Saana-Maria Jokisen Ääniä sodasta käsittelee Syyriaa vuosina 2010–2015. Kirja pohjautuu pitkälti oppositioaktivistien haastatteluihin.
Syyrian sota on 2010-luvun kenties verisin ja moninaisin konflikti. Sen aikana 400 000 ihmistä on saanut surmansa, kuusi ja puoli miljoonaa on joutunut pakenemaan kodeistaan ja maailman kulttuurihistorian kannalta mittaamattoman arvokkaita esineitä ja rakennelmia on tuhottu. Sota on kuitenkin monen sattuman summa ja kaikki olisi voinut mennä toisin.
Ääniä sodasta on jaettu viiteen osaan. Ensimmäinen osa taustoittaa Syyrian tilannetta ennen sotaa, toinen käsittelee vallankumousta, kolmas itse konfliktia, neljäs suurvaltapolitiikkaa ja informaatiosodankäyntiä ja viimeinen tukalaa tilannetta hallinnon ja ääri-islamistien ristitulessa.
Syyrian sota on 2010-luvun kenties verisin konflikti.
Jokinen asui Damaskoksessa vuosina 2008–2010. Sen jälkeen hän on työskennellyt vapaana toimittajana Libanonissa ja Turkissa. Valtaosa kirjan haastatteluista on tehty vuosina 2011–2014.
Jokinen on kirjassaan halunnut korostaa syyrialaisten aktivistien kokemuksia ja näkökulmia. Etenkin sen jälkeen, kun Islamilaisesta valtiosta, pakolaiskriisistä ja suurvaltapolitiikasta tuli Syyrian sodan ykkösuutisia.
Aktivistien lisäksi Jokinen on haastatellut pitkän liudan tutkijoita. Lisäksi taustamateriaalina käytetään eri ihmisoikeusjärjestöjen raportteja, Wikileaks-sivustolle vuodettuja diplomaattisähkeitä sekä kansainvälisten mediatalojen uutisia.
Kirjan teksti on selkeää ja suoraviivaista. Puheenvuorot vaihtuvat sujuvasti ja kirjan monitasoinen kerronta – suurvaltapolitiikan, sodankäynnin ja yksittäisten aktivistien kertomusten välillä – muistuttaa etäisesti Antony Beevorin tai Peter Englundin historiankirjoitusta.
Beevor on erikoistunut toiseen maailmansotaan ja Englund Ruotsin historiaan. Molemmat elävöittävät historiantapahtumia kuvaamalla myös yhteiskuntien arkista elämää ruohonjuuritasolla. Siksi Jokisen kirjaa voisi tarinankerronnan tyylitajun perusteella luokitella yleisluontoiseksi tietokirjaksi journalistisella otteella.
Kirjassa kuvaillaan myös jonkin verran syyrialaisten aktivistien kokemaa pahoinpitelyä ja henkistä kidutusta syyrialaisissa vankiloissa, eikä se siksi sovellu kaikkein herkimmille.
Pelon ilmapiiri
Syyrian sotaa aktiivisesti seuraavalle kirjan kiinnostavin anti on Jokisen haastattelemien aktivistien kokemukset. Ensimmäisessä kappaleessa ne tarjoavat katsauksen Syyriaan ennen sotaa, jossa on vaikeata edetä ilman wastaa eli suhteita, mikä vaikeutti aikuistumisen etappeja niin kuin avioitumista ja oman asunnon hankkimista.
Pelon ilmapiiriä vahvisti myös rehottava korruptio ja tiedustelupalveluiden eli mukhabaraatin mielivaltainen käytös. Lisäksi presidentti Bašar al-Assadia pönkittävä henkilökultti oli niin vahva, että maata kutsuttiin puolivirallisesti Assadin Syyriaksi eli Suria al-Assad.
Elämä Syyriassa ennen sotaa oli kuitenkin monimuotoista ja Jokinen muistelee entistä kotimaataan myös lämmöllä.
– Muutin Syyriaan Lontoosta. Damaskos tuntui silloin turvalliselta ja ihmiset olivat valtavan ystävällisiä. Moni käsitteli elämän kääntöpuolia mustan huumorin kautta. Katukuvassa ei myöskään näkynyt narkkareita. Rikollisuus oli hallinnon ja sen lähellä olevien oligarkkien monopolia, Jokinen kertoo puhelimitse.
Hukattu toivo
Kirjan toinen osa käsittelee vallankumousta, jonka alkumetreillä oli Jokisen mukaan yksi erityisen käänteentekevä hetki: nimittäin presidentti Assadin puhe Syyrian parlamentissa 30. maaliskuuta vuonna 2011. Puheessaan Assad vähätteli mielenosoittajien kohtaamaa poliisiväkivaltaa ja luonnehti heitä ulkomaalaisiksi agenteiksi.
Jokisen mukaan moni uskoi vielä ennen Assadin puhetta parlamentissa, että nuori presidentti voisi uudistaa maata perusteellisesti. Siinä vaiheessa mielenosoittajat eivät edes vaatineet presidentin eroa, vaan uudistuksia, niin kuin poikkeuslain kumoamista.
– Toisaalta koko yhteiskuntajärjestelmä oli tullut päätöspisteeseen ja Syyrian uudistaminen olisi käytännössä ollut mahdotonta, Saana-Maria Jokinen arvioi.
Hybridisota
Kansainvälisen politiikan vaikutuksia Syyrian sotaan käsitellään kirjassa myös jonkin verran, etenkin sen neljännessä osassa.
Näistä kenties hämärin ilmiö on hybridisodankäynti, joka on muun muassa ilmennyt joidenkin länsimaalaisten tutkijoiden ja salaliittoteoreetikoiden vahvana julkisena tukena presidentti Assadille.
Tosin kirjaa varten haastateltu Birminghamin yliopiston professori Scott Lucas arvioi, ettei Assadia puolustaville länsimaalaisille puhuville päille makseta rahaa. Ehkä kyse lienee huomiosta ja arvostuksesta.
Niin kuin jutun alussa todettiin: Syyrian sota on yksi nykyaikamme monimutkaisimmista konflikteista, josta puhutaan paljon, mutta usein ilman syyrialaisia aktivisteja. Siksi kirja tuonee uuden nyanssin suomalaiseen julkiseen keskusteluun Syyrian konfliktista.
Saana-Maria Jokinen: Ääniä sodasta. Syyrian tie vallankumouksesta suursotaan. Gaudeamus 2020. 357 sivua.
uutiskirje 