen lapsi ja jonka äiti oli Ruotsissa sotapakolaisena.

– Itse vetistelin nyt toista kertaa elokuvaa katsoessani erityisesti niissä kohdin, joissa puhuttiin suomalaisesta pakolaisteemasta.

Mälkki sanoo, että sota isona teemana on hyvin tärkeä, että ymmärrämme itseämme, mutta myös siksi, että ymmärtäisimme, mitä maailmalla tapahtuu.

– Me luetaan jatkuvasti uutisia sodasta. Mutta osataanko me siitä puhua sellaisena ymmärrettynä kokemuksena niille ihmisille, jotka sitä juuri tällä hetkellä kokevat ja kunnioittaa sitä kokemusta. Kun meille tulee muualta pakolaisia, niin ymmärretäänkö me alkuunkaan sitä kokemusta, mitä he ovat kokeneet. Osaammeko käsitellä sitä?

Natsi-Saksan aseveljeys arka asia

Elokuvassa dosentti Markku Jokisipilä sanoo, että vielä tänä päivänäkin Suomen ja Saksan liittolaisuus on arka aihe.

– Keskustelu varsinkin jatkosodasta on ollut hyvin poliittisesti latautunutta. Mutta kyllä tätä [aseveljeyttä Saksan kanssa] voi kutsua ihan sumeilematta liittosuhteeksi.

Suomalaisten lähtemistä natsi-Saksan aseveljeksi on selitelty monin järki- ja tunnesyin. Jokisipilä arvioi Suomen älymystön ja poliittisen johdon innostumista tuon ajan Euroopan johtavasta kansakunnasta, ettei se kovin kummallista ollut:

– Älykkäänkin ihmisen on helppo harhautua, kun yhteiskunnalliset muuttujat sattuvat sopivasti kohdalle.

Elokuvassa esiintynyt sodan kulttuurihistoriaa tutkiva dosentti Tuomas Tepora sanoo, että sota on tärkeä osa suomalaista identiteettiä – halusi sitä tai ei.

– Nykyäänhän kolmas valtakunta nähdään varsinkin populaarikulttuurin kautta pahan ruumiillistumana, että monille on vaikea ymmärtää, että Suomi oli tekemisissä tällaisen kanssa.

Kansallinen tehtävä

Matikainen sanoo, että elokuvassa on kyse siitä, mitä sota teki ihmisille.

Rintamamiesten kirjeissä kirjoitettiin Matikaisen mukaan selviytymistarinaa sekä sotilaille että kotijoukoille. Kirjeenvaihdon intiimi sisältö tuo sodan kokemisen katsojan iholle. Sodan kauhut, niiden vähättely, pelko, epätoivo ja mielenterveysongelmat ovat läsnä.

Siviilistä poimituilla sotapsykiatreilla ei yleensä ollut käsitystä siitä, minkälaisia olivat sodankäynnin rintamaolosuhteet – mitä tarkoittaa, kun joutuu koko ajan olemaan kuoleman vaarassa. Sotapsykiatrit ymmärsivät tehtävänsä kansallisesti sillä tavalla, että heidän työnään oli pitää huoli siitä, että armeijan taistelukyky säilyy.

Mälkki sanoo, että mielenterveysongelmat johdettiin sotilaan omaan sairaalloisuuteen. Sota sinänsä ei ollut syynä.

– Keskeinen ajatus oli, että sekä tavalliset mielisairaudet että nämä erityiset sotaneuroosit pohjimmiltaan johtuvat yksilön perimästä, yksilön luonteen rakenteesta, älykkyydestä, hermostollisista heikkouksista ja muista syistä.