Annastiina Heikkilän kipeänkaunis esikoisromaani antaa nyky-Ranskalle kasvot

Fediverse-instanssi: Jaa linkki

Väkevän yhteiskunnallinen esikoisromaani Vapaus valita kohtalonsa (WSOY 2022) kuvaa kolonialismin kipeitä haavoja, rasismia, osattomuutta, eliitin vallankäyttöä ja ennen kaikkea haavoittuvaista ja hellivää ystävyyttä. Kirja ei kuitenkaan ole mikään poliittinen pamfletti, vaan mukaansatempaava, taiten kirjoitettu hienovireinen romaani.

– Halusin kirjoittaa ristiriitaisesta, läpipääsemättömästä Ranskasta todenmukaisen, rouhean kouriintuntuvan kaunokirjallisen teoksen julistamista välttäen.

Ylen ulkomaantoimittajana työskentelevä Annastiina Heikkilä on asunut Pariisissa teiniajoistaan lähtien, mutta edelleenkin hän tarkkailee Ranskaa ja ranskalaisuutta herkullisesti tapakulttuuriakin piikitellen, ulkopuolisen katseella kuten kirjan toinen päähenkilö Lea.

Työnsä puolesta ja ranskarakkautensa huumassa Heikkilä on seurannut Ranskan kulttuuria,
taloutta ja politiikkaa herkästi havainnoiden. Toimittajana hän on päässyt näkemään laajasti toista kotimaataan, ymmärtämään ranskalaisuutta ja kurkistamaan niin vallan kabinetteihin kuin Ranskan politiikan ja ihmisten arjen kääntöpuolille.

– Ehkä minulla ranskarakkauteni ohella oli jotakin hampaankolossa toista kotimaatani kohtaan, mitä pääsin kaunokirjallisuuden turvin kuvaamaan. Ranskahan on hyvin elitistinen, ulossulkeva, ristiriitainen ja raivostuttava maa, jossa tasa-arvopyrkimyksissä ollaan vielä etäällä. Samalla ranskalaiset ovat hyvin historiatietoisia ja ylipäätään sivistyneitä, valtavan kirjallisen perinnön omaavia. Heidän kykynsä keskustella ja olla railakkaastikin eri mieltä yhteiskunnallisista epäkohdista on ihailtavaa.

Aikaisemmin Heikkilä on kunnostautunut tietokirjailijana, Bibistä burkiniin eli totuuksia ranskatar-myytin takaa (S&S 2018) ja Miksi Ranska raivoaa? Macron ja keskiluokan kapina (S&S 2019) avaavat kiinnostavasti muun muassa tasa-arvokysymyksiä ja luokkaeroja kuten humaani romaanikin. Kirja huokuu empatiaa toiseutta kokevia, elämässään sivustakatsojiksi ajautuneita, oikeuksiaan perääviä kohtaan kuten Heikkilä itsekin. Kuvaavaa on, kuinka hän Facebook-päivityksessään reagoi Suomeen rantautuneen mursun kohtaloon: ”Suren mursua. Sen tarina ja myöhäinen pelastusoperaatio tuntuvat jotenkin kuvastavan maailman tilaa.”

Juonivetoisessa romaanissaan Heikkilä kertoo kolmen naisen tarinan. Heidän kauttaan hyväksytyksi tulemisen tarve nousee yhdeksi kirjan keskeiseksi teemaksi. Suomalais-ranskalainen Lea pinnistelee kaikin voimin tullakseen hyväksytyksi eliittipiireissä, Anissa löytääkseen paikkansa ja yhteiskunnallisen oikeutuksensa ja oikeudenmukaisuutta algerialaistaustaisena ranskalaisena ja Anissan isoäiti, Rahma yrittää ylläpitää toivoa ja ihmisyyttä Algerian sodan kurimuksessa.

”Ranska on erittäin vahvasti luokkayhteiskunta.”

Anissa työskentelee isänsä ravintolassa Nantesissa, Lea opiskelee eliittiyliopistossa Pariisissa. Tyttöjen alakouluaikoina solmittu ystävyys alkaa rakoilla, kun he ajautuvat tyystin erilaisiin asemiin taustojensa ja valintojensa vuoksi.

