Pitkä ja sekava sota
Kolumbia ajautui sisällissotaan 1964, kun vasemmistolainen Kolumbian vallankumoukselliset asevoimat (Farc) ja pienempi Kansallinen vapautusarmeija (ELN) tarttuivat aseisiin. Paikallisia maakiistoja oli yritetty ratkoa asein jo 1940-luvun lopulta alkaen.
Valtion armeijan tueksi perustettiin 1980-luvulla äärioikeiston puolisotilaallisia joukkoja. Niiden toiminta ei loppunut, vaikka hallitus ilmoitti vuosina 2002–2006 kymmenientuhansien luopuneen aseistaan. Huumekartellit sekaantuivat sisällissotaan 1980-luvulta lähtien.
Kolumbian sisällissodassa kuoli yli 218 000 ihmistä vuosina 1958–2012. Kotoaan oli joutunut pakenemaan 6,5 miljoonaa vuoteen 2014 mennessä. Maassa on lähes 49 miljoonaa asukasta.
Valtaosa uhreista on talonpoikia, alkuperäiskansoihin tai mustaan vähemmistöön kuuluvia. Monet ovat menettäneet henkensä tai joutuneet raiskatuiksi, kun aseryhmät ovat häätäneet heitä mailtaan. (IPS)
Kolumbian tulitaukosopimus merkitsee loppua Latinalaisen Amerikan sissisotien kaudelle, joka on useimmissa muissa maissa päättynyt jo aikoja siten.
Vasemmistolaisen Farc-sissiliikkeen johtaja Rodrigo ”Timochenko” Londoño ja Kolumbian presidentti Juan Manuel Santos allekirjoittivat tulitaukosopimuksen Kuubassa 23. kesäkuuta. Sen toivotaan johtavan lopulliseen rauhansopimukseen pikapuoliin.
Kolumbiassa vihollisuudet armeijan ja sissien välillä kestivät 52 vuotta tai pitempäänkin, jos mukaan lasketaan aseellinen liikehdintä ennen Farcin perustamista vuonna 1964.
Latinalainen Amerikka koki aseellisten kapinoiden aallon Kuuban vallankumouksen ja Neuvostoliiton romahduksen välisenä aikana 1959–1991. Sissiliikkeet taistelivat monissa maissa oikeistolaista sotilasvaltaa vastaan. Taustalla vaikutti kylmän sodan ilmapiiri.
Osa liikkeistä sinnitteli pitempäänkin, kuten Loistava polku Perussa. Meksikoon perustettiin Zapatistirintama vielä vuonna 1994. Ne jäivät kuitenkin yksittäistapauksiksi muodostamatta vakavaa uhkaa vallanpitäjille.
Vankilan kautta valtaan
Valtaosa aseellisista ryhmistä kuihtui 1970-luvun mittaan. Niiden johtajista monet joutuivat vankilaan ja kidutetuiksi, mutta liittyivät myöhemmin poliittisiin puoleisiin ja pääsivät valtaan vaalien kautta.
Brasilian presidentiksi vuonna 2010 valittu Dilma Rousseff, joka on nyt pidätettynä virasta, kuului sissiliikkeeseen ja istui sotilasjuntan aikana kolme vuotta vankilassa. Brasilian palattua demokratiaan hän on edustanut vasemmistoa monissa tärkeissä tehtävissä.
Uruguayn presidenttinä vuodet 2010–2015 toiminut José Mujica taisteli aikanaan Tupamaro-sissien riveissä, haavoittui ja joutui 14 vuodeksi vankilaan.
Alí Rodríguez oli mukana Venezuelan kapinaliikkeissä 1960- ja 1970-luvulla ja hoiti myöhemmin useita ministerinvirkoja. Bolivian varapresidenttinä vuodesta 2006 toiminut Álvaro Garcia Linera osallistui maansa intiaanien 1980-luvulla alkaneeseen kapinaan ja istui vankilassa 1992–1997.
Voittoisia vasemmistosissejä löytyy Kuuban ohella Nicaraguasta, jossa Sandinistien vapautusrintaman johtaja Daniel Ortega nousi 1979 johtoon kaadettuaan oikeistodiktatuurin. Sittemmin Ortega hävisi useat vaalit, mutta palasi presidentiksi 2007.
Sissimenneisyys on myös El Salvadorin presidentiksi 2014 valitulla Salvador Sánchez Cerénillä. Hän johti Farabundo Martín vapautusrintamaa vuonna 1992 solmittuun rauhaan asti.
Ei pysäytä oikeistopuhuria
Nyt on Kolumbian vuoro integroida kapinalliset yhteiskuntaan.
– Kolumbian hallituksen ja Farcin sopimus kiinnostaa Latinalaista Amerikkaa ja koko ihmiskuntaa, sen todistaa Euroopan maiden aktiivinen rooli neuvotteluissa, brasilialainen kansainvälisen politiikan professori Tullo Vigevani arvioi.
Syynä kiinnostukseen on hänen mukaansa Farcin vahva asema Kolumbiassa.
– Se on hallinnut tiettyjä alueita vuodesta 1964, sillä on vankat juuret maaseudulla ja tukea myös kaupungeissa.
Vigevanin mukaan Kolumbian rauha ei pysäytä Latinalaisessa Amerikassa puhaltavia oikeistotuulia, mutta se vahvistaa demokratiaa.
Kolumbian sisällissodassa kuoli yli 218 000 ihmistä vuosina 1958–2012. Vuoteen 2014 mennessä kotoaan oli joutunut pakenemaan 6,5 miljoonaa.
Maassa toimii edelleen pieniä sissisoluja, vaikka Farcin jälkeen suurin vasemmistoryhmä, ELN, on alkanut valmistella vuoropuhelua hallituksen kanssa.
Oikeiston puolisotilaallisten ryhmien hajottaminen ei onnistunut kunnolla kymmenen vuotta sitten ja niistä on kehittynyt muun muassa huumerikollisten jengejä.
Hallituksen ja Farcin rauha ei saa kaikkien kolumbialaisten kannatusta. Sen vastustajiin kuuluu muun muassa Álvaro Uribe, joka toimi presidenttinä vuodet 2002–2010.
Pitkä ja sekava sota
Kolumbia ajautui sisällissotaan 1964, kun vasemmistolainen Kolumbian vallankumoukselliset asevoimat (Farc) ja pienempi Kansallinen vapautusarmeija (ELN) tarttuivat aseisiin. Paikallisia maakiistoja oli yritetty ratkoa asein jo 1940-luvun lopulta alkaen.
Valtion armeijan tueksi perustettiin 1980-luvulla äärioikeiston puolisotilaallisia joukkoja. Niiden toiminta ei loppunut, vaikka hallitus ilmoitti vuosina 2002–2006 kymmenientuhansien luopuneen aseistaan. Huumekartellit sekaantuivat sisällissotaan 1980-luvulta lähtien.
Kolumbian sisällissodassa kuoli yli 218 000 ihmistä vuosina 1958–2012. Kotoaan oli joutunut pakenemaan 6,5 miljoonaa vuoteen 2014 mennessä. Maassa on lähes 49 miljoonaa asukasta.
Valtaosa uhreista on talonpoikia, alkuperäiskansoihin tai mustaan vähemmistöön kuuluvia. Monet ovat menettäneet henkensä tai joutuneet raiskatuiksi, kun aseryhmät ovat häätäneet heitä mailtaan. (IPS)
uutiskirje 
