Seuraan tämän päivän lasten elämää surullisena. Heidän äitinsä halutaan töihin lasten ollessa yhä nuorempia, jopa alle vuoden ikäisiä. Minkälaiset lapsuuden muistot kantavat tämän päivän lasta?
Peilaan tämän päivän lapsuutta oman lapsuuteni ihaniin ja lämpimiin muistoihin. En voi unohtaa sitä vapautta, mitä sain lapsuudessani kokea. En muista, että meillä olisi ollut koskaan kiirettä minnekkään. Monet äidit olivat kotona lapsiaan hoitamassa, se oli ennen ihan tavallista monessakin perheessä.
En ollut päivääkään päiväkodissa enkä missään hoidossa, ja kiitän siitä mitä lämpimimmin vanhempiani. Arvostan tuota lyhyttä lapsuuteni aikaa sitä enemmän, mitä vanhemmaksi tulen. Meitä lapsia ei rasitettu taloushuolilla, vaan saimme elää todella huoletonta ja riemullista lapsuuden aikaa.
Nuoremman siskoni kanssa saimme herätä puuhellassa räiskyvän tulen rätinään ja siihen, kun äitini kuunteli radioita kutoen samalla meille jotain. Nuo aamut olivat lämpimiä, täynnä rauhaa ja vapautta–- tunnetta siitä, että sai vain olla. Ei tarvinnut lähteä minnekkään. Kiire oli lapsuudessani täysin tuntematon käsite.
Me lapset saimme ja tuntea, kokea ja aistia ja herätä oman aikataulumme mukaan. Nyt sitä lapsuuden aikaa osaa arvostaa ja kunnioitan yhä enemmän vanhempieni päätöstä antaa meidän kasvaa kotona.
Meidän pitäisi oppia ajattelemaan uudelleen lapsuuden merkitystä, miten tärkeitä ne vuodet lapsillemme ovatkaan. Äitien arvostus lastensa hoitajina on unohtunut kokonaan.
Miksi lapsemme halutaan vieroittaa kodista ja vanhemmista nykyään jo niin pienenä? Onko talouden nousu tärkeämpää kuin lasten ja perheiden hyvinvointi? Emmekö enää osaa tai halua antaa lapsillemme sitä ihan tavallista kodin tuomaa lämpöä ja arkea? Eikö se enää riitä?