Avainsana: Pikkujuttu

Moottoripyörät meluavat liikaa

Ajoneuvohallintokeskus AKEn mielestä määräaikaiskatsastuksen laajentaminen moottoripyöriin on perusteltua nimenomaan melupäästöjen vähentämiseksi. Moottoripyöriin, mopoihin, kolmi- ja nelipyöriin eli L-luokan ajoneuvoihin tehdyt...

Työttömyys uhkaa terveyttä

Työttömäksi joutuvan kannattaa hoitaa omaa terveyttään jopa poikkeuksellisen hyvin. Työterveyslaitoksen tutkimuksissa on selvinnyt, että työttömät ovat voivat huonommin ja ovat...

Varkaus laatii kriisisuunnitelman

Varkauden kaupunki laatii nopeassa aikataulussa suunnitelman, jonka avulla varaudutaan esille nousseisiin puunjalostuksen uhkatekijöihin. Suunnitelmaa laadittaessa käytetään apuna myös ulkopuolisia asiantuntijoita.

Rengasratsiat käyntiin koko maassa

Rengasratsia-kampanja käynnistyi 31.8. ja jatkuu 4.9. saakka. Kampanja-aikana eri puolilla Suomea järjestetään neuvontahenkisiä rengastarkastuksia. Ylikomisario Heikki Ihalainen sisäministeriöstä muistuttaa, että...

Konkurssien määrä kasvoi

Yritysten konkurssien määrä kasvoi 37 prosenttia alkuvuonna. Heinäkuussa kasvu loiveni 19 prosenttiin. Henkilökuntaa konkurssiin haetuissa yrityksissä oli liki 9 000. Tilastokeskus...

Urpilainen huolissaan köyhistä

SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen on pettynyt hallituksen arvovalintoihin talouskriisin keskellä. – Nyt olisi tarvittu asettumista heikoimpien asemaan. Tähän ei hallituksella ollut...

Vain tänään

Kansan Uutisten arkilehden paperiversioiden myötä poistuvat mediahistorian arkistojen kätköihin myös nämä Tänään-kolumnit, joita lehden toimittajat ovat vuorotellen naputelleet noin 2 000...

Sovittelijaksi vahingossa

Esa Lonkasta tuli valtakunnansovittelija tavallaan vahingossa. Paikkaa oli alun perin pedattu SAK:n entiselle puheenjohtajalle Lauri Ihalaiselle. Hän kuitenkin kieltäytyi. Paikalle...

Kokoomus kukkarolla

Kaleva-nimisessä sitoutumattomassa porvarilehdessä oli maanantaina 17. 8. valtiovarainministeri Jyrki Kataisen pieni haastattelu. Siinä tämä uljas ”kostaja” käy taistoon tuimaan inhaa ay-liikettä...

Paljon kerättävää materiaalia.

75 kasvia kesässä

Tuula-Liina Varis kirjoitti eräästä aikamme pöyristyttävästä ilmiöstä: aikuistenkin huonosta luonnontuntemuksesta (VL 14.8.). Minäkin kävin kouluni aikana, jolloin piti kerätä yhteensä...

Marjojen poiminta metsässä on liian raskasta miehelle, arvelee kirjoittaja.

Mieskin metsään

Julkisuudessa on ihmetelty, miksi perinteinen suomalainen mies ei mene metsään mustikkaa poimimaan. Vastaus on, koska se on raskasta. Metsässä on...

Köyhät ja rikkaat maat ovat yhä hyvin erimielisiä päästöleikkauksista.

Ruurik Holmin punavihreät vaihtoehdot

Ruurik Holm suosittelee teollisuusmaille ilmastonmuutoksen torjumiseksi jatkuvan taantuman ylläpitoa. Hän hyväksyy (Viikkolehti 14.8.) kuitenkin elvytystoimet, kunhan ne suunnataan hiilenkäytön vähentämiseen.

Taantuma iski Eteran maksutuloon

Eläkeyhtiö Eteran vakuutusmaksutulo supistui alkuvuonna yhdeksän prosenttia 239 miljoonaan euroon viime vuoden vastaavasta ajankohdasta. Toimitusjohtaja Kalevi Hemilä panee muutoksen taantuman...

Jyrki Kataisen mielestä ydinvoimaloita pitäisi rakentaa Suomeen useampia.

Ei tästä maailmasta

Poliittisen syksyn alkamisen varma merkki on se, että ilma alkaa olla täynnä poliittisia aloitteita. Harvat niistä toteutuvat, mutta avaukset tuovat...

