Horisontti
Suomessa on viime aikoina nähty kummallinen näytelmä, kun hallitus ja elinkeinoelämä ovat kilpaa haukkuneet EU-parlamentin ympäristö-valiokunnan päätöstä metsien hiilinielujen laskentatavasta ja vertailuvuodesta. Kyseessä on tapa, jolla Euroopan unionissa lasketaan hiilineutraaleiksi laskettavien hakkuiden määrä.
Suomen näkökulmasta ongelmaksi on nähty valittu vertailutaso, jonka ylittäviä metsähakkuita ei enää lasketa hiilineutraaleiksi, vaan tason ylittävien hakkuiden lasketaan pienentävän maan hiilinieluja. Kansallisen tason ylittävät päästöt jouduttaisiin korvaamaan päästövähennyksillä muilla aloilla tai ostamalla päästölupia. Monissa kommenteissa tämän päätöksen on nähty suorastaan sortavan Suomea: jarruttavan hallituksen tavoitteita hakkuumäärien nostamisesta, sekä uhkaavan uusien biotaloushankkeiden toteutumista.
Biotalousbuumin lietsonta on kummallista, tiedevastaista työpaikkapopulismia.
Ilmastonäkökulmasta ympäristövaliokunnan päätös on ainoa järkevä, koska esimerkiksi 68 tutkijan allekirjoittamassa avoimessa kirjeessä tuodaan esiin, että hallituksen ajama biotalouslinja on kestämätön ja uhkaa siirtää päästövähennyksien toteutumista useilla vuosikymmenillä eteenpäin. Kuitenkin pysyäksemme Pariisissa sovitussa 1,5 asteen lämpenemisessä päästöjä on vähennettävä heti tulevina vuosina.
Suomalainen BIOS-tutkimuslaitos piti ympäristövaliokunnan päätöstä odotettavana ja korostaakin sen osoittavan, miten Suomen hallituksen ja metsäteollisuuden ajama linja on ristiriidassa kansainvälisen tiedeyhteisön sekä Euroopan unionin ympäristöpolitiikan kanssa. Alkuvuodesta myös Suomen ilmastopaneeli julkaisi kannanoton, jossa tuotiin esiin tiedemaailman keskuudessa oleva selkeä konsensus: suuret lisähakkuut metsissä pienentävät Suomen hiilinieluja.
Hiilinielukeskustelun lisäksi lisääntyvät hakkuut uhkaavat metsiemme monimuotoisuutta. Suomessa on arvioitu olevan 814 uhanalaista metsälajia, joista pahimmillaan jopa 214 häviää seuraavan 50 vuoden aikana. Suurimpia uhkia näille lajeille ovat metsäteollisuudesta johtuva lahopuun väheneminen metsissä, sekä yleisemmällä tasolla vanhojen metsien väheneminen Suomessa. Vanhoissa metsissä arvioidaan yleisesti elävän 35 prosenttia Suomen uhanalaisista lajeista. Erityisesti Etelä-Suomessa vanhojen metsien suojelu tarvitsee voimakkaita lisäpanostuksia.
EU-parlamentin päätöksen on monissa kritiikeissä nähty hyödyttävän erityisesti naapurimaatamme Ruotsia, jossa arviointiväliksi valitulla 2000–2012-vuosijaksolla hakkuut olivat Suomea suuremmat. Näin ollen Ruotsi voi lisätä nykytilanteesta hakkuumääriään huomattavasti ja ne laskettaisiin edelleen hiilineutraaleiksi. Tässä vertailussa kuitenkin unohdetaan, että Ruotsissa uusien luonnonsuojelualueiden perustamiseen osoitetut varat valtion budjetissa ovat kuusinkertaiset Suomeen verrattuna ja maa on panostanut metsien suojeluun Suomea enemmän.
Biotaloudesta toivotaan selkeästi Nokian kaltaista uutta sampoa Suomelle ja erityisesti työpaikkapulasta kärsiville perifeerisille alueille. Hallituksen linjan kaltainen tekninen hakkuumäärien nostaminen ja metsien käytön lisääminen välittämättä lopputuotteesta ja sen jalostusasteesta on kuitenkin ilmaston ja luonnon näkökulmasta vaarallista. Puun käytössä tulisi suosia ensisijaisesti pitkään hiiltä sitovia ratkaisuja puumateriaalin polttamisen tai lyhytikäisen paperin tai pahvin tuottamisen sijaan, mutta näidenkin ratkaisujen kohdalla maltti on valttia.
Maltillisesti, metsien hiilivarantojen lisääntymisestä ja metsien monimuotoisuudesta huolehtien biotalouteen voidaan saada Suomeen merkittäviä määriä työpaikkoja erityisesti perifeerisille alueille, mutta silloin täytyy huomioida myös metsien erilaisten käyttötapojen lomittaisuus. Suurten aukkohakkuiden tilalle täytyy saada jatkuvaa kasvatusta, joka turvaa paremmin niin hiilen sitoutumisen metsiin ja metsien monimuotoisuuden kuin myös ihmisten virkistyskäytön. Metsien käytössä on tärkeää huomioida niihin sitoutuneen hiilen mahdollisimman pitkäaikainen sitominen, ja pelkän sellun keittämisen sijaan täytyy panostaa uusiin, pitkään hiiltä sitoviin ratkaisuihin ja tuotteisiin.
Hallituksen ja elinkeinoelämän härkäpäinen biotalousbuumin lietsonta on kummallista, tiedevastaista työpaikkapopulismia, jossa ei suostuta näkemään kansainvälisen tiedeyhteisön selkeitä suosituksia. Pahimmillaan puheenvuoroissa kyseenalaistetaan Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin tavoin koko tieteen uskottavuus lyhytnäköisen oman edun tavoittelun nimissä.
Suomalainen biotalouskeskustelu kaipaakin juuri nyt tieteelliseen tutkimukseen perustuvaa keskustelua metsiemme käytöstä. Tässä keskustelussa tulee keskiössä olla tehokas ilmastopolitiikka ja luonnon monimuotoisuuden turvaaminen. Näiden reunaehtojen sisällä biotaloutta voidaan kehittää. Sanomalehtipaperin tuottamisen sijaan Suomessa voitaisiin kehittää uusia ratkaisuja öljyn korvaamiseksi käyttöesineissä ja betonin korvaamiseksi rakentamisessa.
Kirjoittaja on joensuulainen ilmastoaktivisti ja yhteiskuntamaantieteilijä.
uutiskirje 
