Yhdysvaltain demokratiassa on aina ollut suuret puutteensa. Takana on sekä rakenteellisia tekijöitä että käytännön syitä, kuten rahan suuri vaikutusvalta vaaleissa.
Demokratian ydin on silti ollut olemassa: vallanpitäjiä on mahdollista vaihtaa vaaleissa ja vaalitulos hyväksytään eli järjestelmää pidetään legitiiminä.
Donald Trumpin presidenttikausi horjutti uskoa järjestelmään. Nyt monet pelkäävät, ettei se ollutkaan poikkeama, vaan tulossa voi olla vielä pahempaa.
Marraskuun vaaleista
vaalivilppiväitteisiin
Kerrataanpa hieman kahdeksan viime kuukauden tapahtumia.
Trump hävisi vaalit selvästi, mutta kieltäytyi hyväksymästä tulosta. Hän ryhtyi tukijoineen levittämään perusteettomia salaliittoteorioita vaalivilpistä.
Tammikuun 6. päivänä Trumpin kannattajat tunkeutuivat kongressiin eli yrittivät tehdä kapinan estääkseen vaalituloksen vahvistamisen.
Vain muutama tunti valtausyrityksen päättymisen jälkeen 147 senaatin ja edustajainhuoneen republikaania eli reilusti yli puolet heistä äänesti vaalituloksen hyväksymistä vastaan. Yksi edustaja sanoi myöhemmin, että useat republikaanit äänestivät näin, koska he pelkäsivät perheidensä turvallisuuden puolesta.
Trump itse ja hänen tukijansa jatkoivat koko kevään vilppiväitteiden esittämistä. Valhetta vastustavia republikaaneja alettiin savustaa tehtävistään sekä kongressissa että osavaltiotasolla.
Vapaiden ja rehellisten vaalien minimiehdot ovat uhattuina.
Kymmenissä republikaanien johtamissa osavaltioissa on ryhdytty säätämään lakeja, joilla vaikeutetaan äänioikeuden käyttämistä.
Senaatti vapautti republikaanien äänillä Trumpin virkarikossyytteestä tammikuun 6. päivän valtausyrityksen lietsomisesta.
Republikaanit torjuivat kongressissa esityksen tutkimuskomission perustamisesta selvittämään kongressin valtausyritystä.
Huolestuneiden politiikan-
tutkijoiden kirje
Edellä kuvattuja tapahtumia voi tuskin pitää merkkeinä ainakaan terveestä demokratiasta.
Yli sata tunnettua amerikkalaista politiikan tutkijaa julkaisi kesäkuussa huolestuneen avoimen kirjeen.
”Erityisesti olemme seuranneet syvästi huolestuneina sitä, miten republikaanien johtamat osavaltioiden lainsäädäntöelimet ovat viime kuukausina ehdottaneet tai toteuttaneet toimia, joita pidämme radikaaleina muutoksina vaalien ydinprosesseissa, vastauksena todistamattomiin ja tarkoituksellisesti haitallisiin väitteisiin varastetuista vaaleista. Yhdessä nämä aloitteet ovat muuttamassa useat osavaltiot sellaisiksi poliittisiksi järjestelmiksi, joiden ei voi enää katsoa täyttävän vapaiden ja rehellisten vaalien minimiehtoja. Näin ollen koko demokratiamme on vaarassa”, kirjoittivat tutkijat.
Allekirjoittajat toteavat, että jokaisella kansalaisella pitää olla yhtäläinen äänioikeus, jonka käyttämistä ei saa estää. Ja ”kun puolue häviää vaalit, on puolueen, sen ehdokkaiden ja kannattajien oltava valmiita hyväksymään tappio ja tunnustamaan tuloksen legitiimisyys”.
Näinkö kuolevat
demokratiat?
Steven Levitsky ja Daniel Ziblatt julkaisivat vuonna 2018 paljon keskustelua herättäneen kirjan How Democracies Die, joka varoitti autoritaarisuuden uhkaavan monia demokratioita. Kirjan mukaan suurin uhka demokratialle eivät ole vieraat armeijat tai väkivaltaiset kumoukset, vaan vaaliuurnilla pienin askelin tapahtuva rapautuminen.
He nostivat Unkarin Viktor Orbánin, Turkin Recep Tayyip Erdoganin ja Venezuelan Hugo Chávezin esimerkeiksi vähitellen tapahtuneista muutoksista. Kaikki näyttää pitkään jatkuvan normaalisti, mutta valta keskittyy niin, että sen haltijoita on yhä vaikeampi saada syrjään.
