Etuoikeuksista puhuminen on nykyään kulttuurista valtavirtaa. Kun superjulkkis Roope Salminen perkaa seksuaalirikostuomiotaan haastattelussa, hän muistuttaa, että on etuoikeus voida valottaa omaa näkökulmaa asioihin julkisella korokkeella. Influensserit muistavat yhä useammin kertoa luksuselämää esittelevän postauksen yhteydessä tiedostavansa, että ”kaikilla ei ole mahdollisuutta tähän”.
Etuoikeuden käsitteellä viitataan suhteelliseen etuun, jonka jokin tietty melko pysyvä ominaisuus ihmiselle tuottaa. Tällainen voi olla esimerkiksi taloudellinen asema, ihonväri tai vammattomuus. Etuoikeuksien reflektoimisella tarkoitetaan yleensä tietoisuutta siitä, että meillä ei ole samat lähtökohdat elämässä. Asemamme vaikuttaa siihen, mitä voimme yhteiskunnassa toivoa ja saavuttaa.
Etuoikeuspuheen valtavirtaistumisen seuraukset ovat kuitenkin kysymysmerkki. Nyt kun yhä useampi on tietoinen omista etuoikeuksistaan, tarkoittaako se, että ”pelikenttä tasoittuu” ja mahdollisuutemme lähestyisivät toisiaan? Lyhyt vastaus on ei.
Karl Marxin yksi elämään jäänyt sitaatti kuuluu: ”filosofit ovat tähän saakka vain tulkinneet maailmaa eri tavoin, vaikka tarkoitus on muuttaa sitä”. Tietoisuus yhteiskunnallisista alistussuhteista on tietenkin oleellinen alkuaskel maailman muuttamiseksi. Pelkkä etuoikeuksien päässälasku ja tuloksen kirjoittaminen postauksen saatetekstiin ei kuitenkaan ole maailman muuttamista.
On ymmärretty jotain perustavasti väärin, jos ajatellaan, että rikkaiden ihmisten tietoisuus omista rikkauksista tekisi maailmasta erilaisen. Valitettavasti finanssikeinottelijat ovat hyvinkin tietoisia siitä, miten absurdisti maailmantalous suosii pientä joukkoa spekulaatiota harrastavia pukumiehiä. Myös Yhdysvaltojen syvän etelän plantaasiherrat olivat hyvin tietoisia omasta statuksestaan ja valmiita suojelemaan sitä jopa sisällissodalla.
Tietoisuus hyvästä asemasta ei saa ihmistä majoittamaan karkotusuhan alla olevia turvapaikanhakijoita tai kannattamaan perustuloa. Ja vastaavasti: hyvä asema ei myöskään saa ihmistä automaattisesti äänestämään kokoomusta ja vaatimaan tukia pois köyhiltä. Mitä siis pitäisi ajatella nykyisestä etuoikeuspuheen yleisyydestä?
Yksi työväenliikkeen alkuvaiheen ajatuksista koski alistettujen itseorganisoitumista. Sen sijaan, että odotetaan hyväosaisten pöydästä putoavia almuja, lähdetään omasta asemasta käsin muuttamaan yhteiskunnan olosuhteita. Tähän organisoitumiseen ovat tervetulleita myös hyväosaiset, mutta sen alkusysäys ei ole etuoikeutettujen myötätunto.
Etuoikeuspuhe jää helposti yksilötason valintoihin ja oman navan tuijotteluun. Ajatuksena ehkä on, että huono omatunto tai tietoisuus saisi jokaisen influensserin jakamaan 20 prosenttia seuraajistaan yhteiskunnan vähäosaisille ja jokaisen sijoittajan laittamaan osan varoista vastuullisiin kohteisiin. Vähälle huomiolle jäävät itse alistussuhteet, joiden seurauksena etuoikeuksia syntyy.
Yksilön etuoikeuksien rinnalla kannattaakin tarkastella niiden taustalla piileviä kollektiivisia valtasuhteita. Miksi toisilla on sata sijoitusasuntoa ja toisilla vain vuokranantajan saapas oman pään päällä? Samalla on kysyttävä, mitä voidaan tehdä, jotta maailma ei toimisi asuntosijoittajien ja toimitusjohtajien ehdoilla.
Yksilön syyllisyyden sijaan tällainen ”tietoisuus” voi näyttää, mitä voitettavaa voisi olla, jos alistetut itse kumoavat alistussuhteensa.
lehti 