– Kirjani on ennen kaikkea kuvaus syvästä, haavoittuvasta ja vahvasta, sisarellisesta ystävyydestä. Siitä kuinka me muovaudumme suhteessa toisiin, rakkaisiin ihmisiin. Yksin ihminen ei ole oikein mitään. Ystävyyssuhteet ovat kiinnostavia, koska niihin liittyy niin vahvoja tunteita: rakkautta, häpeää, pelkoa ja kiinnostavaa hämäryyttä.

Lea hakee paikkaansa hienostelevien herraskakaroiden kansoittamassa huippuyliopistossa. Keskiluokkaisista taustoista tulevana maahanmuuttajana hän kokee vierautta eliittiperheissä kasvaneiden, viisastelevien opiskelukavereidensa joukossa. Eliitin sisäpiireihin hän pääsee kurkistamaan tutustuttuaan lähemmin sisäministeriön kansliapäällikön radikalisoituneeseen poikaan.

– Ranska on erittäin vahvasti luokkayhteiskunta. Vanhempien varallisuus korreloi, mitä kouluja heidän lapsensa käyvät ja millaisiin yhteiskunnallisiin asemiin he pääsevät. Aika pieni piiri päätyy yhteiskunnan huipulle eliittitehtäviin. Kuten viimeisten vaalien vaalituloksista kävi ilmi, Ranska on myös kahtiajakautunut maa.

Heikkilästä ei olisi ollut lainkaan mahdotonta, että Marine Le Pen olisi voittanut vaalit. Tämä ei hänen mukaansa välttämättä kerro siitä, että ranskalaiset edustaisivat äärioikeistolaista maailmankuvaa vaan siitä, että Ranskassa on äärimmäisen paljon patoutunutta tyytymättömyyttä ja pettyneisyyttä. Tunnetta siitä, että ei tule kuulluksi eikä nähdyksi. Nämä tuntemukset ovat voimakkaasti kirjassakin läsnä.

Heikkilä on tehnyt huolellista ja laajaa taustatyötä kirjaansa varten. Hän ruotii lähes trillerimäiseksi äityvässä kirjassaan viiltävästi muun muassa ranskalaista korruptiota ja poliisiväkivaltaa ja suomii kaunistelematta valtaapitävien löyhää moraalia.

Kirjallisuus voi lisätä empatiaa ja ymmärrystä, Annastiina Heikkilä toteaa. Kuva: Juha Nurminen

Erityisen huolellisesti hän on perehtynyt Algerian itsenäisyyssotaan ja ylipäätään Ranskan ja Algerian pitkään, veriseen historiaan ja harkien, Ranskan puolella Algerian itsenäisyyssodassa taistelleiden, kaltoinkohdeltujen muslimien kohtaloihin. Algerian voitettua sodan heidät leimattiin maanpettureiksi ja kymmeniä tuhansia harkeja surmattiin.

Lupauksistaan huolimatta Ranskan presidentti Charles de Gaulle hylkäsi nämä Ranskan puolesta eturintamassa taistelleet miehet ja heidän perheensä estäen heidän pääsynsä Ranskaan. Osa pakeni ja joutui suljetuksi epäinhimillisiin, vankilamaisiin leireihin. Se oli myös kirjan toisen päähenkilön, Anissan isovanhempien kohtalo, jota kirjassa kuvataan sydäntäsärkevästi isoäiti Rahman kirjeiden välityksellä. Hienosti kirjoitetut kirjeet tuovat esiin Heikkilän kahdessa eri aikatasossa kulkevan kirjan nerokkaan rakenteen ja kielellisen kirkkauden.

– Tämä historian häpeäpilkku on edelleenkin Ranskassa käsittelemätön tabu. Ranskassa Algerian sodasta alettiin puhua sotana vasta vuonna 1999. Sitä ennen siitä puhuttiin sievistellen Algerian tapahtumina ja muilla argumenteilla. Vasta nyt presidentti Emmanuel Macron on pyytänyt julkisesti anteeksi harkien julmaa kohtelua.

”Ranskaa on vaikea ymmärtää ilman tietoisuutta Algerian sodasta.”