Ziblatt sanoi The New Yorkerissa toukokuussa julkaistussa haastattelussa, että poliittinen ilmasto on Yhdysvalloissa nyt paljon huolestuttavampi kuin mitä he osasivat kirjassaan ennakoida, vaikka silloin oli jo toinen vuosi Trumpin kautta menossa.
”Miten olisimme voineet vakavissamme ottaa huomioon, että Yhdysvalloissa olisi presidentti, joka on valmis päästämään kapinan valloilleen varastaakseen vaalit, jotka hän selvästi hävisi – ja vielä sen jälkeenkin säilyttäisi puolueensa tuen”, sanoi Ziblatt.
Guardianin haastattelussa Ziblatt sanoi, ettei kyse ole yhdestä henkilöstä vaan laajemmista rakenteellisista tekijöistä. Disinformaatio ja salaliittoteoriat ovat paljon syvemmällä tasolla kuin Trumpin valintavuonna 2016.
Republikaanit eivät pysty
voittamaan tasakentällisillä
Myös Ziblatt pitää huolestuttavimpana osavaltioissa tapahtuvaa pyrkimystä vaalisääntöjen muuttamiseen. Hänen mukaansa republikaanit ovat huomanneet, etteivät äänestäjät rankaise tällaisista hankkeista, vaan päinvastoin palkitsevat.
Trumpilaiset pyrkivät osavaltioissa syrjäyttämään niitä vaaleista vastaavia valtiosihteereitä, jotka eivät suostuneet kumoamaan vaalitulosta. Trump sai lisäksi nimitettyä vetoomustuomioistuimiin lukuisia kovan linjan oikeistolaisia, jotka voivat tulkita vaalilakeja republikaanien eduksi.
Republikaaneista demokraatteihin siirtynyt politiikan kommentoija Kurt Bardella sanoi Guardianin haastattelussa, että ”republikaanipuolueen linja on nyt sataprosenttisesti demokratian vastainen”.
Puolue tietää Bardellan mukaan, ettei ”se voi tasakentällisillä pelattaessa voittaa. Niinpä se on tuplannut ponnistelunsa tukeakseen wannabe-autokraattia ja tekee kaikkensa horjuttaakseen demokratian suojamekanismeja”.
Monet uskovat QAnonin
salaliittoteorioihin
Toukokuun lopulla julkaistiin hätkähdyttävä kyselytutkimus, jonka mukaan 15 prosenttia amerikkalaisista uskoo QAnonin salaliittoteorian perusväitteen siitä, että Yhdysvaltain hallitusta, mediaa ja talouselämää hallitsevat saatanaa palvovat pedofiilit, jotka pyörittävät maailmanlaajuista lapsikaupparinkiä. Republikaaneista näin uskoo peräti 23 prosenttia.
Republikaaneista 28 prosenttia uskoo, että ”pian on tulossa myrsky, joka pyyhkäisee eliitit vallasta ja palauttaa oikeutetut johtajat”. Samoin 28 prosenttia republikaaneista katsoo asioiden olevan niin pahasti pielessä, että ”todelliset patriootit saattavat joutua turvautumaan väkivaltaan pelastaakseen maansa”.
Fox-kanavan ja sitäkin jyrkempien oikeistomedioiden seuraaminen lisää tilastollisesti alttiutta uskoa QAnonin väitteitä.
QAnoniin uskovia on siis enemmän kuin monen perinteisen uskontokunnan jäseniä. Ne eivät tietenkään ole erillisiä, vaan voi yhtä aikaa olla molempia. Erityisesti taipumusta uskoa QAnoniin lisää kuuluminen valkoisiin evankelikaalisiin protestantteihin, espanjankielisiin protestantteihin tai mormoneihin.
Valkoisen evankelikaalisen oikeiston piirissä ovat yleisiä myös apokalyptiset visiot, jotka viime vuosina on kytketty Trumpiin. He katsovat kuuluvansa Jumalan valittuun kansaan, joka pelastuu jumalallisen suunnitelman mukaan pikapuoliin tulossa olevassa maailmanlopussa. Vastakkainasettelu muihin ihmisiin on jyrkkä.
