Internet-keskusteluissa viljeltiin takavuosina usein mielikuvaa punavihreästä pölkkypäästä, joka ajattelee että ”sähkö tulee seinästä ja raha automaatista”. Tässä mielikuvassa holtiton huithapeli ei välitä yhtään siitä, mitä asiat maksavat tai kuka tekee töitä niiden vuoksi. Lopputuotetta, sähköä, voidaan jaella miten sattuu, aivan kuten valtion rahoja.
Tämä holtittoman rahankäyttäjän käsitys ilmaisesta sähköstä ja rahasta ei kuitenkaan kuvaa vain kaltaisiani punavihreitä pölkkypäitä. Se luonnehtii koko 1900-luvun jälkipuolen Suomea. Toki oli poikkeuksia, kuten 1970-luvun öljykriisi, jolloin sähköä säästettiin toden teolla ja esimerkiksi moottoriteiden valaistus sammutettiin. Silti, jos viime vuosisadan Suomen vankalle talouskasvulle, aktiiviselle työllisyys- ja teollisuuspolitiikalle ja itsenäiselle rahapolitiikalle voi jonkin sloganin antaa, se olisi ”sähkö tulee seinästä ja raha automaatista”. Sähköllä pyöritettiin teollisuutta ja sitä jaeltiin kotitalouksille. Kaikki rakennukset piti saada sähköverkon piiriin, ja yhteiskunnan keskeinen lupaus oli sähkön riittävyys ja kuluttajien kukkaroa lihottava talouskasvu. Sähkö ei ollut oma asia vaan kaikkien asia.
Tämä yhtälö alkoi sähkön osalta muuntua vuosituhannen vaihteen tienoilla. Sähkö siirtyi vähittäin seinästä tulevan virran sijaan aktiivisiksi kuluttajavalinnoiksi. Ensin sähkömarkkinoille tuli valinnanvaraa kunnallisten energiayhtiöiden rinnalle. Sitten erilaiset ekosähkön muodot ja aggressiiviset markkinointimuodot alkoivat yleistyä. Jossain vaiheessa jokin nimeltä pörssisähkö alkoi hiipiä osaksi energiayhtiöiden valikoimia.
Putinin Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa käynnisti 2020-luvulla uuden vaiheen sähköä koskevassa keskustelussa ja uutisoinnissa. Eurooppalaiset Suomi mukaan lukien olivat siihen saakka naiivisti junailleet erilaisia energiadiilejä Venäjän kanssa. Nyt sähkö muuttui aseeksi geopoliittisessa konfliktissa Euroopan itärajalla. Sähkön säästämisestä tuli oleellinen osa ”kotirintamaa”, kollektiivinen ponnistus, jolla eliminoitiin Putinin kiristysvipu Euroopassa. Sähköä säästettiin myös nyt 1970-luvun tapaan osana kollektiivista kotirintamaa. Sähkökeskusteluun tuli kuitenkin myös yksilökeskeisiä sävyjä. Kysymys mediassa oli usein, millainen on juuri sinun sähkösopimuksesi. Erityisesti pörssisähkö sai ison roolin suomalaisessa keskustelussa.
Filosofi Michel Foucault’n mukaan markkinat ovat yhteiskunnassamme totuuden tapahtumisen paikka. Se tarkoittaa, että asioiden tila tarkistetaan markkinoiden kautta, ja jos jotain asiaa ei voida mitata, sille pitää luoda markkinat. Näin on parisuhteiden, asuntojen ja yksilöllisen taloudellisen menestyksen suhteen. Sama koskee nyt sähköä. Pörssisähkön hintavaihtelusta muodostui Putinin hyökkäyssodan keskeinen tulkki suomalaisessa mediassa. Se sitoi geopoliittiset muutokset yksilöön uudella tavalla.
Pörssisähkö alkoi dominoida suurten uutismedioiden nettisivuja. Jatkuvasta käyttäjän kiinnostuksen stimuloimisesta riippuvaiset mediat janosivat jatkuvasti laskureita, joista syntyisi reaaliaikaisuuden tunnelma lukijalle. Koronakuolinluvut ja osakkeiden kohoavat tai syöksyvät hinnat olivat hyviä tällaiseen. Sähkön päivähinnan rajut vaihtelut otettiinkin medioissa innokkaasti käyttöön toisten laskureiden rinnalle. Samalla voitiin kertoa yksilötarinoita erilaisten sähkösopimusten vaikutuksista ihmisten elämiin. Valinnoilla on yllättäviä seurauksia, jutut näyttivät sanovan rivien välissä.
