Janne Arolan ja Ilkka Hackmanin Väliin pudotetut -kirja on otsikoita myöten mietittyä tekemistä. Otsikossa ei lue ”pudonneet” vaan aktiivista toimintaa ilmaiseva ”pudotetut”. Alaotsikossa kysytään, siinäkin aktiivisesti, miten meistä tehtaillaan yksinyrittäjiä? Kysymyksellä kirjoittajat osallistuvat ajankohtaiseen keskusteluun työntekijöiden siirtämisestä palkkatyösuhteen ulkopuolelle erilaisiin itsensä työllistämisen muotoihin.
Vuoden 2016 uusimpien Tilastokeskuksen lukujen mukaan yksinyrittäjinä työtä tekee jo 182 000 ihmistä. Tämän joukko suurenee vuosi vuodelta. Nyt määrä vastaa sitä, että kaikki turkulaiset vauvasta mummoon työskentelisivät ilman tai vajaalla eläketurvalla, ilman lomaoikeutta, ilman työterveyshuoltoa ja ylipäätään ilman kaikkia niitä oikeuksia ja turvaa, jotka on totuttu liittämään palkkatyösuhteeseen.
Väliin pudotetut on kirjan kansien väliin pakattu pitkä journalistinen essee. Hidasta journalismia, jossa kirjoittajien ote on taitavasti työnteon tapoja tutkiva, tunnelmoiva ja raportoiva.
Onko kaikista tulossa itsensätyöllistäjiä, jotka huolehtivat yhä vahvemmin itse sosiaaliturvasta ja työehdoista?
Kirjan pääkysymys on: onko kaikista tulossa itsensätyöllistäjiä, jotka huolehtivat yhä vahvemmin itse sosiaaliturvasta ja työehdoista. Kysymykseen vastataan viiden ihmisen työn läpivalaisulla. Siivousalan ammattilainen Marja-Leena, kulttuurialan freelancer Minna, asiantuntija-ammattien sekatyöntekijä Kimmo, liikunta-alan ammattilainen Riikka ja kääntäjä Juhana ovat kirjan lukemisen jälkeen hyvin eläviä ja heidän työssään kohtaamat karikot ja onnistumiset tulevat monin tavoin iholle.
Ei vain kulttuurialan asia
Päähenkilöiden kautta valaistaan se, miten itsensä työllistämiseen päädytään monin eri tavoin. Yhdelle se tapahtuu pyytämättä ja yllättäen, kun yritys ulkoistaa toimintojaan. Toiselle se on ainut tapa, koska palkkatöitä alalla ei ole tarjolla.
Kirjoittajien erityiseksi ansioksi voi lukea sen, että paljon puhuttujen kulttuurialojen ammattilaisten rinnalla tehdään näkyväksi omalla ruumiillaan työtä tekeviä itsensätyöllistäjiä. Siivooja Marja-Leenan ja liikunta-alan ammattilaisen Riikan kautta esiin nousee työn rasittavuus ja iän merkitys. He tekevät töitä, jotka tuntuvat.
Marja-Leenan kautta käy selväksi, että itsensätyöllistäjänä voi pärjätä, kun alalta on vankka ja pitkä kokemus, valmiit yhteydet laite- ja ainetoimittajiin yhdistettynä siihen, että käy hyvä tuuri. Tuuri tarkoittaa sitä, että Marja-Leena ei ole sairastunut työperäisesti. Sairaus olisi romahduttanut terveyden lisäksi toimeentulon.
Yritys jaksaa 45-vuotiaaksi
Laajeneva palvelutalous, jossa yhä useammat työllistävät itsensä hoivan ja hoidon parissa, on ruumiillisesti vaativaa ja kuluttavaa. Riikan tapauksessa polvien reistailu aiheuttaa ongelmia ja pakottaa säännöstelemään työn tahtia ja määrää.
Riikka arvelee, että työtä pitää tehdä sellaisella itseään säästävällä tavalla, että vielä 45-vuotiaana pystyisi ohjaamaan toimeentuloon riittävää määrää ryhmäliikuntatunteja. Lukijana tule mieleen, että mitä tämän kauniin keski-iän rajapyykin jälkeen?
Kirjan hupaisimpia osuuksia on maisterismies ja silpputyöläinen Kimmon käynti ammattiliiton virkailijoiden juttusilla.
Kontrasti on läpitunkeva, kun keikasta toiseen itseään kannatteleva opettaja, toimittaja, äänikirjalukija ja sekatyöntekijä, joka ei oikein sovi nykyiseen sääntelysysteemiin syö kääretorttua ja kuulee, kuinka ammattiliitot ovat tehneet kaikenlaista silpputyöntekijöiden aseman parantamiseksi. Kimmolla on kaikki syyt todeta, että itse sairautta ne parannukset eivät ole taltuttaneet.
Kirjoittaja on VTT, työelämän tutkija Helsingin yliopistossa.
Janne Arola, Ilkka Hackman: Väliin pudotetut. Miten meistä tehtaillaan yksin-yrittäjiä. Docendo 2016. 200 sivua.