Nobelin rauhanpalkinto myönnettiin tänään perjantaina Kolumbian presidentille Juan Manuel Santosille Farc-sissien kanssa solmitun rauhansopimuksen neuvottelemisesta.
Santos on sinänsä Nobelinsa ansainnut. Palkinto jaettiin tänä vuonna Alfred Nobelin alkuperäisen ajatuksen mukaisesti nimenomaan rauhan neuvottelemisesta. Välillä sen nimeksi olisi sopinut paremminkin yhteiskunnallisen toiminnan palkinto kuin rauhanpalkinto.
Santosin kohdalla erityisen ansiokasta on, että hänen oletettiin tultuaan presidentiksi vuonna jatkavan edeltäjänsä Álvaro Uriben kompromissitonta linjaa.
Kysyä voi kuitenkin, miksi rauhanpalkinto myönnettiin vain Santosille, eikä myöskin Farcin johtajalle Timoleón ”Timochenko” Jiménezille.
Farc on tosin edelleen Yhdysvaltain terroristijärjestöjen listalla, mutta rauhanpalkinnon historian huomioon ottaen tämän ei luulisi olevan ylivoimainen este. Yleensä palkittaessa rauhansopimus on palkinto annettu molemmille osapuolille heidän aiemman historiansa sitä estämättä.
Muistettakoon Santosinkin taustasta löytyvän esimerkiksi sen, että hänen puolustusministerinä ollessaan Kolumbian ilmavoimat iski vuonna 2008 naapurivaltio Ecuadorin puolelle surmaten Farcin silloisen johtajan Raúl Reyesin.
Toinen soraääni syntyy siitä, että palkinto jälleen kerran annettiin politiikan ylätasolle. Nyt olisi ollut erinomaisia ehdokkaita myös niin sanottujen tavallisten ihmisten rauhantyön palkitsemiseksi, ennen kaikkea pakolaisia auttaneet Kreikan saarten asukkaat sekä Syyrian raunioista ihmisiä pelastavat valkokypärät.
Henkilökohtaisesti toivoin, että palkinto olisi myönnetty Lesboksen saaren asukkaille. He ovat osoittaneet, miten inhimillisyys voi voittaa Euroopan ”pakolaiskriisin” etulinjassa. He ovat näyttäneet toisenlaiset kasvot, kuin mihin on niin valitettavan paljon saanut kuluneen vuoden aikana tottua.
Nobelin palkintoa ei olisi voinut sääntöjen mukaan myöntää kollektiivisesti saarelaisille, koska he eivät muodosta mitään järjestöä. Esitetyn kolmen esimerkkihenkilön palkitseminen olisi kuitenkin ollut kollektiivinen palkinto kaikille, jotka eivät nostaneet torjuvaa kättä pystyyn vaan auttoivat lähimmäisiään hädän hetkellä.
Kolumbian rauhansopimus kuului ennakkosuosikkeihin, mutta Santosin palkitseminen oli ehkä silti hienoinen yllätys. Olisi mielenkiintoista tietää, koska lopullinen päätös tehtiin.
Nythän palkinnosta tuli kannanotto Kolumbian sisäpolitiikkaan, koska viime sunnuntain kansanäänestyksessä Santosin ja Londonon neuvottelema ja allekirjoittama sopimus hylättiin niukasti 50,2–49,8 ääniosuuksin.
uutiskirje 