Pörssisähköuutisointi ei vain kuvannut uutta todellisuutta, jossa energiahinnat vaikuttavat ihmisen arkeen. Se loi uuden ihmisenä olemisen mallin, pörssisähkökansalaisen hahmon. Ihmisen, joka on sitonut kohtalonsa sähkömarkkinoihin.
Markkinoiden reaaliaikainen seuranta on länsimaissa melko uusi ilmiö. Tavallisten ihmisten kyky seurata osakehintoja oli vielä 1970-luvulla vähäistä, lähinnä yritysten kvartaalikatsauksiin perustuvaa. Joka päivä lehtiin painetut osakkeiden päivähinnat yleistyivät vasta vuosisadan lopulla. Ihmiset oppivat pikku hiljaa seuraamaan osakemarkkinoiden ja ohjauskorkojen nousuja ja laskuja. Erityisesti seurattiin muutosten vaikutusta omaan asuntolainaan ja toisaalta kansantalouden elinvoimaan. 2000-luvulla markkinatietojen uutisoinnin tahti tiivistyi jatkuvasti. Sähkön pörssihinnan uutisointi on vain tämän kehityksen uusin askel.
Putinin aiheuttaman energiakriisin myötä pörssisähköstä tuli uusi markkinamuuttuja, joka määrittelee ihmisen kohtaloa. Muutosta voisi luonnehtia niin, että aiemmin jatkuvaksi mielletystä sähköpötköstä tuli pienen pieniä siivuja, joilla jokaisella on yksilöllinen hinta. Ihmisen tehtävä oli nyt kaksivaiheinen: ensin piti haalia itselleen paras mahdollinen sähkösopimus ja sitten säädellä sähkönkulutustaan päivähintojen mukaan, ainakin jos päätyi pörssisähköön.
Pörssisähkökansalainen esiintyi mediassa kriisin kasvoina. Hän oli hommannut itselleen pörssisähkösopimuksen, jota luuli edulliseksi, mutta se olikin kostautunut. Tai vaihtoehtoisesti hän oli saanut itselleen todella halvan kiinteähintaisen sopimuksen, jonka ansiosta hänellä oli kissanpäivät. Pörssisähkökansalaisuus ei koskenut vain ihmisiä, joilla sillä hetkellä oli pörssisähkösopimus. Siitä tuli ennemmin kaikkia koskeva olemisen ja toiminnan kehikko, johon kuului sähkön hinnan jatkuva ajatteleminen.
Pörssisähkökansalainen ei tietenkään ole ainoa reaaliaikaisen markkinakyttääjän hahmo mediassa. Se on ennemmin osa markkinaihmisten hahmogalleriaa. Pörssisähkökansalainen limittyy luontevasti toisten hahmojen, esimerkiksi asuntosijoittajan tai oman työelämänsä tehostajan, kanssa.
Pörssisähkökansalainen kilpailee parhaasta sähkösopimuksesta. Hän optimoi tuntikohtaisen rytmin mukaan sähkön käyttöä suhteessa hintaan. Kun hinta on alhaalla, hän huudattaa uunia ja saunaa koko päivän. Uutisjutuissa hän esiintyy lupsakkana ja neuvokkaana tavallisena ihmisenä, joka tutkii markkinoita samalla hartaudella kuin entisajan hengenmies tutki saaliseläimen sisälmyksiä syvemmän elämäntiedon toivossa.
Pörssisähkökansalainen on yksilöllisyyttä juuri sellaisena kuin sitä kansallisvaltiovetoisessa kapitalismissa saattaa odottaa: kansakunnan kohtaloon sidottua numeerista optimointia ja kilpailua. Lukujen avulla on helpointa kilpailla ja vertailla itseä muihin. Samalla juuri se tekee kaikista samanlaisia, saman skaalan eri lukuja. Tällainen yksilö tyhjenee numerosarjaksi, jonka tekoäly voisi kopioida sekunnin murto-osassa. Ehkä tekoäly pelottaakin meitä niin paljon, koska hahmotamme nykyään ihmisen pohjimmiltaan pelkkänä datana?
