Viime viikon kieppeillä politiikan kieleen ilmestyi uusi sana: taksonomia. Ministerit, kansanedustajat ja asiantuntijat käyttivät sitä keskusteluissa tiiviisti ikään kuin olisivat tienneet, mistä puhuvat.
Kuulijat ainakaan eivät tienneet eivätkä pääosin tiedä vieläkään. Minäkään en tietenkään tiennyt. Selvitin asian kaksi kertaa, mutta ei jäänyt mieleen.
Selvitän uudelleen. Mitähän Kielitoimisto sanoo taksonomiasta? Se sanoo paljonkin, mutta sen näkökulma kietoutuu myyriin ja kontiaisiin.
Wikipediankin mukaan taksonomia on jonkinlainen biologian luokittelujuttu. STT:n jutusta taas kävi ilmi, että ”taksonomialla eli kestävien rahoitustuotteiden määritelmällä EU pyrkii ohjaamaan sijoituksia tulevaisuudessa niin, että ne tukisivat ilmaston ja ympäristön kannalta kestäviä hankkeita”.
Jep jep.
Tästä sitten oltiin erimielisiä Suomen hallituksessa, ja Suomi päätti äänestää taksonomiaa vastaan EU:ssa parin viikon kuluttua. Tai jotain. Joka tapauksessa vihreät ja vasemmistoliitto jättivät päätökseen eriävän mielipiteensä.
Vaikea sanoa, karkottiko taksonomian hokeminen yhä lisää ihmisiä politiikan ääreltä vai vahvistiko se vain sitä liturgisenomaista, turvallisuutta herättävää tunnetta, joka iltauutisissa on ollut vallalla varmaankin jo Yleisradion perustamisesta lähtien. Suomalaiset istahtavat katsomaan pääuutislähetystä, ovat ajatuksissaan, ja hätkähtävät hereille, kun säätiedotus alkaa.
– Keskustelu on ollut vinossa siitä, mikä taksonomia on, sanoi ympäristöministeriön virkamies julkisuudessa.
Ai jaa. No se selventää asiaa.
EU:sta tulee suomen kieleen kaikenlaisia heikkoja käännöksiä tai taksonomian tapaan sanoja, joita ei ole edes yritetty kääntää. Toivottavasti tämä ei johdu siitä, että kukaan ei varsinaisesti tiedä, mitä ne tarkoittavat.
EU-kieli direktiiveineen on vakiintunut ja arkipäiväistynyt, ja samalla kuulemma parantunut. Siitä ei mediassa juurikaan puhuta, mutta EU:ssa kielen tasoa seurataan tarkkaan. Silti sieltä pääsee livahtamaan julkiseen keskusteluun erikoisia ilmaisuja.
Edellinen epämääräinen EU-ilmaisu, jonka kanssa taistelin, oli ilmaisu ”tieteellisen neuvon pohjalta”. Se kuulostaa siltä, että se on käännetty jostain EU:n valtakielestä.
Neljännellä kerralla kysyin taksonomia-asiaa kansanedustajalta ja sainkin asiallisen vastauksen. Se oli 14 000 merkkiä pitkä. Pituus kertonee oleellisen taksonomian luonteesta: ei voi kuvailla parilla sanalla.
Kansanedustaja Merja Kyllönen onnistui kuitenkin kiteyttämään taksonomian parhaimmillaan yhteen sanaan: Taksonomia on luokitusjärjestelmä. Hän on eduskunnassa EU-asioita käsittelevän suuren valiokunnan jäsen.
Hän tarkensi: ”EU-taksonomia on työkalu, joka auttaa sijoittajia, yrityksiä ja liike-elämän toimijoita sekä EU:n jäsenvaltioita suuntaamaan rahaa vähähiilisten, kestävästi toimivien ja resurssitehokkaiden yhteiskuntien siirtymää edistäviin toimenpiteisiin”.
Nyt herääkin vain kysymys, että kun se kerran on luokitusjärjestelmä, miksei sitä voi sanoa luokitusjärjestelmäksi.
Vaan onko tuolla väliä? Taksonomia herätti närää, hämmennystä ja riitaa ja eli uutisissa viikon. Enää siitä ei puhu kukaan.
Toimittaja
lehti 