Horisontti
Viime aikoina ehdotettujen moninaisten koulutusreformien julkilausuttuna ajatuksellisena tavoitteena on siirtyä teollisuusprosessia matkivasta koulutuksen organisoimisesta yksilökohtaista kehitysprosessia korostavaan kouluttautumiseen.
Tämä yksilöllisyyden yksipuolinen korostaminen johtaa helposti kilpailulliseen ja välineelliseen koulutuksen organisoimiseen ilman kaikkien kaipaamaa yhteisöllisyyttä. Haasteena on se, muodostuuko koulutuksen arkikäytänteistä sellaisia, että itse kukin meistä – oppilaana, opiskelijana, opettajana, vanhempana, tutkijana – yksilöllistämme kukin tavallamme yhteisöämme ja yhteistyömme puolestaan yksilöllistää meitä kaikkia, itse kutakin omin tavoin.
Kaikkiin työehto- ja työsopimuksiin on saatava sopimuskohta, jossa määritetään kussakin työssä varattu aika ja tapa oppimiselle.
Vajaassa sadassa vuodessa kapitalistisen talouden dynamiikka on pakottanut teollisen tuotannon täysin uuteen uskoon viemällä kansallisvaltioiden tuella ja myötävaikutuksella läpi ”tieteellis-teknisen vallankumouksen”, sitä sittemmin it-teknologialla terästäen. Nyt uusi teknologinen uudistusaalto on jälleen kypsymässä lähes kaikilla elämän ja tuotannon aloilla.
Ratkaisevaan asemaan on noussut osaaminen. Nyt myydään ja ostetaan osaamisen tuotoksia. Oppimalla työskentely on työn pääsisältö. Työ on organisoitumassa osaamisen, mutta valitettavasti ei sivistyksen periaatteiden mukaan.
Mitä työntekijöiltä sitten odotetaan? Maailman talousfoorumin 10 kärjessä -osaamislista näyttää tältä: monimutkaisten ongelmien ratkaisutaito, kriittinen ajattelutaito, luovuus, henkilöjohtaminen, keskinäinen yhteistyö, tunneälykkyys, harkinta ja päätöksenteko, palvelusuuntautuneisuus, neuvottelutaito, älyllinen joustavuus.
Lista on teknisen intressin läpilyömä: työntekijää ei valtuuteta työpaikalla täysivaltaiseksi ihmis- eikä kansakunnan jäseneksi, jolla on tietoa, tahtoa ja taitoa asettaa, arvottaa ja ratkaista aikakauden keskeisiä ongelmia.
Tekninen intressi on voitonintressin kääntöpuoli: se juuri rajaa asettamasta kysymyksiä, arvottamaan ratkaisuja ja löytämään keinoja aikakauden peruskysymyksiin siten kun ne asetetaan todeksi esimerkiksi YK:n 17:ssä kestävän kehityksen tavoitteessa.
Sivistys on juuri tietoa, tahtoa ja taitoa asettaa, arvottaa ja ratkaista aikakauden keskeisiä ongelmia. Ongelmat ovat nyt ihmiskunnan, maapallon ja aikakauden mittaisia, yhteisiä haasteitamme. Niiden ratkaisemiseen ei teknisen intressin mukainen kouluttautuminen riitä. Sivistyksen vaatimus onkin nyt radikaalin humanistinen: se tarkoittaa toden, hyvän ja kauniin elämän vaatimista YK:n 17:n kestävän kehityksen tavoitteen mukaisesti.
Perusta on yksilöyhteisöllisessä kehityksessä
Peruskoulujen oppimistulosten väliset erot pysyvät pieninä vain niin kauan kuin kunnat pitävät huolta siitä, että kaupunginosien väliset taloudellis-sosiaaliset erot eivät pääse repeämään. Tämä tarkoittaa, että peruskoulut ovat sisäisesti sosiaalisesti rikkaita ja moninaisia, ja siten pedagogisesti vaativia.
Peruskoulut eivät voi toimia vain ulkoisen maailman peilinä ja siten oppilaiden osaamiserojen ylläpitäjinä keskittyen ensisijaisesti oppimistulosten kontrollointiin. Peruskoulut eivät voi myöskään jättää oppilaita ja heidän vertaisyhteisöjään kouluyhteisön rakentamisen ja kehittämisen ulkopuolelle, vaan kaiken toiminnan ja pedagogiikan lähtökohtana on yhteisön kehittäminen yhdessä tekemällä, ja siis itse kunkin yhteisöllinen yksilöllistyminen omalle kehitysvaiheelle ominaisella tavalla (learning together by doing).