Suuret murrokset, kuten koronapandemia tai Putinin hyökkäyssodan synnyttämä energiatietoisuus, ovat aina myös mahdollisuuksia. Kriisi on avautuma, jota häikäilemättömin vallankäyttäjä tai ovelin strategi osaa käyttää hyväkseen. Silloin voidaan tuoda maailmaan uusia käytäntöjä. Esimerkiksi tietokirjailija Naomi Klein julisti, että ilmastonmuutos ”muuttaa kaiken” ja mahdollistaa edistyksellisen politiikan ajamisen ratkaisuna kriiseihin.
Venäjän aloittama hyökkäyssota Ukrainassa tuotti varovaista optimismia meissä ilmastokriisin takia yöunensa menettäneissä. Yhtäkkiä sähkö tuli kaikkien tietoisuuteen. Se lakkasi tulemasta seinästä. Ymmärsimme sen tulevan esimerkiksi kaasuna Venäjältä. Euroopan yhteiset sähkömarkkinat tekivät myös Suomesta osallisen tässä sähkökapasiteetin huojumisessa.
Ehkä ihmiset nyt viimein tajuaisivat jatkuvan energiankäytön lisääntymisen hulluuden ja uusiutuvien energiamuotojen merkityksen. Eurooppa voisi ehkä irtautua fossiiliunestaan ja siirtyä kohti kestävää tulevaisuutta, järkevämpää energiasuhdetta.
Tällaisissa muutoskohdissa ei kuitenkaan kannata vain odottaa omalta kannalta parasta lopputulosta, vaan muutokset täytyy aina saada aikaan omalla toiminnalla. Minulle ja kaltaisilleni kävi nopeasti selväksi, että heikko ilmastoliike ei ohjaa yhteiskuntasuunnittelua. Niinpä saimme Putinin sodan myötä uuden kestävän yhteiskuntamallin sijaan asiantuntijavaltaa keskittävää ydinvoimaa, alkuperäiskansojen maille ja luonnonsuojelualueille rakennettavaa uusiutuvaa energiaa ja kuluttajuuttaan neuroottisesti seuraavan pörssisähkökansalaisen.
Sähköriippuvuudesta ja ikuisesti kasvavasta sähköntarpeestamme ei tullut kollektiivisen itsetutkiskelun aihe. Ennemmin pörssisähkökansalaisuus vei sähköriippuvuuden uudelle tasolle. Joka päivä ensimmäinen kysymys herätessä on, paljonko sähköä voin käyttää juuri nyt. Nukkumaan mennessään pörssisähkökansalainen rukoilee, että hinta olisi suopea seuraavana päivänä.
”Nukkumaan mennessään pörssisähkökansalainen rukoilee, että hinta olisi suopea seuraavana päivänä.”
Uutismediat tekevät pörssisähkökansalaisen elämästä sarjan peräkkäisiä nyt-hetkiä, jotka erottuvat toisistaan vain kellonajan ja sähkön hinnan perusteella. Tämä kehitys saavutti tähänastisen huippunsa kohtalon päivänä 5. tammikuuta 2024, kun sähkön korkea hinta oli jatkuvien uutisten aihe koko päivän. Tuntikohtainen hintaseuranta mahdollistaa tuntikohtaiset uudet otsikot. ”Hinta ylitti kahden euron rajan”, otsikoi Helsingin Sanomat alkuillasta fonttikoolla, johon lukija yleensä on oppinut yhdistämään esimerkiksi maahyökkäyksen tai luonnonkatastrofin.
Viikkoa myöhemmin Helsingin Sanomien taloustoimittaja totesi pörssisähköstä, että ”keskustelu lähtee niin helposti lapasesta”. Sähköpörssi joutui hintapiikin jättiuutisoinnin myötä niin kriittiseen valoon, että oli aika lähteä puolustamaan markkinamekanismia. Mielenkiintoisella kiepauksella media siis ensin voimisti sähkön superpäivän merkityksen jättimäiseksi kohtalonkysymykseksi ja seuraavassa hetkessä hyökkäsi toppuuttelemaan itse tuottamaansa keskustelua.