Perusongelma ei hulluus,
vaan urapoliitikot
Talousnobelisti Paul Krugman kirjoitti äskettäin New York Timesissä, että huomion keskittyminen järjettömyyksiin voi haitata sen ymmärtämistä, miten tästä tuli mahdollista.
Salaliittoteorioita ja valkoista raivoa on ollut ennenkin. Poikkeuksellista on nyt se, että republikaanien eliitti on syöttänyt vaalivalheita ylhäältä päin, ja hyvin harva merkittävä republikaani on asettunut vastaan. ”Perusongelma ei ole niinkään hulluus, vaan urapoliitikot”, kirjoitti Krugman.
Republikaanien urapoliitikot myötäilevät trumpilaisia.
Lojaalisuus on palkittu varmoilla paikoilla republikaanien hallitsemissa vaalipiireissä. Rivistä lipeämisestä rangaistaan.
Vaikka jopa yli puolet republikaanien äänestäjistä todella uskoo väitteet varastetuista vaaleista, ei suurin osa kongressin republikaaneista niihin oikeasti usko. ”Pelkuruus, ei hulluus”, voi Krugmanin mukaan tuhota Yhdysvaltain demokratian.
Republikaanien keskilinja
siirtynyt yhä oikeammalle
Missä vaiheessa republikaanipuolueesta tuli uhka demokratialle?
Likainen peli ja esimerkiksi gerrymandering (vaalipiirien rajojen vetäminen omalle puolueelle edullisiksi) tunnetaan jo 1800-luvulta, ja molemmat pääpuolueet ovat syyllistyneet niihin. Aikoinaan demokraatit olivat rotuerottelun puolue ja etelän demokraatit olivat sitä vielä 1960-luvulla. Vähitellen asetelmat kääntyivät.
Ehkä yksi käännekohta oli silloisen edustajainhuoneen puhemiehen Newt Gingrichin ja republikaanien päästrategin Karl Roven häikäilemätön, hyväksyttävyyden rajoja rikkonut toiminta 1990-luvulla.
Barack Obaman voitto vuoden 2008 presidentinvaaleissa oli monelle valkoiselle oikeistolaiselle isku vallitseville arvoille.
Monet ovat nyt nostaneet esiin Thomas Mannin ja Norman Ornsteinin mielipidekirjoituksen Washington Postissa keväällä 2012 (maksumuurin takana). Kolme vuotta aikaisemmin oli saanut alkunsa Teekutsuliike, joka vaati veronalennuksia ja vastusti julkista terveydenhuoltoa.
Mannin ja Ornsteinin mukaan republikaanien keskilinja oli siirtynyt selvästi oikealle. Puolue on ”ideologisesti äärimmäinen; halveksuu kompromisseja; sitä ei liikuta tavanomainen käsitys faktoista, todisteista ja tieteestä; eikä se pidä poliittista oppositiota legitiiminä”.
”Demokraattinen kokeilu
voi olla lähellä loppua”
Nyt on tultu tilanteeseen, jossa uhkana ei ole pelkästään valtion verotulojen menetys, vaan fyysinen väkivalta. Erimielisyys ei koske enää vain politiikan sisältöä, vaan jopa poliittisten vastustajien olemassaolon oikeutta.
Trumpin turvallisuuspoliittisena neuvonantajana toiminut Michael Flynn sanoi äskettäin (vaikka kiisti sen myöhemmin), että Yhdysvalloissa ”pitäisi tapahtua” Myanmarin tyylinen sotilaskaappaus.
Robert Reich kirjoitti kesäkuussa, että republikaanien gallupkannatus on selvästi vähentynyt marraskuun jälkeen, mutta ”ne jotka ovat pysyneet puolueessa, ovat vihaisempia, ideologisempia, enemmän totuuden kieltäviä ja rasistisempia kuin heitä edeltävät republikaanit”.
Annetaan viimeinen sana vielä Krugmanille: Yhdysvaltain ”demokraattinen kokeilu saattaa olla lähellä loppua. Tämä ei ole liioittelua; tämä on ilmiselvää jokaiselle politiikkaa seuraavalle. Republikaanit saattavat ottaa vallan laillisesti; he saattavat voittaa vaikeuttamalla äänestämistä; tai republikaanien lainsäätäjät saattavat yksinkertaisesti kieltäytyä hyväksymästä demokraattien valitsijamiesääniä ja julistaa Donald Trumpin tai hänen seuraajansa voittajaksi.”
uutiskirje 