Aulikki Oksasen käsikirjoittama Aliisa (1970) on Televisioteatterin tuotantoa oleva elävä klassikko. Se käsittelee asioita, jotka ovat aikamme arkea vähintään yhtä paljon kuin tv-filmin valmistusajankohdan Helsingissä.
Kysymys on köyhyydestä ja siihen kytkeytyvistä, asumiseen liittyvistä vaikeuksista. Kun vanhalta ihmiseltä viedään vuokra-asunto alta ja vieläpä kepulikonstein, niin hänen epätoivonsa ja ahdistuksensa voi vain kuvitella. Aiheen hahmotus hoidetaan mallikkaan kokonaisvaltaisesti draaman lopetusta myöten.
Nimiroolissa tekee kauniin roolityön vakavan sairauden koettelema Siiri Angerkoski (1902–1971). Aliisan rooli jäi hänen viimeisekseen. Suorituksestaan hän sai naispääosan Jussin postuumisti.
Angerkosken uurteisilta kasvoilta kuvastuu aidosti ja hellyttävästi työläisnaisen eletty elämä. Sitä puidaan lähemmin myös valokuvien ja dokumenttifilmipätkien kautta siten, että Aliisan taival liittyy itsenäisen Suomen historiallisiin vaiheisiin. Muistelijan ääni kuuluu naapurin rouvalle (Selma Miettinen), draaman solidaarisuuden lähetille.
Kuvan ulkopuolista kertojaa käytetään parissa muussakin yhteydessä. Kertoja nivoo Aliisan tapauksen yleisempään yhteiskunnalliseen kontekstiin. Tässä tuntuu valmistusajankohdalle ominainen kantaaottavuus, ”agitproppaus”.
Aliisan ahdingon kuvaaminen ei välttämättä olisi tarvinnut asiapitoista täsmennystä, vastaava hoituu puhtaasti draamankin kautta ja vieläpä varsin hienosti. Faktan ja fiktion yhdistäminen tällä tavoin ei silti tunnu kovin töksähtävältä.
Jukka Sipilän ohjauksessa on vivahdetajua Oksasen skenaarion herkkyyttä huokuvien yksityiskohtien kirjolle. Elokuva välittää päähenkilön tunnot suoraan ja ilman vetistelevää sentimentaalisuutta.
Vahva tunnelataus syntyy kasvolähikuvilla, juttutuokioilla naapurusten kesken, hiljaisilla hetkillä, kaupunkinäkymillä ja vaikkapa huomenen toivottamisella kodin kukkasille – annos zeniä Aliisan tapaan. Arkisessa runollisuudessaan Aliisa on merkittävä ja ainutlaatuinen kotimainen tv-filmi.
Aliisa Yle Teemalla tiistaina klo 21.55