Jo pitkään Suomessa on haluttu siirtää sote-palveluja kaupallisten toimijoiden huomaan. Kunnalliset palvelut ovat olleet vähättelyn ja pilkankin kohteena. Terveyskeskuksia on nimitelty ”arvauskeskuksiksi”.
Ennen kansanterveyslain voimaantuloa vuonna vuonna 1972 terveydenhoidon tilanne Suomessa oli se, että sairain väestönosa käytti vähiten terveyspalveluja, koska heillä ei ollut varaa käyttää hyväkseen yksityisten lääkärikeskusten eikä yksityisten lääkäreiden palveluja.
Sitten saatiin aikaan kansanterveyslaki ja säädös: terveyskeskus jokaiseen kuntaan ja vähintään yksi terveyskeskus 10 000 asukasta kohti. Uskottiin, että kansanterveyden ongelmat oli näin ratkaistu. Tavoitteena oli kaikille lähes ilmainen terveyden- ja sairaudenhoito.
Kansainväliset suuryritykset määräävät pian palvelujen hinnat.
Mielestäni se toimi suhteellisen hyvin niin kauan kun valtion budjetissa varattiin korvamerkittyä rahaa kuntien terveyspalvelujen hoitoon. Mutta sitten 90-luvun laman seurauksena terveydenhoitoon tarkoitetuista valtionavustuksista poistettiin korvamerkintä ja kunnat saivat vapaat kädet käyttää rahat haluamallaan tavalla. Näin rahojen alkuperäinen käyttötarkoitus unohtui ja kärsijänä olivat terveyskeskukset.
Homma ei enää toiminut, kunnat eivät satsanneet terveyspalveluihinsa riittävästi. Tämän seurauksena ihmisten hoitoon pääsy vaikeutui ja lääkärit turhautuivat. Heitä siirtyi enenevässä määrin yksityisen sektorin palvelukseen.
Eräässä haastattelussa yksityiselle puolelle siirtyneeltä lääkäriltä kysyttiin: ”Oletko nyt parempi lääkäri, kun et enää ole terveyskeskuslääkäri?” Hän vastasi: ”En ole, mutta nyt potilaani ovat fiksumpia. Ei tarvitse enää hoitaa juoppoja eikä muita syrjäytyneitä.”
Tämä onkin ollut yksi terveyskeskusten ongelma, kun parempiosaiset eivät ole halunneet käyttää julkisen puolen palveluja. Terveyskeskuksille ovat jääneet asiakkaiksi köyhät ja köyhien lapset, työttömät, köyhät eläkeläiset ja yhteiskunnasta jollain tapaa syrjäytyneet. Yksityinen sektori on hoitanut varakkaat ja työterveyshuolto on pitänyt huolen vakinaisessa työsuhteessa olevien terveydestä.
Terveyskeskusten kilpailukykyä kaupallisia tuottajien vastaan on yritetty parantaa monin tavoin, mutta huonolla menestyksellä. Uusin yritys (ainakin täällä Oulussa) on, että terveyskeskukset on muutettu nimeltään hyvinvointikeskuksiksi, joihin pääsee aikaa varaamatta. Käytäntö on kuitenkin osoittanut, että siellä odotusajat ovat pitkiä ja lääkärille pääsy epävarmaa.
Tähän tilanteeseen on nähtävästi tarkoituksella pyritty. Nyt kokoomus käyttää keppihevosenaan ihmisten tyytymättömyyttä julkisiin palveluihin ja on junnaamassa lakia palvelujen kilpailuttamisesta. Pakottamalla julkinenkin puoli yhtiöittämään toimintonsa asiakkaalle annetaan usko, että kysymys on todellisesta, reilusta kilpailusta ja valinnanvapaudesta.
Pelkään, ettei vähäosaiselle eikä syrjäseuduilla asuville seuraa mitään hyvää, eikä valtion terveysmenoihin synny säästöjä, päinvastoin ne nousevat. Yhtiön tarkoitushan on tuottaa omistajilleen mahdollisimman paljon voittoa, joten hoitokustannukset nousevat. Kansainväliset suuryritykset määräävät pian palvelujen hinnat ja keräävät näin osakkeenomistajilleen jättisuuret osinkotulot. Niin valtio kuin pieni ihminenkin jää mopen osaan.
On ehkä utopiaa toivoa, että joskus tulisi aika, jolloin ihmisten terveydellä ei tehtäisi kauppaa.
uutiskirje 