Lukijan historiatietoisuutta syventävässä kirjassa nousee riipaisevasti esiin, etteivät kolonialismin syvät haavat ole umpeutuneet Ranskassa vieläkään. Maan historian likapyykkiä pestään yhä. Kolonialismi on edelleen päivän polttava aihe Ranskassa ja ylipäätään Euroopassa edelleenkin.

– Ranskaa on vaikea ymmärtää ilman tietoisuutta Algerian sodasta. Tunsin pakottavaa tarvetta nostaa tämän teeman esille, sillä se avaa symbolisesti monia muitakin asioita kirjassani. Halusin kirjoittaa Anissan ylisukupolvisen tarinan kuvatakseni Algerian sodan aiheuttamia traumoja. Taustatyötä tehdessä kohtaamani inhimillisen kärsimyksen mittakaava oli itsellenikin karmaiseva yllätys.

Kirjaa kirjoittaessa Heikkilä oletti, että noista 60-luvun kauheuksista voidaan jo tehdä tilintekoa.

– Nyt nuo ihmiskunnan hirvittävimmät teot jälleen toistuvat Ukrainan sodassa seurauksinaan pakolaisuus, suru ja epätoivo kuten Anissan perheen tarinassa. Valitettavasti nämä kirjani tarinat ovat universaaleja ja toistuvia. Verisiä sotia on käyty ja käydään aina, nyt sadistisine julmuuksineen Ukrainassa keskellä Eurooppaa, eikä pidä unohtaa Syyrian sotaa, eikä muitakaan 2000-luvulla käytyjä sotia julmuuksineen.

Kirjan nimi on paradoksaalisesti Vapaus valita kohtalonsa korostaen, että mahdollisuuksien ja vapauksien rajat eivät ole kaikille lainkaan samat. Romaanin päähenkilöt joutuvat hakemaan vapauksia kohtaloidensa valitsemiseen ahtaissa ja poissulkevissa yhteiskunnallisissa oloissa. Kirja kuvaa raastavasti myös traumojen siirtymistä sukupolvelta toiselle.

– Poliisiväkivallan kuvaus kirjassa perustuu sekin löyhästi tositapahtumiin. Poliisiväkivalta on noussut viime vuosina esiin Yhdysvaltojen tapaan Ranskassakin muun muassa keltaliivien kapinoinnin yhteydessä. Kirjan traaginen hukkumistarina on vertauskuvallinen suhteessa siihen, että oikeudet ja vapaudet eivät ole kaikille samat, mikä on kirjani tärkein teesi.

Rankasta aihepiiristä huolimatta myös arkkitehtuuri, kauneus ja ylipäätään estetiikka – nuo ranskalaisuuden ihanat piirteet saavat tilaa kirjassa.

– Ne ovat tärkeitä, erityisen läsnä olevia, painavia arvoja Ranskassa. Ranskalaista yhteiskuntaa ei voi ymmärtää huomioimatta Algerian sotaa, eikä vailla suhdetta estetiikkaan ja kauneutta palvoviin rituaaleihin. Kirjani on ilman muuta myös rakkaudentunnustus taianomaiselle Pariisille. Pariisihan on äärimmäisen kaunis, ihana kaupunki, jonka jokainen kadunkulma on kirjani arvoinen, ei kliseisellä tavalla vaan ainutlaatuisena esteettisyydessään.

Annastiina Heikkilän mielestä kaunokirjallisuus tarjoaa hyvän alustan pohtia vaikeitakin kysymyksiä, joihin vastauksia on vaikea saada. Esittää kysymyksiä, luoda tunnelmia ja tarinoita.

– Kirjallisuus voi lisätä empatiaa ja ymmärrystä, joille aina– erityisesti näinä aikoina – on huutavaa tarvetta. Kirjassani on painavaa, traagistakin asiaa, mutta halusin myös kirjoittaa vahvan tarinan, jonka toivon kannattelevan lukijaa kietoen hänet tarinallisuuden pehmeään peittoon, jossa on hyvä ja turvallista olla.

Annastiina Heikkilä: Vapaus valita kohtalonsa. 413 sivua, WSOY.