Vasemmistoliitossa ollaan tyytyväisiä sote-linjaukseen
Aino-Kaisa Pekonen sanoi jo ennen vaaleja, että valmistelua on jatkettava maakuntamallin pohjalta.
Voit ilmoittaa KU:n verkossa myös kokouksista, tapahtumista, avoimista työpaikoista yms. Pääset selaamaan ilmoituksia viereisestä selaa ilmoituksia-linkistä.
Lisää tietoja ilmoittamisesta verkossa ja aikakauslehdessä saat mediatiedoista.
Perinteisiä tervehdyksiä voit jättää myös verkossa ilmoituspalvelussamme.
Aino-Kaisa Pekonen sanoi jo ennen vaaleja, että valmistelua on jatkettava maakuntamallin pohjalta.
Miksi erimielisyyttä sysätään syrjään, vaikka se on poliittisen toiminnan perusta demokratiassa? Muun muassa tätä kysytään perjantaina avautuvassa näyttelyssä.
Tehtävät ratkaistaan parlamentaarisesti vuoden 2020 loppuun mennessä.
Tanskan ammatillisen keskusjärjestön FH:n mukaan tiukentunut kotouttamispolitiikka on vaikeuttanut maahanmuuttajien integroitumista Tanskaan ja maan työmarkkinoille.
Antti Rinne kertoi, että osa uudistuksesta valmistellaan parlamentaarisesti.
Kommentti: Oikeistopopulisteissa on aina niitä, joille kulloinenkin linja ei ole riittävän kova.
Valeuutisia levittävillä tileillä jaettiin valkoista ylivaltaa kannattavia ja äärioikeiston puolueita tukevaa sisältöä. Ne saivat paljon enemmän seuraajia kuin puolueiden viralliset sivustot.
Ulkomaalaisen työvoiman käyttö voi johtaa kaksien työmarkkinoiden syntymiseen.
”Kansanryhmää vastaan kiihottamisesta on tuomittu vähemmälläkin näytöllä”, kommentoi bloggari Saku Timonen PS-Nuorten eurovaalitwiittiä.
Varma on selvittänyt osittaisen vanhuuseläkkeen suosion takana olevia syitä asiakaskyselyllä. Selvityksen mukaan merkittävimmät syyt eläkkeen hakemiseen ovat epävarmuus omasta eliniästä, lisääntyvä vapaa-aika sekä lisätulot.
Hallitusneuvottelut ovat venymässä ensi viikolle.
Portugalilainen tuomioistuin antoi maanantaina tuomiot paljon huomiota herättäneessä oikeudenkäynnissä, jossa syytettyinä oli 17 poliisia.
Aktiivimallin kanssa kamppailevat työttömät ovat uupuneita ja odottavat päivästä toiseen tietoa aktiivimallin perumisesta.
Pahin vaihtoehto hukuttaisi useita suurkaupunkeja ja ajaisi satoja miljoonia ihmisiä pakolaisiksi.
Mäkipää pelkää, että keskittyminen muukalaisvihamielisyyteen hautaa alleen ihmisten arkielämän kannalta tärkeitä asioita.
THL esittää hoitotakuun lyhentämistä kiireettömässä hoidossa kolmesta kuukaudesta viikkoon.
Kommentti: Sosiaalidemokraattien johtama moderni kansanrintamahallitus voi näyttää, että talouskuripolitiikalle on vaihtoehtoja.
Teollisuusliitto odottaa, että Suomen uuden hallituksen myötä myös hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen välisessä yhteistyössä palataan normaaliin käytäntöön.
Kehitysyhteistyövaroja sijoittavan valtionyhtiö Finnfundin metsärahastoa hallinnoiva Dasos Capital Oy on jäänyt kiinni verovälttelystä.
Sosiaalidemokraattien vetämiin hallitusneuvotteluihin osallistuvat vasemmistoliitto, keskusta, vihreät ja RKP.
STTK:n barometrin mukaan paikalliseen sopimiseen olisi kyllä tahtoa, mutta taitoa ei ole riittävästi.
Eurooppalaiset säännökset antavat hyvän perälaudan työehdoille.
Li Andersson: Neuvottelutulos arvioidaan kokonaisuutena.
Vasemmistoliitolla on puoluekokous marraskuussa.