Jokaisella koulutusvaiheella on oma itsenäinen kehitystehtävänsä. Ainoatakaan koulutusvaihetta ei tule alistaa seuraavan vaiheen tavoitteille. Opinkaaren tulee muodostaa yksilöyhteisöllinen, vaiheittainen ja kehityksellinen kokonaisuus. Koulujärjestelmässä ei tule myöskään sallia ”pussinperiä” ja aina tulisi olla toinen, vaihtoehtoinen tapa edetä, jos yksi tapa ei onnistu.
Opinkaaren kokonaisuus uudelleen jäsennettynä
1. Suomessa perustuslain kaikille takaama peruskoulutuksen kokonaisuus muodostuu kolmesta opinkaaren vaiheesta: 6-vuotisesta alakoulusta, 3-vuotisesta yläkoulusta ja 3-vuotisesta opistosta. Peruskoulutuksen vaiheet ovat ensisijaisesti pedagogisia taitevaiheita, eivät erottavia hallinnollisia rakenteita. Kaikkia peruskoulutuksen suorittaneita kutsutaan ylioppilaiksi. Ylioppilastutkintolautakunta liitetään osaksi arviointikeskuksen, Karvin toimintaa.
2. Peruskoulun aine- ja luokanopettajakorosteiset pedagogiikat on koostettava yhteen siten, että perinteen siirtämistä korostava snellmannilainen ja käytännöllispraktista työtä korostava cygnaeuksellinen juonne rakentuvat yhteen toinen toisiaan tukien ja rikastaen.
3. Toisen asteen koulutus koostetaan kaikille yhteiseksi kolmivuotiseksi perusopistoksi. Se on perusopetusta kaikille, mutta ei enää peruskoulu eikä vielä yliopisto. Perusopistossa tiedon tuottamisen taito ja taidon käytön tuottama tieto rakentuvat yhdeksi pedagogiseksi periaatteeksi, jossa uuden tuottaminen yhteistyötiimeissä (learning together by making) on keskeistä.
Opiskelijoiden henkilökohtainen opintosuunnitelma rakennetaan ottaen huomioon se, mitä hän aikoo tehdä perusopiston jälkeen painottaen opinto-ohjelmassa sekä sisältöjä että työskentely ja oppimismenetelmiä tämän mukaisesti.
4. Ylioppilaskirjoitusten sijaan kehitetään opintojen aikana tehtävien tutkielmien kokonaisuus. Monipuolisesti toteutetut tieteelliset, taiteelliset tai tekniset tutkielmat edistäisivät pelkän tiedon muistamisen ja taidon teknisen osaamisen lisäksi nuorten tiedon tuottamisen ja tuotetun tiedon pätevyyden arvioinnin taitoja, taidon käytön kautta kerääntyvän kokemustiedon yleistettävyyttä sekä tiimityönä toteutettuna myös työelämän ja kansalaistoiminnassa tarvittavia yhteistyötaitoja.
Tutkielmien ilmiöpohjainen kysymyksen asettelu ja sisältö riippuisi siitä mitä suunnitelmia opiskelijalla perusopintojen jälkeisestä opinpolusta. Kokonaisuus voi olla metodisesti tai sektorikohtaisesti painottunut. Tutkielmia voidaan toteuttaa myös näyttöinä työpaikoilla.
Pyrittäessä jatko-opintoihin tai työhön, tutkielmien hankekansio toimisi näyttönä osaamisesta sekä lukiosta että ammatillisesta koulutuksesta valmistuneille.
5. Yliopisto on ekologinen yliopisto, sanan laajassa yhteiskunnallisessa mielessä. Yliopistojen tavoite on tiedon ja tiedon muodostukseen ja tuottamiseen liittyvien taitojen avoin, yhteisöllinen ja julkinen kehittäminen ja levittäminen globaalin kansalaisyhteiskunnan muodostamassa ekologisessa toimintatilassa. Sivistyksellinen tieto, taito ja luonne olennoituvat vasta maailmaa rakennettaessa, eivät vielä sitä kuvatessa.
Yliopiston tulisi olla vastuullinen ja aito maailmankansalainen. Yliopisto on, sanan laajassa mielessä, ekologinen yliopisto, joka määrittää itsensä toimijaksi toisen kautta itselleen sekä vastuulliseksi itselle ja toiselle (for-the-other).