Markkinoiden puolustamisessa keskitytään yleensä niiden väitettyyn kykyyn optimoida hintoja. Harvemmin kysytään, miltä markkinat tuntuvat. Kukaan ei kysy, millaista on elämä sähkö-, nettiliittymä- ja osakediilejä metsästävänä, päivästä päivään erilaisia hintoja mikrotarkkailevana optimointikoneena. Ihmisellä on vähemmän aikaa muille asioille silloin, kun aika kuluu tarkkailuun. Sähkön hintojen tuijottamiseen käytetty energia tuntuu suurimmalta resurssien haaskaukselta koko Putinin energiakriisin aikana, banaalilta tuhlaukselta.
Otetaan vähän neuvostohenkinen ajatusleikki. Entä jos olisi vain yksi vakiohintainen sähkösopimusvaihtoehto ja yksi tuottaja. Jos sähkö niin sanotusti ”tulisi seinästä”. Olisiko silloin enemmän aikaa miettiä asunnon päivän lämpötilan sijaan vaikkapa ratkaisemattomia filosofisia kysymyksiä? Tai jopa luoda yhdessä jotain uutta ja kekseliästä? Ajatus jatkuvasta valintojen tekemisestä ja ikuisesta aktiivisuudesta on uuvuttava. Päästäkää meidät vapaaksi valitsemisesta!
Haluttomuutta valita voisi nimittää vaikka markkinapassiivisuudeksi. Olisikin virkistävää kuulla joskus ajatuksia siltä ihmisryhmältä, joka on kyllästynyt pohtimaan, mikä taksifirma, mikä palvelusetelillä valittu terveyskeskus tai mikä sähkösopimus parhaiten heijastaisi juuri hänen yksilöllisyyttään. Vapaus ymmärrettynä valinnanvapautena markkinoilla on muuttunut kaikennieleväksi itsestäänselvyydeksi. Ajatus vapaudesta olla valitsematta tuntuu siksi käsittämättömältä paradoksilta.
Miltä sitten näyttää pörssisähkökansalaisuuden tulevaisuus? Tällä hetkellä kaikkien huulilla on vihreä siirtymä, jonka on tarkoitus muuntaa Eurooppa fossiilivapaaksi yhteiskunnaksi. Voisiko sen seurauksena syntyä uudenlainen sähköutopia, jossa sähköstä ei taas tarvitse huolehtia, vaan se siirtyy takaisin taustalle hyvän elämän äänettömäksi mahdollistajaksi?
Tällä hetkellä tämä näyttää epätodennäköiseltä. Putinin sodan aiheuttama akuutein energiakriisi tuli ja meni, mutta median sähkölaskurit eivät kadonneet mihinkään. Pörssisähkökansalaisuuden synty saattoi vauhdittua Putinin sodasta, mutta se löysi nopeasti itsenäisen olomuodon. Lisäksi käynnissä on vihreän siirtymän sijaan ehkä ennemmin ”vihreä lisääminen”, jossa uudenlaiset energiamuodot rakentuvat jo olemassa olevan energiainfrastruktuurin rinnalle ja näin ollen myös kuluttajalle tarjolla olevan valintapaletin uusiksi osiksi.
Yhteiskunnat eivät ole purkamassa fossiili-infrastruktuuria vaan laajentamassa sähkömarkkinaa. Valittavaa on siis jatkossa yhä enemmän. Vaikka sähkön hintapiikit joskus tasaantuisivat, valitseminen on ikuista. Pörssisähkökansalaisuuden ydin ei olekaan sähkössä vaan pörssin tuijottamisessa. Ihmisen tehtävä on pitää huomionsa kiinni elämän pienissä asioissa, erityisesti sähkön, bensiinin ja lainarahan hintavaihteluissa. Kun tuijottaa koko ajan pientä asiaa, markkinahintaa, sähkön tuotanto yhteiskunnallisena kysymyksenä jää itse asiassa yhä enemmän piiloon.
Erilaisten sähkösopimusten valikoiman laajentuminen, joka huipentui pörssisähkökansalaisuuteen, teki muutoksen sieluissa. Se toimi monien muiden markkinaistumisen kehityskulkujen tavoin: ihmiselle annettiin joka puolelta loputtomasti reaaliaikaista ajateltavaa ja valittavaa. Markkinat laittoivat ihmisen töihin samalla uskotellen, että tässä ollaan tekemässä omaksi parhaaksi yksilöllisiä valintoja.
Valitsemisen vapaus on pohjimmainen käsky tässä maailmassa.
uutiskirje 
