Kun yhdistetään humanismi ja taiteellinen voima, Jean Renoirin ohjaama ranskalaisfilmi Suuri illuusio (La grande illusion, 1937) kuuluu elokuvan historian suuriin klassikoihin.
Leffa ajoittuu ensimmäisen maailmansodan päiviin. Niiden kautta aikalaiskatsojille kohdistettiin selkeä rauhan vetoomus, sillä Euroopan yllä kaikui jo Hitlerin Saksan sotarumpujen kumina.
Toinen maailmansota tuli ja meni, mutta Renoirin opus on säilyttänyt elinvoimaisuutensa. Tarinan resepti on simppeli kuin ranskalaisen talonpoikaiskeiton: pohjalle tasapuolisesti jännitystä, huumorin kukkaa ja aatetta jaloa, sekaan ripotellaan parit välttämättömät mausteet, ja ei kun porisemaan.
Tulos on sellainen, että se kiellettiin Saksassa omanlaisenaan filmihulluna(kin) tunnetun propagandaministeri Goebbelsin käskyllä.
Tapahtumat sijoittuvat sotavankileirille. Keskuskolmikoksi nousevat ranskalaissotilas Maréchal (Jean Gabin) sekä Pierre Fresnayn ja Erich von Stroheimin esittämät, eri leireihin sodan takia joutuneet aristokraatit. Olosuhteista kasvaa luontevasti suuri vapauden teema.
Olennainen osa tarinan humaania perussanomaa on maanläheinen huumori. Renoir symppasi 1930-luvulla avoimesti kommunisteja, joten luokkarajojen ilmentäminen on itsestäänselvyys.
Samalla elokuva kuuluttaa nationalistisen hehkutuksen kiertävän yhteisyyden puolesta. Tapahtumat vankileirillä ovat seikkaperäistä johdatusta tarinan sinetöivään tunnekylläiseen lopetukseen.
Illuusio? Sitä ei sanota suoraan, joten mahdollinen pähkinä jää katsojan purtavaksi.
Suuri illuusio. Teema sunnuntaina 15.1. klo 18.00.
uutiskirje 
