Horisontti
Näinä aikoina keskustellaan siitä, jääkö kunnille sosiaali- ja terveysuudistuksen (sote) jälkeisessä elämässä merkittäviä tehtäviä. Tästä seuraa kysymys, onko enää mielekästä lähteä ehdolle kuntavaaleihin.
Kuntiin on sote-uudistuksen toteutuessakin jäämässä hyvinvoinnin edistäminen, kuten koko polku varhaiskasvatuksesta perusopetukseen, lukioihin ja toisen asteen koulutukseen, sekä kulttuuri ja liikunta. Lisäksi kuntiin jäävät kaavoitus ja maankäyttö, liikenne, työllisyys ja elinkeinoasiat, asuminen, sekä demokratian edistäminen.
Kannattaa pitää mielessä, että satsaus lapsiin on myös investointi tulevaisuuteen.
Kunnat siis päättävät myös tulevaisuudessa merkittävistä asioista ja vaikuttavat vahvasti kuntalaisten arkeen. Tälläkin hetkellä kunnat toki ovat erilaisessa asemassa riippuen muun muassa siitä, minkä kokoisia ne ovat, millainen väestöpohja niissä on ja mikä on työllisyysaste. Soten aiheuttamat muutokset voivat olla dramaattisempia taantuvissa kunnissa. Sen sijaan muutos ei ole yhtä suuri kasvavissa kunnissa tai niissä, joissa on paljon lapsia.
Luonnollisesti kuntien mahdollisuudet selviytyä kunnialla niihin jäävistä tehtävistä riippuu niiden taloudesta. Nykyiset kuntavaikuttajat tietävät liiankin hyvin, että erityisesti viime vuosina useimmissa kunnissa on jouduttu tasapainoilemaan niukan talouden oloissa.
Kehittämistyötä on voitu tehdä vain rajoitetusti etenkin niissä kunnissa, joissa työttömyyttä on paljon ja joiden verotulot hiipuvat. Kun myös valtionosuudet ovat supistuneet, on palveluista leikkaaminen ja taikasanaksi muodostuneiden rakenteellisten uudistusten tekeminen ollut tavallista.
Osa rakenteellisista uudistuksista on toki ollut järkeviä. Jos kunnassa on esimerkiksi panostettu perusterveydenhuoltoon ja kuntalaiset saavat nämä palvelut heti tarvitessaan, vähenee tarve raskaampien ja kalliimpien terveyspalveluiden käyttämiseen. Sama pätee sosiaalipalveluihin.
Ihmiset tarvitsevat yhteiskunnan erilaisia palveluja elämänsä eri vaiheissa. Kaikki palvelut ovat tärkeitä. Nostan kuitenkin yhdeksi merkittävimmistä hyvän varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen turvaamisen – molemmat jäävät kuntiin.
Lapsuus ei ole vain yksi elämänvaihe ihmisen elinkaaren aikana. Lapsuus on perusta, jolle koko tuleva elämä rakentuu. Kuntapäättäjien ei ole välttämättä tunnettava kiintymyssuhdeteoriaa, mutta heidän on välttämätöntä yrittää ymmärtää pienten kuntalaisten tarpeita ja kokemusmaailmaa. Saavatko lapset kokemuksen siitä, että he ovat huolenpidon arvoisia, että heitä suojellaan ja arvostetaan, että heitä kannustetaan, kuullaan ja otetaan todesta? Että aikuisiin voi luottaa?
Näihin kokemuksiin vaikutetaan vahvimmin kodeissa, mutta myös varhaiskasvatuksessa ja koulussa. Kaikki vanhemmat eivät, eri syistä, pysty antamaan lapsilleen kokemusta lapsen arvokkuudesta ja turvassa olemisesta, ja tällöin yhteiskunnan turvaverkkojen merkitys ja tarve korostuvat.
Subjektiivinen päivähoito-oikeus ja päiväkotien sekä koulujen pienet ryhmäkoot ovat suojaava tekijä kaikille lapsille, mutta erityisen merkittävä asia ne ovat lapsille, joiden kotiolot ovat puutteelliset. Pohdittaessa kuntiin jääviä tehtäviä nouseekin kysymys siitä, mitä lastensuojelulle tapahtuu.
On selvää, että huostaanotot ovat jatkossakin viranomaistehtäviä, mutta lastensuojelu on paljon muutakin. Jos esimerkiksi koulujen ennaltaehkäisevä oppilashuoltotyö siirtyy maakuntiin, se pirstaloittaa eikä suinkaan yhtenäistä palveluketjuja.
Hyvän lapsuuden turvaaminen on aikuisten velvollisuus ja lasten oikeus, mikä on hyvä muistaa muulloinkin kuin YK:n Lapsen oikeuksien päivänä 20. marraskuuta. Kiristyvän talouden oloissa on aivan erityinen syy tarkentaa kuntapäättäjien katsetta niin, että se ulottuu pidemmälle kuin seuraavan vuoden talousarvioon.
Kannattaa pitää mielessä, että satsaus lapsiin on myös investointi tulevaisuuteen. Onhan todennäköistä, että hyvinvoivista lapsista ja nuorista kasvaa (ainakin riittävän) hyvinvoivia aikuisia, vastuullisia kansalaisia ja veronmaksajia.
Lasten hyvään arkeen vaikutetaan varhaiskasvatuksen ja oppimisympäristöjen lisäksi kuntien tehtäviksi jäävillä kaavoituksella, asumis- ja liikenneratkaisuilla sekä kulttuuri- ja liikuntapalveluilla.
Jotta lasten oikeudet toteutuvat, täytyy kaikissa näissä asioissa arvioida päätösten vaikutukset lapsiin. Tampereella kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti tätä tarkoittavan aloitteemme. Toivon tulevien valtuutettujen olevan aloitteellisia, jotta arviointi tulee kaikkialla osaksi päätöksentekoa.
Hallituksen lapsi- ja perhepalveluiden ohjelmaan (vuoden alussa liikkeelle lähtenyt lape-hanke) on kirjattu tavoite siitä, että kuntiin luotaisiin lasten oikeuksia tukeva toimintakulttuuri, sen osana päätösten lapsivaikutusten arviointi. Ilman aktiivisia valtuutettuja pelkään tavoitteen jäävän sanahelinäksi. Tekijöitä siis tarvitaan.
Kirjoittaja on Tampereen kaupunginvaltuutettu ja lasten ja nuorten palveluiden lautakunnan varapuheenjohtaja.
uutiskirje 