Suomessa ihmiset selviävät työviikoista ajattelemalla, että onneksi on kohta viikonloppu. Sekin menee osalla siihen, että ”nollataan” ryyppäämällä ja sunnuntaina onkin sitten kauhea olo ja huono unenlaatu. Palautumista ei tule koskaan.
Kun puhuin uupumuksesta terapeutilleni, hän kysyi minulta, milloin olen viimeksi ollut lomalla. Ennen kun ehdin sanoa, että kolme kuukautta sitten tämän saman uupumuksen vuoksi, hän ehti keskeyttää ja sanoa, ettei sairauslomia lasketa.
Oli pakko miettiä hetki. Toista vuotta sitten puolisoni mökillä, muistin lopulta.
Onneksi on sentään joitain pyhiä ja niihin liittyviä lomia, vähän riippuen alasta. Esimerkiksi joulu, tuo Jeesuksen syntymäpäivä. Joululomat ovat ihania, ja ihailen äitejä ja mummuja ja pappoja, jotka jaksavat koristaa taloa, kääriä lahjoja paperiin ja tehdä kymmenkunta eri ateriaa suvulle. Tai joulusiivouksen.
Joillekin loma tarkoittaa ulkomaille matkustamista tai hiihtolomalla laskettelemista. Kädestä suuhun elävänä minulla ei tätä mahdollisuutta ole, eikä näillä elinkustannuksilla ihan heti tulekaan.
Mitä loma merkitsee sinulle?
Suomessa on ihanan melankolisia ja kyynisiä sanontoja, joista oma lempparini on ”haudassa levätään”.
Turussa julistetaan joulurauha, mutta mielen sisältä sille ei aina löydy tilaa. Hiihtolomilla ahtaudutaan kaikki samoihin suosittuihin kohteisiin ja paluumatkalla kasvatetaan misantropiaa moottoriteillä etelään.
Lomalla suunnittelen siivoavani kellarin.
Minun on vaikea sairastaa edes sairauslomalla, kun mietin vain, miten töissä pärjätään, vaikka olenkin rivimies enkä mannermarsalkka. Yritän lohduttaa itseäni ajatuksella, että jos kuolen huomenna, olen korvattavissa vartissa. Kaikissa työpaikoissa, kuten sotealalla, näin ei ole.
Lomalla suunnittelen siivoavani kellarin tai hiovani LinkedIn-profiiliani.
Onko tämä joku sisäänrakennettu suorittajan mekanismi, vai onko aikaa oikeasti niin niukasti, ja tekemistä töiden ulkopuolella niin paljon? Vai enkö vain ole tottunut ikinä rentoutumaan? Ikään kuin olisin huono ihminen, jos vain lojuisin sohvalla viikon tekemättä mitään. Vaikka juuri niin pitäisi tehdä!
Lomalla saa katsoa kolmattasataa kertaa samoja Frendien uusintoja tai muuta lohtusarjaa. Saa lomailla, vaikka puoliso olisi töissä – siitä ei kannata kantaa syyllisyyttä ja urakoida yksin kaikkia kotitöitä. Toki siistissä asunnossa on mukavampi lojua. Eikä siinäkään ole mitään vikaa, jos aidosti nauttii pöydän maalauksesta tai hyllyjen järjestämisestä.
Siinäkään ei ole mitään vikaa, jos ottaa kohtuudella roseeviiniä jo iltapäivällä, mutta kannattaa tiedostaa haitat ja se, että liikaa otettuna alkoholi vaikuttaa unenlaatuun ja mielialaan. Silloin lepo jää vain haaveeksi.
Siinä voi olla vikaa, jos koko loma menee TikTokeja katsellen tai muuten somessa. Silloin mieli ei rauhoitu, vaikka olisi fyysisesti paikallaan. Some vaikuttaa mielialaan todella paljon ja voi saada lomallakin ankealle tuulelle: ”Ei saatana, onko tässä maailmassa ja sen menossa mitään järkeä?” Ja kun ystävä postailee kuvia Australiasta hotelliaamiaiselta, voi katkeruuskin nostaa päätään. Eli vähennä somea lomalla.
