Li Andersson kirjoittaa vasemmistoliiton Työ on murroksessa -linjapaperissa (23.5.2018), että prekariaatin käsite on sanoittanut monille kokemusta työelämän epävarmuudesta. Mitä prekariaatilla tarkoitetaan? Selvennän käsitettä ja vastaan samalla tutkijoiden kritiikkiin prekariaattikeskustelua kohtaan.
Prekariaatti viittaa ihmisiin, jotka kokevat erityistä taloudellista turvattomuutta ja yhteiskunnallista oikeudettomuutta. Prekaarisuus tarkoittaa kokemusta oman olemassaolon epävarmuudesta ja olemisesta toisten mielivallan armoilla.
Prekariaattiin luetaan sellaisia ryhmiä kuin määrä- ja osa-aikainen työvoima, vuokratyövoima, itsensä työllistäjät, yksinyrittäjät, työttömät, nollatuntisopimuksella työskentelevät sekä pakolaiset ja turvapaikanhakijat. Alustatalous on uusin luku prekariaatin kuvassa.
Prekariaatin synty liittyy työelämän murrokseen, kun teolliselle ajalle tyypillisten vakaiden työsuhteiden rinnalle kehittyy joustavia työn tekemisen ja teettämisen tapoja – mutta kyse on myös laajemmin modernin kansallisvaltion kriisistä.
Työvoimaan kuuluu Suomessa noin 2,7 miljoonaa ihmistä. Jatkuvaa kokoaikatyötä tekee noin 1,6 miljoonaa. Muunlaiseen tilanteeseen sijoittui ihmisiä vuonna 2018 seuraavasti:
Määräaikainen kokoaikatyö 252 000
Jatkuva osa-aikatyö 234 000
Määräaikainen osa-aikatyö 110 000
Yksinyrittäjät (ei maa-, metsä- ja kalatalous) 183 000
Työttömät 202 000
Työvoimapoliittisissa toimenpiteissä olevat 124 000
Piilotyöttömät 128 000
Luvut sisältävät noin 40 000 vuokratyöntekijää sekä 84 000 nollatuntisopimuksella työskentelevää. Alityöllisiksi luokitellaan noin 140 000 ihmistä.
Näin saatu kokonaiskuva ei ole yhtä kuin prekariaatti. Osa yksinyrittäjistä ja määräaikaisista elää turvattua elämää, eikä heidän vuokseen tarvittaisi prekariaattikeskustelua. Osa- ja määräaikaisista kaikki eivät ole vastentahtoisia. Osa-aikaisista heitä on karkeasti kolmannes, määräaikaisista kolme neljäsosaa.
Luvut tekevät silti selväksi, että vakituisen kokoaikaisen työsuhteen rinnalle on kehittynyt laaja muunlaisen työn – ja työttömyyden – todellisuus. Perinteiset turvaverkot, oikeudet ja tulonjakomekanismit ovat siten rikki.
Työelämätutkijat Satu Ojala ja Pasi Pyörä ovat argumentoineet jokseenkin päinvastaisen kuvan puolesta. Heidän mukaansa työmarkkinat tai työmarkkinoiden epävarmuus eivät ole muuttuneet juurikaan 1980-luvulta. Tutkijoiden mukaan määrä- ja osa-aikaisia työsuhteita ei 2000-luvulla ole merkittävästi enempää kuin 1980-luvulla. Laman jälkeiset vuodet 1990-luvulla muodostivat poikkeuksen, mutta sittemmin määrä- ja osa-aikaisten määrä on ”normalisoitunut”. Ojalan ja Pyöriän mukaan vain ihmisten kokemus työelämän epävarmuudesta on lisääntynyt.
Oli täysin eri asia olla pätkätyöläinen 1980-luvulla kuin 2000-luvulla.
Ojalan ja Pyöriän tutkimus on kuitenkin huomattavan rajoittunut, kuten he itsekin toteavat. Tutkijat eivät käsittele lainkaan esimerkiksi sellaisia ryhmiä kuin yksinyrittäjät tai työttömät. Tutkimuksessa ei huomioida myöskään piilotyöttömiä ja työvoimapoliittisten toimenpiteiden kohteena olevia. Kuitenkin työn yrittäjämuotoistuminen ja rakenteellinen työttömyys ovat 2000-luvulla aivan eri tasolla kuin 1980-luvulla, mikä vaikuttaa koko työmarkkinoiden toimintaan.
Lyhyesti sanottuna oli täysin eri asia olla pätkätyöläinen 1980-luvulla kuin 2000-luvulla. Lähes täystyöllisyyden aikana kyse oli liikkeestä työstä työhön, kun nykyään liikutaan työstä työttömyyteen, aktivointitoimenpiteisiin ja ehkä jälleen uuteen pätkään tai itsensä työllistämiseen. Vastentahtoisten osa-aikaisten määrä on ollut kasvussa 1990-luvulta saakka, ja työikäisten keskuudessa vastentahtoisuus on ensisijainen syy osa-aikaisuudelle.
Suhdannenäkymistä, palkkatason matamisesta, yt-neuvotteluista tai vaikkapa niskan päälle painavasta asuntovelasta johtuen prekaarisuutta voidaan tietenkin kokea myös vakityöntekijöiden joukossa.
Prekaarisuuden valottaminen työttömyysastetta, aktiivista työvoimapolitiikkaa, sopimisjärjestelmän muutosta ja esimerkiksi nollatuntisopimusten, vuokratyövoiman, itsensä työllistämisen ja yrittäjyyden kasvua vasten johtaa varsin erilaiseen työnkuvaan kuin mihin työelämätutkijoiden mittarit yltävät. Kuvaan voidaan sisällyttää myös hyvinvointivaltion palvelujen heikentyminen, kotitalouksien velkaantuneisuus, vähemmistöjen kokema sorto, sukupuolten välinen epätasa-arvo, ekologinen kriisi ja muut kriisit.
Prekariaatin ja prekaarisuuden käsitteiden tarkoituksena on yhdistää näitä moninaisia kokemuksia ja politisoida niitä. 2000-luvun suuri kertomus voi olla prekariaatin tuleminen tietoiseksi itsestään luokkana, joka syntyy tämän yhteiskunnan sisällä, mutta sitä vastaan, ja rikkaampana kuin mitä tämä yhteiskunta voi sille tarjota.
Kirjoittaja on KSL-opintokeskuksen koulutustuottaja.
Jutun taulukko on laskettu Tilastokeskuksen Px-Web-tietokannasta. Tilastokeskuksen oma katsaus vuoden 2018 lukuihin tulee huhtikuussa 2019.
Lähteet:
Kotitalouksien velkaantuneisuus, Findikaattori 12.7.2018
Pyöriä, Pasi & Ojala, Satu (2017): Työn prekarisaatio. Teoksessa Pyöriä, Pasi (toim.) Työelämän myytit ja todellisuus, 42–62. Helsinki, Gaudeamus.
Tilastokeskuksen Px-Web-tietokannat
Työllisyyden vahva kasvu jatkui joulukuussa, Tilastokeskus 24.1.2019
Työllisyys parani vuonna 2017, Tilastokeskus 12.4.2018
uutiskirje 