Aitous, audenttisuus viittaa yliopiston itsemäärittelyyn ja itseymmärrykseen: yliopiston tulee olla avoin ja tosi itselleen. Sen tulee voida itse määrittää tutkimuksen, opetuksen ja oppimisen kohde ja tapa. Tämän yliopisto voi kuitenkin tehdä vain toisen kautta. Tämän toisen mittakaava on tätä nykyä maailma, ihmiskunta ja aikakausi, ei siis valtio, kansakunta ja kvartaalitalous. Siten yliopisto on vastuullinen maailmalle, johon se itsekin kuuluu.
Ekologisen yliopiston viisaus ja sivistys muotoutuu kolmen pyrkimyksen kautta: 1) keskittymällä asioihin, jotka ovat perustavanlaatuisen tärkeitä, 2) tuomalla yhteen kaikki tutkimisen, opetuksen ja oppimisen käyvät muodot, kunnioittaen kunkin osapuolen omaa panosta, 3) suuntautumalla ehdottamaan ratkaisumalleja oman aikamme keskeisiin ongelmiin.
On siis:
– kehitettävä ja päättäväisesti tavoiteltava yliopistoille strategia kansalaisyhteiskunnan kanssa tehtävää yhteistyötä varten.
– siirrettävä yliopistoissa tehtävä työ on-line-työksi.
– lisättävä julkisten luentojen pitämistä ja luennot levitettävä on-line-muodossa kaikille.
– lisättävä työskentelyä paikallisten viranhaltioiden ja yhteisöjen sekä kolmannen sektorin ryhmien kanssa, erityisesti sosiaalisista kysymyksistä.
– tarjottava neuvontaa ja ohjausta yhteiseksi hyväksi (pro bono).
– tarjottava tutkimus-, opetus- ja opintoaineistoja julkiseen käyttöön.
– tehtävä tutkimusta, joka käsittelee yleisiä huolenaiheita ja voivat huojentaa kärsimystä tai puutetta paikallisesti tai globaalisti.
– edistettävä sitä, että yliopistojen työntekijöistä kehittyy julkisia intellektuelleja, jotka hyödyntävät mielikuvitusta käyttäen mediaa käydessään julkista keskustelua ja rikastaessaan julkista tilaa.
– saatettava jokainen opiskelijaikäpolvi yhteistyöhön muiden maiden opiskelijoiden kanssa ja siten kehitettävä monikansallisia ja -kulttuurisia tutkimuksen, opetuksen ja oppimisen tiloja ja tilanteita. Tämän tavoitteena on kehittää opiskelijoista maailmankansalaisia (global citizens).
– tarjottava opiskelijoille mahdollisuus hyödyntää opinnoissaan yliopistokampuksen ulkopuolelle suuntautuvia opiskelijoiden sosiaalisia toimia ja hankkeita.
– edistettävä eri tieteenalojen keskinäisiä sidoksia ja kehitettävä ohjelmia, jotka suuntautuvat julkiseen toimintaan.
– liittouduttava koko maapallon mitassa edistämään tämän kaltaista ekologista ajattelua.
– laajemman mission maailmasta ja sen kehityksestä vastuun ottaminen oltava ilmiselvä osa yliopistojen elämää ja toimintaa, koska yliopistoja rahoitetaan monin osin valtion varoilla.
6. Aikuiskoulutuksessa olemme aivan uuden haasteen edessä. Jokaisella sukupolvella tulisi nyt olla entistä laaja-alaisempi peruskoulutus. Osaamista on petrattava koko työuran ajan. Tämä asettaa vakavan haasteen koko palkkatyömuodolle, paine siis ylittää teknisen ja voittointressin rajaama osaamistarve.
Tässä tilanteessa työttömyys ei voi olla koskaan työn vaihtoehto vaan opiskelu. Kaikkiin työehto- ja työsopimuksiin on saatava sopimuskohta, jossa määritetään kussakin työssä varattu aika ja tapa oppimiselle. On sovittava myös oppimisen moninaisista muodoista, lähtien oppimisesta työtä tehden, työaikaiset opiskelutauot/tuokiot, lyhyemmät tai pitemmät kurssit ja opintojaksot, työn ohessa tapahtuva opiskelu, tutkintomuotoinen opiskelu jne.
Valmistelussa olevan sosiaaliturvan kokonaisuudistamisessa (TOIMI-hanke) on koulutukselle ja kouluttautumiselle annettava tehtäväksi poistaa sanavarastosta ja yhteiskunnallisesta käytännöstä ilmaisu ”työtön” ja korvata se ilmaisulla ”opiskelija”.
psykologian tohtori
emeritus koulutustutkija
uutiskirje 