Suomalaiset eivät turhaan sano, että metsät ja muu luonto tarjoavat heille terapiaa ja mielenrauhaa.
Kun yli vuosi sitten poistuin kehä kolmosen ulkopuolelle Keski-Suomeen puolisoni mökille, tuntui, että taakka jäi pois. Kaunis, punaiseksi maalattu mökki, jossa on rantasauna ja paljon ruohoa, tuntuivat niin hyviltä. Ymmärrän, miksi suomalaiset arvostavat mökkielämää. Toki mökilläkin on tekemistä, mutta se tuntui alkukantaisen hyvältä. Paikka, joka on kaukana moottoriteistä, tiiviisti asutuista kerrostaloista, scooteista ja hälinästä. Laitoin puhelimen älä häiritse -tilaan ja poistuin työchatryhmistä.
Haluaisin muistuttaa, että myös pääkaupunkiseudulla on upeita luontokohteita, joissa saada äitiluonnon tuomaa tyyneyttä ja raukeutta. Espoon tunnettu Nuuksio, legendaarinen Bodom-järvi Oittaalla ja Luukki, jossa voi telttailla pienellä budjetilla ja sitä suuremmalla autenttisuudella keittää pannukahvit ja paistaa vaikka lettuja kodalla!
Suomenlinna on mainio mesta varsinkin kokopäiväretkelle, ellei sitten laillani kärsi lokkifobiasta. Eräs ystävä vinkkasi Kaunissaaresta, joka sijaitsee parikymmentä kilometriä Helsingistä itään. Lintubongausta voi harrastaa Helsingin Vanhankaupunginlahdella, ja muita eläimiä tavata Fallkullan kotieläintilalla. Unohtamatta vanhaa kunnon Kaivopuistoa, jossa kauniit ihmiset kahvittelevat ja lenkkeilevät brunat päällä. Sieltä voi löytää myös komean suomenruotsalaisen, jolla on vene!
Suhteeni luontoon on viha-rakkaussuhde, sillä Suomen räntäsateet harmaineen loskineen eivät saa tätä auringonkukkaa reippailemaan. Kaunis, kirkas, lumitalvi tai kevät ovat sitten asia erikseen.
Kysy itseltäsi: Miten minä voin? Miltä kehoni tuntuu? Tutustu itseesi.
Jos on energiaa, näe ihmisiä, joista saa hyvää oloa ja nauruja. Älä sellaisia, jotka kuormittavat sinua ongelmillaan juuri, kun sinun kuuluisi olla murehtimatta. Välillä saa ja pitääkin olla itsekäs.
Unohdamme ladata omat akkumme.
Moni on kuin minä. Kun tulee se kusinen pieni loma, se täytetään kaikilla muilla asioilla paitsi levolla. Voisin panna pääni pantiksi, että tässä ajassa suurin osa meistä murehtii monia asioita. Se uuvuttaa. Meidän täytyy panostaa mielenrauhaan, ei yliajatteluun. Fyysisesti on hyvä olla jollain tavalla aktiivinen, mutta silloin tällöin lojuminenkin on hyväksi. Sosiaalisuutta tarvitaan, mutta väkisin väsyneenä läheisimpienkin näkeminen voi aiheuttaa lisää stressiä.
Me kannamme mukanamme matkalatureita, ettei puhelimen akku lopu kesken päivän, mutta unohdamme ladata omat akkumme.
Kun terapeuttini kysyi, miten nyt jakselen näissä eri duuneissani, vastasin, että nyt vähän paremmin kun tiedän, että on tulossa viikon vuosiloma.
Mutta miettikää, kuinka surullista se on, jos työelämässä jaksetaan vain sen pienen loman voimin. Tsempataan itseä, että ”kyllä sä jaksat, enää viisi viikkoa, sitten saa lomailla viikon”. Ja tätä hoetaan, kunnes ollaan eläkkeellä. Mikä on hinta?
uutiskirje 