Puuliitto vaatii palkankorotuksia

Puuliitto aikoo puheenjohtaja Sakari Lepolan mukaan vaatia palkankorotuksia mekaanisen metsäteollisuuden työehtosopimusneuvotteluissa. Oulun piirijärjestön kesäpäivillä Sotkamossa puhunut Lepola huomautti, että ne...

Rentoa meininkiä

Vaikka Berliinin yleisurheilun MM-kisoissa suomalaiset eivät – ainakaan tähän mennessä – ole päässet erityisemmin tuulettamaan, niin kisat ovat yhtä kaikki...

Keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen muistutti, ettei että puolue- ja vaalirahoituksen avoimuuden varjolla pidä rapauttaa ammattiliittojen taloudellista perustaa.

Vähän uutta ilmi

Kun eri puolueet ovat nyt julkaisseet niin puolue- kuin vaalirahoituksensa, niin lopulta suuria yllätyksiä ei ole paljastunut. Ammattiyhdistysten jäsenmaksujen verovähennysoikeuksistakin...

Minkkinen perui rikosilmoituksensa

Juhannuksen alla urjalalaisesta Rami Sipilästä rikosilmoituksen tehnyt Vasemmistonuorten varapuheenjohtaja Minna Minkkinen perui rikosilmoituksen tiistaina. Urjalassa perussuomalaisten kunnallisvaaliehdokkaana ollut Sipilä uhkasi...

Kaikki kivet käännettävä

Vaikka on ymmärrettävää, että työnantajain järjestöt tukevat porvaripuolueita, on SDP:n tukeminen edellä mainitulta taholta vähintään arveluttavaa. Istuuhan SDP kahdella tuolilla.

AFT irtisanoo 47 Varkaudessa

Paperi- ja selluteollisuudelle erilaisia komponentteja valmistava AFT (Advanced Fiber Technologies) irtisanoo 47 ihmistä Varkauden-yksiköstään. Irtisanottavista 11 on toimihenkilöitä ja 36...

Perinteisesti vasemmistopuolueet ja SAK:lainen ay-liike on koettu samaksi poliittiseksi työväenliikkeeksi. Kuva vappumarrsilta.

Myös yrityksillä on tarvetta poliittiseen vaikuttamiseen

Professori Ilkka Ruostetsaari sanoo, että ay-liikkeellä ja yrityksillä on sama tarve vaikuttaa politiikkaan.SAK:ssa tuettu vaikuttaminen on tapahtunut Sdp:n ja Vasemmistoliiton kautta. Ruostetsaari ehdottaa, että SAK:ssa harkittaisiin sen oman edun nimissä tuen jakamisen tarkempaa tasapuolisuutta.

”Tukikielto hätiköity päätös”

Professori Ilkka Ruostetsaari pitää hätiköitynä valtion omistajaohjauksesta vastaavan puolustusministeri Jyri Häkämiehen ja elinkeinoministeri Mauri Pekkarisen kantaa, että valtioenemmistöisten yrityksen ei...

Valtio-omisteiset yhtiöt, kuten Patria, ovat jakaneet vaalirahaa, josta on hyötynyt eniten Kokoomus.

Kokoomuksen tukirahoista kanteluja oikeuskanslerille

Mustajärvi haluaa selvyyttä vaikutuksista kokoomuspäätöksiin Vasemmistoliiton kemijärveläinen kansanedustaja Markus Mustajärvi teki oikeuskanslerille tutkintapyynnön valtionyhtiöiden antamasta vaalirahoituksesta kokoomukselle. Mustajärvi vaatii, että...

Sammon tuki luultua isompi

Sampo-konsernin tuki kokoomukselle on ollut tähän asti luultua suurempi. Se on tukenut kolmena vuotena kokoomusta 125 000 eurolla. Viikonloppuna STT paljasti,...

Sivu 130 / 133 1 129 130 131 133

Uusimmat

ILMOITUS
ILMOITUS
ILMOITUS
ILMOITUS

Lisää uusimpia

ILMOITUS
ILMOITUS

Kaupallinen yhteistyö

Tervetuloa takaisin!

Kirjaudu sisään tilillesi:

Käyttäjätunnus on sähköpostiosoitteesi. Palauta salasanasi klikkaamalla tästä.

Ongelmatilanteissa ota yhteyttä asiakaspalveluumme. Vastaamme mahdollisimman pian.

Salasanan palauttaminen

Syötä käyttäjänimesi tai sähköpostiosoitteesi salasanan palauttamista varten.