Ihmisoikeusliiton viestissä 7 500 allekirjoitusta.
Kaupan liitto, MaRa, PAM, EK ja SAK esittävät, että yksityishenkilöiden lisäksi myös yritysten tulisi voida hakea lähestymiskieltoa jatkuvasti häiriöitä aiheuttavilta henkilöiltä.
Myös toisen asteen maksuttomuus on kärjessä Suomen sosiaali ja terveys ry:n teettämässä kyselyssä.
Kommentti: Itävallan videoskandaali osoittaa oikeistopopulistien häikäilemätöntä vallanhimoa ja täyttä piittaamattomuutta demokratian pelisäännöistä.
Väylähankkeiden rahoittamiseen etsitään ratkaisua.
Euroopan parlamentissa päätetään meidän jokaisen arkeen vaikuttavista asioista. EU:ssa tehdyillä päätöksillä perustellaan myös Suomen kansallista lainsäädäntöä. Esimerkiksi kilpailulainsäädännön perusteella kilpailulle...
Osaaminen on paitsi kilpailukyvyn, mutta myös jaksamisen edellytys ja siksi Toimihenkilöliitto ERTO kannustaa koulutuksen lisäämiseen.
STTK:n Palola pitää 75 prosentin tavoitetta välivaiheena.
Maailmanpankin tutkimista 189 valtiosta 59:llä ei ole lainsäädäntöä, joka suojelisi seksuaaliselta ahdistelulta työpaikalla. Kansainvälinen työjärjestö ILO taas arvioi, että lait...
Vastoin liberalismin lupauksia sääntelystä vapautettu talous ei ole hyödyttänyt kaikkia. Murenevan keskiluokan pelko ja turhautuminen kanavoituvat helposti populismin kannatukseksi.
Helsinki oli vilkkaan kansainvälisen diplomatian keskus toukokuussa 1999. Syynä oli pitkittynyt ja koko ajan mutkistunut Kosovon kriisi, jonka ratkaisemiseksi paine...
Olin takavuosina työllisyyskurssitettavana. Kurssin sijaan ikääntyneet ja syrjäytyneet opiskelijat olisivat työllistyäkseen tarvinneet tekohampaat, terveydenhoitoa ja asunnon. Niitä ei ollut tarjolla. Mikä on tilanne nykyään?
Elämä aiemmin sähköttömillä alueilla vilkastuu EU:n tuella.
Muodostettavan hallituksen on kyettävä olemaan suosittu jatkuvuuden takaamiseksi.
Pia Lohikoski miettii, missä kaikkialla salkku on kulkenut Aarne Saarisen mukana.
Intian ja Pakistanin yhä ratkaisematon konflikti Kašmirista on pitkäikäisin YK:n listoilla.
Hallitusneuvottelut on täydessä käynnissä Säätytalolla. On upeaa, että me olemme täällä. Hallitusneuvotteluihin pääseminen on tietenkin jokaisen puolueen tavoite. Samalla tämä...
”Vain kaksi haki erikoissairaanhoitajan paikkaa”.
Jos Eurooppa ei onnistu pysäyttämään huonoa kehitystä, ei tien päässä ole muuta kuin pimeyttä, kirjoittaa vasemmistoliiton eurovaaliehdokas Silvia Modig.
Trump väitti kahdeksan vuotta sitten, että Obama valmistelee vaalitaktisista syistä sotaa Irania vastaan.
Hallitustunnustelija uskoo edelleen ohjelman valmistuvan ensi perjantaina. Keskustan mukaan kaikki on auki.
Kommentti: Yllättävätkö nuoret europarlamenttivaaleissa äänestämällä keskimääräistä aktiivisemmin?
Iso-Britanniasta lähtöisin oleva Elokapina-liike levisi Suomeen.
Hallitustunnustelija lupasi vakaata ja ennakoitavaa työmarkkinapolitiikkaa.
Hallitusneuvottelujen ympärillä käytävä mediakeskustelu on vasemmistoliiton puheenjohtajan mukaan paljastavaa.
Sivuston käyttöä seurataan mm. evästein kävijäseurannan, markkinoinnin ja mainonnan toteuttamiseksi. Tietosuojaselosteessa kerrotaan sivuston käytännöistä ja yhteistyökumppaneista.